Karkurit | Page 7

aina. Niin on laita. S? otat k?tees mytyn, min? sauvan.
ELMA. Mut emme ep?ele kuitenkaan.
MAUNO. H?n ei mua siirr? huoneestani! Kuule, Mun lapseni, mi on nyt p??t?ksein. M? riitaveljein kanssa miekastelen, Ja jos ei kaadu h?n, niin kaadun min?; Ja kaikki hyvin sitten; v?synyt On rauhakammioonsa ehtinyt.
ELMA. Ja t?m? ompi vakaa p??t?ksenne?
MAUNO. Jumal' avita! M? h?nen l?vist?n Tai nielee oman verein musta multa.
ELMA. Mua ennen p??st? t??lt?, kuolema, Kuin n?it? hirmut?it? n?kisin.
MAUNO. Toki l?ytyy pelastukseen yksi tie, Mut yksi vaan, ja sinulla on voima Se avata, jos tahdot.
ELMA. Sanokaat, Mill' ihmety?ll? t?m?n tehd? taidan. M? kaikki onneksenne alttiiks annan Ja valmis olen mihin vaaditte, Pait k?ym??n vastoin Luojan k?sky?.
MAUNO. Siis huomaa mit? sanon. Herra Niilo Sua ankarasti lempii, jumaloitsee; H?n syd?mmens? tunteet polttavat Sua kohtaan is?llesi ilmoitti, Ja silm?ns? kuin kaksi tulta leimus. Suo syd?mmes ja onnes h?nen huomaans Ja naimakontrahtihin nimes piirr?, Niin pelastettu ompi is?s vanha; Niin, kohta, paikalla, Kun nimes liittokirjassa vaan l?ytyy.
ELMA. Mun is?ni, M? h?nt? koskaan lempi? en taida.
MAUNO. Miks' et?
ELMA. Mun sieluni on h?nt? vastaa.
MAUNO. Oi! keskustele s? vaan sielus kanssa Ja poista tummat, mielett?m?t tunteet. M? tied?n, t?m?n miehen luonnossa On paljon ylevyytt? l?ytyv?, Jos luulemmekin ylenkatsetta Tai r?yhkeytt? tai senlaista muuta H?nen uroskasvoissansa huomaavamme.
ELMA. Mun lempein ijankaiken leimuaa Vaan h?nt? kohtaan, jolle kerran vannoin Uskollisuuden valan kuolemaan; Sen vannoin min? ja sen vannoi h?n.
MAUNO. Mun saattaa n?rk?stym??n t?m? puhees. Sun valasi on tyhj?, mit?t?n, Kosk' is?s tiet?m?tt? kihlauit, Ja onnes liitit vihamiehein poikaan. Mut j?tt?k??mme t?m?. Kuinka hyv?ns, Sun syd?mmesi hirmuvaltias En olla tahdo.-- Siis synkeet tunturit mun piiritt?? Ja toivont?hti ijankaikkiseksi Nyt kovan onnen mustiin pilviin sammuu. Mut kohta vuotaa veri koskena, Ja tulkoon kuolema ja helvetti!
ELMA (polvillaan is?ns? edess?). Mun armas is?ni, ma rukoilen, Vieroittakaatte mielest?nne pois T?? verinen, t?? julma kostoty?.
MAUNO. M? tyt?rt?ni rukoilen, mut turhaan.
ELMA. Te multa mahdotonta rukoilette.
MAUNO. S? multa mahdotonta rukoilet. En anna itse?ni kaahata, Kuin koira huoneestani ulos, Sen miehen kautta, jota vihaan; En my?nny siihen.
ELMA. Me n?yrtyk??mme sallimuksen alle, Niin rauha j?lleen syd?mmiimme palaa. Oi! j?tt?k??mme koto t?m? Ja itsellemme toinen etsik??mme. Se vaikk' on pieni maja, mutta ilo Ja rakkaus ja levollinen mieli On majassamme uskollinen vieras. Ja hallituksesta t?n pienen huoneen, Sen asujanten ravinnosta aina M?, kasvinsisareni kanssa, Oon ?itillisen huolen pit?v?. Osaamme kutoa ja neuloa Ja kullall' ommella, ja askareihin Jo aikaisin m? olen tottunut, Ja siit? kasvatustanne m? kiit?n. Siis ?lk??t murehtiko, vapaasti Vaan ottakaamme vastaan kohtalomme.
MAUNO (erikseen). Haa! t?m? sattuu, osaa kaikkialle Kuin s?teet aurinkoisen kultaloimost'. Vaan eip? auta, jyrkk? olla t?ytyy, Takoa kiinte?sti viimeiseen.
ELMA. Te ootte ??net?n.
MAUNO. Mun tytt?rein, Nyt sanojasi menettelet hukkaan, Mun p??t?ksein on j?rk?ht?m?t?n, Ma lujana kuin ikivuori seison.
ELMA. Te olette mun armas is?ni.
MAUNO. Nyt en ol' armas; tuho l?hestyy Mun huonettain, ja karkaista mun t?ytyy Nyt syd?mmeni kovaksi kuin ter?s.-- En k?rsi t?t?. Yl?s, tytt?rein, Yl?s paikalla, ja heit? rukoukset. (Elma nousee yl?s.) Nyt j??k??n t?h?n neuvonpitomme, Mut huomenna s? lausu p??t?kses. Ja t?t? ell?s unohda: Jos tahdot, niin mun taidat pelastaa, Jos et, niin kuolen tahi kuoletan. Oi, kuolon sylihin m? halaan p??st?!-- Mun poikani, mun Paulini, jos kerran Sun viel? n?kisin.--S? kaunis olit, Ol' katsees tyyni, vakava ja kirkas Kuin puhtaan neitseen, mutta uskallus Kuin jalopeuran povessasi l?ytyi. Oi, tahtoisinpa ennen kuolemaani Sua kerran syleill?, mun poikani! (Menee).
ELMA (yksin). Oi, tahtoisinpa ennen kuolemaani Sua kerran syleill?, mun Tykoni! Mi ihanuus, kun murhe meit? painaa Ja muiden onnettomuus reutoilee, On muistaa lempeet' kuvaa kultasemme, Mi paistaa t?nne mailta kaukaisilta Kyynelten sateen l?pi. Oi, mun Tykoin, Niin kaunis kuni p?iv? autuuden, Mink' hekuman s? sielulleni annat, Kun muiston temppeliss? kanssas k?yn! (Hanna tulee.)
HANNA. Sisareni, min? tied?n sun syd?mmes ahdingon; sill? kaikki olen kuullut. Suo anteeksi!
ELMA. H?n on mua kohtaan ankara.
HANNA. Niin, ankara, ankara! Kuinka on mielens? n?in muuttunut?
ELMA. H?n vimmoissansa etsii kuolemaa ja veriseen taisteloon kiirehtii, jos en k?tt?ni ja syd?nt?ni anna Niilolle.
HANNA. Mutta malta: et tarvitse kuin kirjoittaa nimes naimaliittoon, ja is?s on pelastettu.
ELMA. Mutta mit? luvannut olen, t?ytyyh?n mun viimein t?ytt??, jos en h?nt? tahdo pett???
HANNA. Muistelkaamme Niilon k?yt?st? t?ss? asiassa is??s kohtaan.
ELMA. Me olkaamme kuitenkin tekem?tt? v??rin.
HANNA (erikseen). Olisko t?m? v??ryys ja synti?
ELMA. Huomenna h?n tahtoo kuulla p??t?kseni.
HANNA. Ei, ei ole t?m? synti eik? v??ryys. Muista: Niilon hengen sun is?s kerran lunasti melkoisen summan kautta, josta juuri alkoikin k?yhyytens?; nyt on h?n, se kiitt?m?t?n heimolainen, tilaisuudessa saman summan maksamaan takaisin ja perikadosta pelastamaan perheemme, mutta eip? tee h?n sit?, ellei h?n palkinnoksensa, saaliiksensa saa syd?nt?s, se h?vyt?n, kunniaton vinti?.--So'aistu on is?s, koska ei h?n kylliksi huomaa kaikkea ilkeytt? t?m?n kosijan k?yt?ksess?.
ELMA. Nytp? n?en, kuinka suuri on vihan voima.
HANNA. Niiloon enemmin kuin Viitalan herraan h?nen n?rk?sty? pit?is; mutta molemmille tapahtukoon oikeus. Ett? Niilo is?llesi maksaa, mit? h?nen maksaa tulee, seh?n ei ole muu kuin oikeus ja kohtuus.--Tule, sisareni, ja rohkeasti itses varusta huomiseksi.
ELMA. Miten tulee minun tehd?? En tied?, sisareni armahin.
HANNA. Neuvoani seuraa.--Tule! (Menev?t vasemmalle.)

MUUTOS.
(Parooni Markuksen huone. Markus, Tyko, Pauli ja Yrj? tulevat