Katajainen kansani | Page 9

pitää, saati sitten, kun tuli niin suuria vieraita. Jo
veräjällä seisoi isäntärenki vastassa ja vei vastatulleen tupaan, jonne
koko aluskunta oli kutsuttu häntä kohtaamaan.
Uteliain silmin katseli kansa siinä uutta käskijäänsä ja hörökorvin
kuunteli, mitä olisi sanottavana ja mitä terveisiä tuotavana, sillä
puheliaaksi mieheksi oli pehtoria kuultu mainittavan.
Pulskapa hän olikin mies eikä sanojaankaan sammallellut, ja pian saivat
ukot kuulla kunniansa.
Tiestä otti ensiksi puhuakseen, niinkuin on matkamiesten tapana tehdä.
Kiitosta odottivat ukkoset kukin tieosastaan, sillä parastaan olivat
panneet sitä tehdessään ja monet hiekkakuormat siihen vetäneet
helteisinä kesäpäivinä, kun muut työt kiirehtivät. Mutta moitetta saivat.
--Tie, jota tänne tulin, on liian pitkä,--sanoi ensi sanakseen. Kauan
olette saaneet elää täällä valtoinenne liian pitkäin taipalien takana.
Näyttää siltä, kuin olisitte tahallanne sitä koukeroittelemalla ja
kaartelemalla pidentäneet. Ensi töiksenne panen teidät tätä tietä
oikomaan ja lyhentämään. Parooninkin tahto on, että tämä Korpelan
rajakulma on saatettava suorempaan yhteyteen Peltolan rintamaitten
kanssa.
Kun eivät ukot siihen mitään virkkaneet, jatkoi pehtori:
--Peltolan mailla ei ole, niinkuin sen tiedätte, mäkiä eikä notkoja, vaan
on kaikki tasaista ja kaunista maisemaa, ja sentähden tahdon minä, että
mäet täälläkin tasoitetaan ja notkot nostetaan. Tämä on yhtä maata
emätalon kanssa, ja maidenkin tulee siis olla yhtäläiset.
--Mäet ja notkot...--jupisivat ukot korvallisiaan koskettaen, mutta eivät
ehtineet sen edemmä, kun pehtori, kääntyen lampuotien ja torpparien
puoleen, puhui heille näin:
--Jo kauan on kuulunut valituksia siitä, että te elätte täällä kuin
perintötiloillanne ja viljelette maitanne kuin omianne. Mutta teidän
tulee muistaa, että tämä talo kaikkine kiinteimineen ja irtaimineen,
kaikkine kuivineen ja märkineen on emätaloon erottamattomasti
yhdistetty ja että teidän sentähden tulee rakastaa pääpaikan äärettömiä

aloja yhtä lämpimästi kuin tämän syrjätilan pellontilkareita--jota
valitettavasti ette tähän saakka ole tehneet. Tehdäkseni sen teille
mahdolliseksi ja istuttaakseni teihin oikeata käsitystä asemastanne aion
minä ottaa kontrahtinne tarkastuksen alaiseksi ja poistaa niistä kaikki
ne kohdat, jotka ovat ristiriidassa emätalon etujen ja sen arvon kanssa.
Käski hän nyt tallirengin ja työvoutien ja muonamiesten astua esiin ja
kysyi heiltä kultakin heidän nimeään.
Tallirenki, joka samalla toimitti kuskin virkaa ja oli tottunut herroja
haastattelemaan, uskalsi nyt ensimmäiseksi avata suunsa ja sanoa talon
puolesta pehtorin tervetulleeksi uuteen toimeensa, lausuen samalla sen
toivomuksen, ettei herra, hänen rattaillaan istuessaan, aivan liiaksi talon
hevosia rasittaisi, vaan että hän, opittuaan täkäläisiä teitä ja taipalia
oikein tuntemaan, suvaitsisi ajaa maassa maan tavalla, kesällä kiviä ja
kantoja vältellen ja talvella syviä kinoksia.
Mutta siihen vastata kivahti pehtori, että hän ajaa niinkuin on aina
tottunut ajamaan, ja että ne hänen tietensä ovat vain kuskit ja tallirengit,
jotka tahtovat uskotella, että täällä on toisella tavoin ajettava kuin
emätilan teillä. Siitä luulosta tahtoi hän tehdä pikaisen lopun.
Sen sanottuaan käänsi hän nolatulle kuskille selkänsä ja kävi
puhuttelemaan muita palvelijoitaan, sanoen heille kullekin mieleen
pantavan sanan.
--Sinulla on jalassasi kumman näköiset kengät, sanoi hän muutamalle.
Miksi noita sanotaan? Vai pieksuiksi. Tästä lähtien tulee sinun hankkia
itsellesi oikeat saappaat, semmoiset, joita emätalon rengitkin käyttävät.
--Sinun tulee teetättää itsellesi paljon leveämmät housut, niinkuin on
muualla maailmassa tapana, neuvoi hän toista, jolla oli kapeat housut,
jommoisia Korpelassa oli ammoisista ajoin käytetty.
--Tuo paitasi on aivan liian valkoinen, sanoi hän sitten kolmatta
puhutellen. Sano muijallesi, että musikalle semmoiselle kuin sinulle
sopii paremmin punainen paita, joka on siistimpikin kuin valkoinen ...
ja jos tahdot tehdä minulle mieliksi, niin nosta se housujen päälle.
--Kaikille teille tahtoisin vielä yhteisesti huomauttaa, virkkoi hän taas
kaikkien puoleen kääntyen, että emätalon alustalaiset ovat kaikki
parrakkaita miehiä ja että minulle olisi mieluista nähdä, jos
yhdennäköisyyden saavuttamiseksi parrat täälläkin saisivat rauhassa
rehoittaa.
Olivat saaneet muutamat naisetkin tulla saapuville. Kääntyen karsinaan

kätkeytyneiden kyläviestien viejäin puoleen sanoi hän antavansa
heillekin arvonsa, koska heitäkin talossa tarvitaan; jos maltillisesti ja
järkevästi toimensa täyttävät, on hän oleva heidän ystävänsä, mutta jos
valejuoruja talosta toiseen juoksuttavat ja varsinkin puhuvat pahaa
hänestä ja hänen toimistaan, niin uhkasi hän heidän kielensä kahlehtia
ja suunsa umpilukkoon sulkea.
Nämä viisaat ja hyvin harkitut neuvot ja nuhteet annettuaan ilmoitti
pehtori lopuksi, että jos ne kaikki varteen otetaan, on hän oleva hyvä
kaikille ja rakastava korpelaisia niinkuin hän peltolaisiakin rakasti.
Totisina ja tarkkaavaisina olivat ukot itseänsä ylhäisemmän puhetta
kuunnelleet ja sopivasti ja siististi vaienneet, niinkuin on talonpojan
hyvä tapa tehdä silloin, kun herrat haastavat. Koetti pehtori arvata
alustalaistensa aatokset, mutta niiden silmä oli suljettu, eikä kasvojen
jäykkä pinta mitään ilmaissut.
Vasta kun olivat herran edestä poistuneet, piha-aidalle istuneet ja
piippuunsa pistäneet, lausui muuan miehistä mielipiteensä siitä, mitä oli
tapahtunut.
--Tuntuipa tietävän, sanoi hän. Päivän vasta talon tiloja katseli ja paljon
näki puutteita ja neuvoja tiesi.
--Taisi tulla tiukka vouti, huokasi se, jonka housuja oli moitittu.
--Mitenkähän tässä nyt alettanee elää? aprikoi kolmas, joka oli saanut
muistutuksen paidastaan.
--Eletään niinkuin ennenkin, virkkoi neljäs. Niin kauan kuin minä
muistan, on kaikkien uusien pehtorien vaihteessa ollut puhetta niistä
uusista punaisista paidoista, mutta entisissä paidoissa tuota yhä on
pysytty ja entisissä rohtimissa ryhötetty.
--Mistäpä ne tuli tänne karttuunit ja suvarohvisaappaatkaan.
--Isot sill' on aikeet, mutt' varsin ovat meille vaikeet!
ja kun Korpelan ukot olivat