Katajainen kansani | Page 8

se kerran minulle kelpaa, uskalsi ukko
muistuttaa.
Herrat eivät olleet häntä kuulevinaankaan.
--On se nyt häpeä, että tämmöinen musta kummitus on tässä kartanon
kauneimmalla niemellä itse hovia vastapäätä ... ajatelkaa, minkä
mainion vaikutuksen tekisi tässä uudenaikainen metsästyshuvila
ampumaparvekkeineen ja tähystystorneineen...
--Mutta sehän on jo päätetty, kuulittehan, että tämä on jo tuomittu
revittäväksi!--sanoi vouti hiukan närkästyneenä siitä, että hänen ehkä
luultiin tätä tämmöistä suosivan.--Isäntärenki, jo huomenna on tämä
harakanpesä purettava!
* * * * *
Siitä tuli kuitenkin kartanon voudille enemmän puuhaa ja ikävyyksiä
kuin hän oli aavistanutkaan. Renkien täytyi tulla ilmoittamaan, ettei
Niemen äijä lähtenytkään tuvastaan ilman laillista häätöä.
--Hankkikaamme laillinen häätö heti paikalla!
--Käräjät alkavat vasta syksyllä.
--Pyydämme välikäräjiä!
Vouti sai aikaan välikäräjät, mutta kun ukko näytti toteen, että hänellä
oli vanhan paroonin lupa asua tuvassaan kuolinpäiväänsä, kumottiin
kanne kihlakunnanoikeudessa. Vouti valitti hoviin, mutta hovi vahvisti
kihlakunnanoikeuden päätöksen. Vasta senaatti tuomitsi tuvan
revittäväksi, koska sen asujalla ei muka ollut näytettävänä kirjallista
kontrahtia.
Vouti lähetti renkinsä vielä kerran häätämään Niemen äijää, mutta
nämä tulivat vielä kerran takaisin sen sanan kanssa, että ukko ei ole
tietävinäänkään. Vanhan paroonin sanaa ei voi muka peruuttaa kukaan
muu kuin parooni itse, mutta kun parooni on kuollut... Pitääkö heidän

käyttää väkivaltaa?
--Ottakaa pois ovet ja ikkunat!
Mutta seuraavana päivänä tultiin ilmoittamaan, että ukko on kiivennyt
uunille ja nukkuu siellä turkki korvissa eikä ole niinä miehinäänkään.
--Repikää katto, ja jos se ei auta, purkakaa seinät!
Rengit tekivät työtä käskettyä, mutta kun he aamulla tulivat tekonsa
vaikutusta tarkastamaan, kömpi ukko ulos uunistaan ja kehui olleen
vähän liiaksikin lämpimän.
--Onko meidän revittävä uunikin?
Vouti käski kiukuissaan repiä uuninkin.
Ja uuni revittiin ja ukon täytyi viimeinkin taipua. Hän kokosi tavaransa
ja lähti.
Mutta kauaksi ei hän mennyt.
--Tupani saitte hävitetyksi, mutta nientäni ette saane, sanoi hän.
Ja ihmeekseen näkivät kartanon rengit äijän alkavan kantaa kapineitaan
suuren kuusen alle, joka oli tuvan takana. Hän teki siihen tulen ja
hakkasi havuja vuoteekseen.
--Siihenkö aiot jäädä?
--Olen minä ollut tässä yötä ennenkin ... tämä on sen vanhan karhun
pesä, jonka kaadoin kartanon karjaa hävittämästä. Siirryin tästä silloin
tupaani ja nyt olen siirtynyt tuvastani tähän. Vuoroin vieraissa käydään.
Viekää terveisiä kartanon herroille, että karhu on taas pesässään eikä
lähde ampumatta.
Isäntärenki kertoi voudille, että nyt oli ukko viimeinkin häädetty
tuvastaan, mutta ukon terveisiä hän ei vienyt perille.
Vouti huokasi helpotuksesta, että tämä ikävä juttu vihdoinkin oli
päättynyt, sillä vanhan Niemen äijän häätäminen oli jo alkanut herättää
kiusallista huomiota ei ainoastaan omalla paikkakunnalla, vaan
myöskin ulkopitäjissä. Yleinen mielipide oli, muutamien suurimpien
kartanojen vouteja lukuunottamatta, joilla oli itselläänkin rettelöitä
alustalaistensa kanssa, Niemen äijän puolella.
Uuden metsästyshuvilan rakentamisesta revityn tuvan paikalle ei
kuulunut mitään. Kartano tarvitsi nähtävästi rahansa tähdellisempiinkin
tarkoituksiin, ja niin unohtui vähitellen koko asia ja Niemen äijä
kanssa.
Mutta jo seuraavana aamuna häätämisensä jälkeen rupesi äijä rähjä
uudelleen tupaansa rakentamaan. Kivijalka kun oli jäänyt kiireessä

särkemättä, ei siinä suurta vaivaa ollutkaan. Kaikki vanhat hirret
sovitteli hän entisiin salvaimiinsa ja pani uusia sekaan, missä vanhat
olivat lahonneet. Suurin osa kattotuohistakin vielä kelpasi. Tupa tuli
ihan entisensä näköinen, eikä eroa muuta, kuin että ikkunat olivat
vähän suuremmat ja uuni ulos lämpiävä.
Kukaan ei häntä häirinnyt, sillä vaikka kartanon rengeille olikin annettu
käsky vanhan pirtin purkamiseen, ei heille oltu annettu kieltoa uuden
rakentamisesta. Voutikin siirtyi pois, ja uusi tuli sijaan.
Saatuaan tupansa kattopäälle kantoi ukko sinne kapineensa kuusen alta,
pystyttipä vielä sen harjalle viiritankonsakin siihen kiinnitettyine
karhun kuvineen.
1899.

KORPELAN UKOT.
Korpela oli Peltolan suuren kartanon syrjätila ja oli aikoinaan
perustettu sinne karjataloksi, jonne hovin lehmät joka vuosi lähetettiin
kesälaitumelle. Laitumen parantamiseksi viljeltiin Korpelassa
kaskeakin. Ensi alussa täytyi sitä ylläpitää hovista käsin ja sieltä tuoda
kaikki tarpeet. Mutta vähitellen kasvoi siitä erityinen talo, joka tuli
omillaan toimeen, ja kun se joutui vakaantuneeseen viljelykseen, alkoi
se kyetä päätilalle veroa maksamaan. Lopulta kiinnitti se Peltolan
paroonien huomiota siihen määrin puoleensa, että he päättivät asettaa
sinne vakinaisen maanviljelyskoulussa käyneen pehtorin eikä tyytyä
tavalliseen isäntärenkiin.
Korpela oli kuitenkin vielä siksi kaukana muusta maailmasta ja niin
yksinään siellä synkkien metsien ja autioiden soiden takana, etteivät
voudit kauankaan tahtoneet siellä viihtyä. Niitä täytyi sentähden tuon
tuostakin muutella, joka ei tietysti ollut isäntäin uusille viljelyspuuhille
eduksi. Korpela siitä vähemmin kärsi, sillä viljelysolot olivat siellä sillä
kannalla, että ne niin sanoakseni kehittyivät itsestään niin paljon kuin
kehittyä taisivat--soilta ja kallioilta.
Vuosikausia oli Korpela nyt taaskin ollut ilman varsinaista pehtoria,
kun parooni vihdoinkin päätti lähettää sinne uuden hoitajan. Se kyllä
vaati vähän korkeanlaisen palkan, mutta lupasi siitä hyvästä pitää sitä
parempaa komentoa. Hän oli ennenkin ollut suurten herrain syrjätiloilla
voutina ja sanoi hyvin tietävänsä, miten niitä oli viljeltävä.
Korpelasta, jonne jo sinnekin oli saapunut tieto uuden pehtorin tulosta,

lähetettiin vaunut vastaan ja kuskit ja tien neuvojat. Päivän pari kesti
matka, ja karuja olivat kankaat ja veteliä suot kahden puolen tietä ja
ikäviä taipaleet. Tie oli kyllä kova ja kivetön, mutta mutkikas ja
mäkinen.
Perillä oli piha puhdas ja raput ja porstuat siivotut, niinkuin Korpelassa
ainakin oli tapana ne