Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta | Page 3

liittyneet siell? uusiin, meille vieraisin yhdistyksiin, ja Pihkovalaisten lausunto siis tarkoittanee t?t? my?hemmin syntynytt? yhteytt?. Suomalaisista runoista taas ei n?y kukaan ker?ilij? kuulleen samallaista nimenomaista, yleist? todistusta laulajien suusta; kumminkaan ei semmoista ole muistoon pantu. P?invastoin n?kyy se seikka puhuvan Kalevalan paloittajien puolesta, ett? ?paraimmiltakaan laulajoilta ei saada kovin monta runoa yhteen jaksoon?.[11] Useimmiten lauletaan runot yksitellen taikka ainoasti pari, kolme yhdess?, silloin tavallisesti paljoa lyhyemm?ss?, paljoa laihemmassa muodossa, kuin meille painettuna tutussa. Mutta sit? vastaan taas ?on sangen harvoja runoja, joita ei yksi ja toinen laulaja laulaisi jossakin yhteydess? yhden tai useampain toisten kanssa?,[12] jossa seikassa toki luulisi ilmaantuvan edes jotain h?m?r?? tuntoa, vaikkei selv?? tietoa, runojen olemisesta yhden kokonaisuuden j?senin?. Ja yhden tai toisen runon yhteenkuulumisesta suurempain jaksoin kanssa antavat laulajatkin vakuutuksen suorilla sanoilla. Merkillist? kyll? koskevat n?m?t vakuutukset juuri niit? opettavaisia tai lyyrillisi? runoja, h??virsi? ja loitsulukuja, jotka n?ytt?isiv?t enimmin irtonaisilta?kokonaisuudessa. Puheena-olevat runot j?tet??n n?et tavallisesti ker??j?lle laulamatta, mutta, niiden kohdalle tultuansa, lis??v?t laulajat v?list? viittauksen: ?siit? se l?htee tavallista raudanluvun j?lke??, taikka: ?siit? tulee h??virret laulettavaksi, jotka te saatte naisilta?.[13]
Ristiriitaiset, niinkuin oppineitten, ovat siis laulajainkin todistukset Kalevalan runojen yhten?isyydest?. Suurempaan selvyyteen ja varmuuteen p??st?ksemme ei ole niin muodoin meill? mit??n muuta keinoa j?ljell?, kuin uudestaan tarkastaa niit? perus-s??nt?j?, jotka tiede on havainnut kaikissa kertomarunoelmissa yhteisiksi, ja niiden valossa, tutkia, mit? Kalevala-runosto lukumme alussa esiintuotuun kysymykseen itse vastaa.
Kertomarunoelmassakin, sanoo Vischer,[14] aikamme etevin kaunotieteen tutkija, pit?? olla yksi t?ydellinen teko keskuksena; mutta t?m? teko on, _kertoma-runon_ luonteen vaatimuksesta, _tapahtunut teko_, siis esitett?v? olevaisen maailman osana kaikkein edell?k?yv?in syittens? ja j?lkeentulevaisten seuraustensa yhteydess?. Samasta perus-s??nn?st? johtuu viel?, ett? tuon teon tekij?, runoelman sankari, my?skin on v?ltt?m?tt?m?sti esitett?v? j?senen? maailmankokonaisuudessa: siit? syyst? ei saa kuvata h?nt? yksin??n seisovaksi, vaan keskell? koko joukkoa v?hempi? sankareita. T?st? henkil?in paljoudesta seuraa taas luonnollisesti sivupyrint?jen ja tekojen monellaisuus. Henkil?in ja heid?n tekojensa ohessa sis?lt?? olevaisuus paitsi sit? suuren hengett?m?in muotojen paljouden: pukuja, aseita, asumuksia y.m., jotka my?s samassa tunkeuvat esiin; viimein viel? vaatii luontokin, niin el?v? kuin elotonkin, itsellens? sijaa sek? huomiota. T?ten kuuluu kertomarunon luonteesen, ett? se levi?? laveaksi, t?ydelliseksi kuvaelmaksi kokonaisen kansan, kokonaisen aikakauden el?m?st? kaikissa sen kirjavissa ilmauksissa. Omituista t?lle runouden lajille on siis, ett? se syrj?seikoissakin viiv?htelee, ett? se suopi verrallisen itsen?isyyden eri-osille, ja ett? se sallii v?likertomusten laveutua jokseenkin laajoiksi. Syrj?seikkoihin poikkeeminen ei ole epoksissa oikeutettu ainoasti niiss? tilaisuuksissa, jolloin ne p??toimintaa jollakin lailla edist?v?t, vaan my?skin silloin, jos ne tuon tarkoitetun kokonaiskuvan kansan el?m?st? t?ydent?v?t jollakin piirteell?, joka muuten j?isi ilmitulematta. Draamassa on toiminnan astuminen, oikealle tai vasemmalle poikkeematta, suoraa viivaa pitkin; kertomarunoelmassa se levi?? valtavana tulvana avaran tasangon ylitse. Yhteys t?ss? kirjavassa moninaisuudessa pidet??n ainoasti sill? keinoin voimassa, ett? p??kuvaelmat vedet??n n?ytt?m?n edustaan, niin ett? n?kyv?t selvempin?, suurempina; syrj?seikat sit? vastaan lyk?t??n taemmaksi, h?m?r?mp??n valoon. Sen lis?ksi tulee p??tapauksen, m??r?tyll? alullansa, keskell?ns? ja lopullansa, sulkea syrj?tapaukset ik??nkuin yhteisiin kuvanpuitteisin.
Onkos Kalevalassa, niin kysymme nyt, semmoista p??tapausta, jonka voipi sanoa koko runoelman keskukseksi ja joka luonnollisesti vet?? syrj?tapaukset laajaan piirihins?? Onpa kyll? -- semmoinenhan on silminn?ht?v?sti _Sammon synnytt?minen ja saattaminen Suomen kansan omaisuudeksi. Alkuna_ t?m?n tapauksen kehinn?ss? on Kalevalaisten pyrint? saada Pohjolan kaunis impi puolisokseen, joka pyrint? viimein yhdelle heist? onnistuukin, mutta ainoasti sill? kalliilla hinnalla, ett? t?ytyy sepitt?? tuo ij?n-ikuinen onnen tuoja Pohjan kansaa varten. T?m? vaihtokauppa on tosin aivan vapaaehtoisesti tehty; molemmat puolet n?kyv?t olevan tyytyv?iset osahansa, ja suloinen sovinto vallitsee Kalevalan sek? Pohjolan v?lill?. Mutta t?m? kaikki on vaan n?enn?ist?; se on korea kukkas-kuori tulivuoren p??ll?. Niin pian kun Ilmarin kaunis em?nt? on kuollut, niin onkin samassa tuo ohukainen, silmi? k??nt?v?inen kuori sulanut, ja sen alla piillyt molemminpuolinen salaviha leimahtaapi esiin. Vaikkei Ilmarinen olekaan mill??n lailla syyp?? vaimonsa kuolemaan, soimaa h?nt? Pohjolan em?nt? kuitenkin kohta tylyimmill? sanoilla tytt?rens? surmaajaksi, eik? tahdo en??n antaa h?nelle toista tyt?rt?ns?. Ilmarinen puolestaan kohta ryhtyy julkiseen v?kivaltaan, ilmeiseen vihollisen-ty?h?n ja ry?st?? pois Pohjolan toisen immen. Mutta siin? teossa ei ilmau viel? kaikki, mit? sill? hetkell? kuohuu h?nen syd?mens? pohjassa. Hyl?tyn kosijan vimman alla piilee viel? toinenkin, luultavasti siin? jo kauan salaa kytev?inen tunne -- kateus Pohjolan rikkaudesta ja voimasta. Kotiin tulleen vastaan-ottaa W?in?m?inen kahdella kysymyksell?: miksi veli on niin synk?ll? mielell?, Pohjolasta tullessansa, ja miten Pohjola el?vi? Silloin sy?ksee Ilmarisen mielt? painava tunne ilmi hillitsem?tt?m?ll? voimalla tuossa katkerassa vastauksessa:
Mi on Pohjolan ele?,?Kun on Sampo Pohjolassa!?Siin' on kynt?, siin? kylv?,?Siin? kasvu kaikellainen,?Siin?p? ikuinen onni!
T?ss? olemme nyt saapuneet p??tapauksen _keskustaan_, k??nnekohtaan, joka m??r?? toiminnan koko kulun t?st? l?htien; sill? v?litt?m?n? seurauksena tuosta veljesten puheesta kesken?ns? on p??t?s l?hte? Sammon ry?st??n. _Loppuna_ on sitten Sammon vieminen Pohjolasta ja kumminkin osittainen tuonti Kalevalan asunnoille, sek? sen kautta alkaneen vaurastuksen ja onnen suojaaminen Louhen koston-hankkeilta.
Eposrunoelman yhten?isyys vaatii, niinkuin n?imme, yht?, suurta, t?ydellist? p??tekoa; mutta t?m? teko taas v?ltt?m?tt?m?sti vaatii suurta, kuuluisaa tekij??ns?. Senvuoksi ovatkin kaikki suuret kertomarunoelmat oikeastaan _sankari-runoelmia_. Useimmissa (Odysseiassa, Rolandin laulussa) on jo kansan aisti osoittanut sen itse niiden nimell?; mutta sama on my?s kaikkein muitten epoksien laita, vaikkei nimi sit? heti paikalla ilmoita.