Karkurit | Page 6

on niin hirmuinen, että se meitä pakoittaa
käytöksiin, joita omatuntomme ei aina hyväksy! Mutta ihminen on
heikko, heikko olen minä.--Tosin on teillä syy minua hylkäämään,
kovin halpana pitämään, mutta jos tuntisitte toki sydämmeni polttavan
hohteen, niin tuomionne ehkä lieviäisi.--Kuinka hyväns', mutta asiaa
arvelkaat. Vilauksessa on velkanne suoritettu, te vallitsette maallanne ja
huoneessanne aina kuolinpäivään, ja tämä kaikki maksoi ainoastaan
pari sanaa teiltä, pantuna tyttärenne sydämmelle.
MAUNO. Pari voiman sanaa, niin on tarkoitukses. Lastaniko siihen
vaatisin, johon ehkei taivu sydämmensä? Häntä lähene itse ja onneasi
koeta, ja tempaa poveltani pois tuo verta janoova vamppyyri, joka
vähitellen kaiken nesteen olennostani imee.
NIILO (erikseen). En ymmärrä miksi kamoon lähestyä tätä neitoa, ja
jos sen tehdä voisin, niin pelkäänpä, että kiellon saan. Ei! ensin
valmistelkoon häntä isä.
MAUNO. Sä olet vaiti.
NIILO. Tyttärenne on melkoinen haaveksija, pitää itsensä jonkun
lapsekkaan lupauksen kautta sidottuna entiseen lemmittyynsä. Ei siis
sovellu minulle koettaa häntä järkäyttää siitä, mutta teille hyvin, koska
olette isänsä ja yhdessä riippuvat teidän molempain kohtalot.
MAUNO. Mitä voin, jos sydämmensä on vastoin?
NIILO. Hänen kanssansa jutelkaat toki. Kenties on sielunsa mua
kohtaan vieras nyt, mutta muutos, äkkinenki, ei ole mahdoton. Hän
kuvailkoon itselleen että ehkä juuri minä hänelle Luojalta olen määrätty;
senlaisilla aatoksilla on joku salainen, ihastuttava vaikutus neidon
taipuvalle sydämmelle, ja se, joka äsken hänen silmissään oli mitätön,
on kaunis nyt.--Oi, tehkäät parastanne, häntä kohtaan isän oikeutta
kohtuudella käyttäin. Koettakaat mitä sana voi, kuvatkaat palavasti
hänen eteensä se onneton tila, johon Viitala teidät taitaa syöstä, jos ei

hän, tyttärenne, teitä tahdo pelastaa, joka kuitenkin on hänen
voimassansa. Ehkä ei myös vahingoita saattaa ymmärtämään, että
miekatkin siinä leikissä vielä taitaa välkkyä ja sydänverta vuotaa.
MAUNO. Se ehkä tapahtuukin. Jos muuten hänestä en suoriu, niin
nähdä tahdon sen sonnikoiran verta kerran vielä.--Mutta huomaa, poika,
kenen kanssa olet tekemisissä, niin, huomaa. Mitä sanois hän,
saatuansa tiedon ottopoikansa naimahankkeista? Kuinka luulet?
NIILO. Minä Viitalasta kiireen passin saisin; siitä ei epäilystä.--Mutta
salattuna kaikki olkoon joku aika eteenpäin; koetanpa miten taidan
häntä saattaa toiseen mieleen. Mutta jos en siinä onnistu, niin menköön
Viitala ja rikkauteni kaikki; niin voimallinen, korkea on lempeni
kaunista Elmaa kohtaan. Kaikki hylkään hänen tähtensä, ja vaimoni ei
toki puutetta kärsimän pidä; sen tulevaisuus on osoittava.
MAUNO. Mutta malta, mon cher. Eipä ole vielä käsissäs Viitalan
huoneenhallitus; mistä siis tämä rahasumma?
NIILO. Minä komean Viitalan perillinen olen. Rahat ovat kädessänne,
niin pian kuin löytyy tyttärenne nimi naimasuostumuksessa, joka on
tehtävä salaisuudessa.--Aatelkaa, herra, jo huomenna taidatte otsanne
jalosti nostaa vasten Viitalaa, seistyänne ainiaksi omalle kentällenne, ja
viimein, ja sinne olkoon pitkä aika, kallistuu päänne makeaan lepoon
tässä kauniissa Kuuselassa.
MAUNO. Tule huomenna, Niilo, huomenna! Mitä voin nyt tytärtäni
kohtaan, koetan, mutta itse pitää sun hänen kanssansa haasteleman
päätössanat, sen tahdon.--Huomenna; aikamme on tärkeä.--Nyt jätä
minut. (Niilo menee.--Mauno yksin.) Tyttäreni, sulta pelastusta nyt
toivon.--Hän käy laatuun sun mieheksesi; niin, miksi ei? Viisas on hän,
reipas myös ja sydämmensä hellempi kuin luullaan. Sen huomasin nyt.
Hän käy laatuun.--Tyttäreni, tyttäreni, nyt täytyy sielus taipua hädän
vaatimuksen mukaan. (Martti tulee.) Mitä tahdot?
MARTTI. Hm, herra parooni.
MAUNO. Onko tämä vastaus?
MARTTI. Saanko luvan?
MAUNO. Sano!
MARTTI. Peijakas! kohta luulen tässä vasaran paukkuvan.
MAUNO. Kohta, Martti!
MARTTI. Mutta kuulkaat pieni neuvo.
MAUNO. Kuulenpa.

MARTTI. Te lahjoitatte minulle kulta- ja hopeakalunne ja muut
kalliimmat koristukset, joita löytyy pesässä; minulla on taasen valta
teille kaikki lahjoittaa takaisin, koska hirmumyrsky Viitalasta on
puhtaaksi lakaisnut Kuuselan.
MAUNO. Haa! se lakaisee meidät kaikki tielle tietämättömälle.
MARTTI. Hyvä siis jos on jotain muassamme sillä tiellä.
MAUNO. Martti, nyt närkästyn sinuun, ja jos et olis vanha, uskollinen
palvelijani, niin ulos huoneestani sun heittäisin.
MARTTI. Ja hyvin ansaitusti, hyvin.--Niin, niin, kaikki käy niinkuin
käy, ja vakaasti katselisin päältä, jos en muistelis tytärtänne, joka on
enkeli. Niin, hän on enkeli, mutta herra Niilo on perkele.
MAUNO. Mitä koskee minuun tämä mies?
MARTTI. Hän tyttäreenne koskea tahtoo.
MAUNO (erikseen). Hän on jäljillä, hänen kirottu katsantonsa tunkee
läpi vuorten. (Ääneensä.) Mitä tarkoitat? Sano suoraan, ja tämä
selkkaus pois.
MARTTI. Siis käskette mun haastelemaan näin: Päästimeksenne tuon
Viitalan lohikärmeen kidasta mielitte tyttärenne uhrata, pakoittaen
häntä vaimoksi herra Niilolle.--Luvallanne kysyn, eikö pyri tämä herra
korean Elman sydäntä kohden?
MAUNO. Kuule sitten totuus: niin on asia, mutta tästä ole ääneti kuin
hauta; ja muista sanoneeni.
MARTTI. Se on velvollisuuteni.--Kuinka hyvänsä. Ihmisten olennon
ja'an minä kolmeen luokkaan, jotka ovat maa, helvetti ja taivas.
MAUNO. Ja tämän jakauksen kanta?
MARTTI. On naiminen.--Naimaton on maan päällä, onnettomasti
nainut helvetissä, mutta taivaan ilossa tanssii onnellinen pariskunta.
Mihin luokkaan joutuisi nyt tyttärenne herra Niilon kanssa? Pelkäänpä,
siihen toiseen. Tämä mies on tuhlaaja verraton, ja anna tuhlaajalle
vaikka miljonia ja pian haihtuu kaikki pois kuin akanat tuuleen. Voi
tytärtänne, jos kohtalonsa tämän miehen kanssa yhteen liitetään! Hän
on tavoiltansa saastainen. Peeveli! hän mua inhoittaa kuin kärme.
MAUNO. Kaiketi nyt erehdyt. Luulenpa katsahtaneeni syvältä hänen
sydämmeensä ja löytäneeni sieltä enemmän hyvää kuin luulin.
MARTTI. Tarkemmin katsokaat!
MAUNO. Sano minulle, Martti, miksi ei löydy yhtään vanhaa