Kangastuksia; Talvi-yö; Halla; Tähtitarha | Page 3

sitehissä.
Kuuhut kulkee taivahalla, välkkyy vetten kalvot.
Virkkaa toinen:
»Thorer Hund! Sa nukutko vai valvot?
Norjan maata mietitkö vai vaimon poskipäitä?
Minun on impi
mielessäin, mi jää nyt ilman häitä.»
Vastaa hälle Thorer Hund: »Ah, Karli, kasvinveli!
Tuota mietin:
turhaanko mun emoni lapsi eli?
Muista maata Norjan en, en vaimon poskipäitä,
ajattelen itseäin ja
kahlehia näitä.
Kultaa tääll' on kukkurat ja hopeoita huovat.
Katsos, mistä kannusta
he Juman sarkan juovat!
Miestä pari ripeää ja haaksi vaan ja halu,
meiltä vuoteen kymmeneen
ei loppuis kilu, kalu.»
Vastaa Karli, karski mies: »Ei halusta ois puutos,
haaksi meillä
myöskin on, ja vartioiden muutos
ryöstö-ajan antaisi, mut kuka päästää siteet?
Kova on kahle kaulallain
ja piukat kinnerpiteet.»

Huoahtavi Thorer Hund, ei enää puhu Karli.
Vaipuu kuolon
miettehisin kumpainenkin jarli.
10.
TEMPLIN RYÖSTÖ.
Silloin uksi avautuu, käy esiin valkohaamu.
»Näätkö?» kuiskaa
Thorer Hund, »se kuoleman on aamu».
Virkkaa Karli: »Kaikkia! Se nainen on ja sievä,
Perman rannan ruusu
on se, eikä virva vievä.»
Karkaa ylös Thorer Hund: »Ah, kukka raitis rannan!
Tule, sulle ristin
tään ma rinnaltani annan.
Kun sa sitä katselet, niin muistelet sa mua.
Herran käsi kaitkohon ja
kaikki pyhät sua.»
»Hiljaa!» impi äännähtää, »ma teitä tahdon auttaa.
Polku, viepä
vapauteen, käy kammioni kautta.
Vartioiden vaihto on. On vene rannan alla.
Keveästi keinutte te kohta
ulapalla.»
Lausuu näin ja sitehet hän sankarien päästää.
»Kiitos!» Karli
huudahtaa, »ei aikaa nyt oo säästää».
Käsin kaksin kultia hän kerrallansa kahmaa,
samoin toinen, Thorer
Hund. He aartehia ahmaa.
Templi tyhjäks ryöstetään. Yks viel' on, Juman kuva,
kultamalja
polvillaan. Se koht' on kukistuva.
Tempaa maljan Thorer Hund. Jää Karli ilman? Eihän.
Iskee miesi,
kaulalta sen kultavitjat vei hän.

Kuva maahan romahtaa. Sen vartiat jo kuulee,
kuulee koko Perman
maa. »Nyt, toveri, päin tuuleen!»
Seisoo hetken Thorer Hund. Vois immen viedä myötä?
Kauhistuen
katsellut tää sankarin on työtä.
Huudot täyttää tarhan jo. »Kai keralla sa tulet?»
Vait on impi ylpeä.
»Vai vihainenko olet?»
»Joudu!» Karli huutavi, »nyt tule taikka lähden».
»Siunaan», kuiskaa
Thorer Hund, »sua tämän työsi tähden».
Immen kättä puristaa, ehättää, löytää purren.
Neiti kalvas katsomaan
jää jälkeen säälein, surren.
11.
KANSAN KÄRÄJÄT.
Jälleen uhrin hetki on. On koossa Perman suku.
Suur' on sarja
vanhinten ja valtiasten luku.
Laajempi viel' lauma niiden, jotka maassa makaa.
Elävät kuin
kuollehet nyt tuomiotaan jakaa.
Syytetty on neitonen, mi mykkä on kuin paasi.
Kuka herjas temppelin,
ken Juman kuvan kaasi?
Poiss' on vangit vierahat. Siis syyllinen on neito?
Kuiskivi
Kolfrosta-äiti: »Mitä teit sa keito?
Kiellä, kiellä kiireesti! Vois peittoon jäädä syy tää.»
Neidon huulet
humisee: »Ma olen yksin syypää.»
Kuoloon tyttö tuomitaan. Mut pahempi on pulma.
Kuinka rikos
kuolettaa ja Juman herja julma?

Nousee Pyhä Tapani, hän vankka on ja vapaa.
Enää keijut kevät-yön
ei miehen mieltä tapaa.
Jumalaa hän julistaa ja Herran pyhää voimaa.
Herjan kautta Herran
käsi Perman maata soimaa.
Nousee Puma tietäjä, hän puhuu isäin kieltä,
muinaisuutta muistuttaa
ja vanhaa Perman mieltä.
»Miehet!» näin hän huutavi, »ma teidät' tunnen, varmaan
mua te
enempi uskotte kuin miestä mekon harmaan.»
Päättää suuri kuningas: On herja ylen paha.
Uusi usko tarvitaan sit'
uhrein korvaamahan.
Katuen hän kansan eessä itse päänsä painaa:
»Naisten narri ollut oon
ja vaimojeni vainaa,
uuden uskon mieheksi nyt tahdon täysin tulla.»
Huutaa kansa: »Sama
miel' on meillä niinkuin sulla.»
Kastettihin Perman kansa; puusta löyttiin Puma
näre norja
kaulassansa. Auttanut ei Juma.
12.
VIENAN IMMEN KUOLO.
Palatsista kuninkaan käy polku Vienan rantaan.
Mitä Perman
vanhimmat nyt valkamahan kantaa?
Hiljaa heidän takanansa kansan saatto kulkee,
äänetön kuin hauta.
Kenen keskelleen se sulkee?
Neiti säkkiin neulottu on taakka kantajitten,
viime uhri vanhan uskon;
alkaa uusi sitten.

Tuo on kansan tuomio, tuo kuninkaan myös tahto.
Kalliin saapa
saalihin on Vienan viekas Ahto.
Turhaan pyytää Tapani: »Ah, miehet antakaatte
armo hälle,
Tuonelassa pahan palkan saatte!»
Tyly on kansan tuomio, ei edes helly taatto.
Venehisin astuvi jo
raudanraskas saatto.
Pilvessä on taivas, pilvi peittää ihmismielet.
Raskahasti tuolta täällä
huokaa ilman pielet.
Tuulisena päivänä hän aaltoon hukutettiin,
Ahdin syliin synkeähän
nuorna nukutettiin.
Yli kauniin kassapään käy vedet vankat umpeen.
Kuka muistaa
kuolemata Vienan valkolumpeen?
Kuki ei kukat haudalla, ei heimo itke, paru.
Tuo oli turma neitosen.
Näin päättyi Perman taru.
LAULUJA SATUNÄYTELMÄSTÄ »HIIDEN MIEKKA».
1.
ÄIDIN SURUT.
Kolme yötä peräkkäin
suurta surun unta näin,
siitä asti murhe mulla

mielessä on tuiretulla.
Unta näin ma miekasta,
verisestä hiekasta.
Kaitse Kiesus äidin lasta

sotateille sortumasta.
Näin ma maljan kuohuvan
kuivaks saakka sakkahan.
Totta Herra
hekkumasta
estät emon lempilasta.
Nyrkin vielä viimeks näin
kohotetun taivoon päin,
huudahdin ja

heräsin ma,
hereilläkin vapisin ma.
Ethän Luoja milloinkaan
hänen salli horjahtaa
itse-uhmaan
ylpeähän,
jumalaansa kieltämähän?
Mieli nöyrä hälle suo!
Tai jos tahtosi on tuo,
tapa ennen taisteloihin,

syökse synnin nautinnoihin!
Herra! Mitä huusinkaan!
Ethän kuullut kauheaa?
Tee kuin tahdot
Jeesus aina.
Lapseni on sulta laina.
2.
TRUBADUURIN LAULU.
Tuli linnahan köyhä sotamies--
Kunigunda, ah, Kunigunda--
»Hei,
heitukka, kustapa kulkee ties?»
Minä maailman matkoja astun.»
»Ja jos olet suora sotamies--»
Kunigunda, ah, Kunigunda--
»niin
tännekin loppua voi sinun ties».
»Sama mulle, mut palkan ma
tahdon.»
»On oikein, palkkansa saa sotamies--»
Kunigunda, ah, Kunigunda--

»kuus riksiä vuodessa riittää kenties?»
»Ei, herrani, enempi ma
vaadin.»
»Mitä hulluja? Hallitse järkesi mies--»
Kunigunda, ah, Kunigunda--

»mut varro, saat seitsemänkin kukaties,
jos miekkasi totta voi
tehdä».
»En myö minä miekkaani, hovimies--»
Kunigunda, ah, Kunigunda--

»riikin rikseihin, se on jumal' ties
itse Hiidessä kuuraeltu.
Mut kuninkaan tyttären jos kukaties--»
Kunigunda, ah, Kunigunda--

»saan palkaksein, olen kuninkaan mies».
»Huuti, tolvana, matkaasi
marssi!»

Ja ryntäsi päälle vihamies--
Kunigunda, ah, Kunigunda--
voitti
joukkomme, uhkasi orjuuden