Kalevala katsottuna kaunotieteen kannalta | Page 2

loppu viel', uus p?iv' on koittava!
Aivan vailla sit? nautintoa, jota kirjallisuudenhistoria voi tarjota jaloin nerontuotteiden kauneuden tarkemmalla esiintuomisella, likemp??n tuttavuuteen johdattamisella, emme ole kuitenkaan t?ll?k??n tiell? j??v?t. Kohoaahan jo kohta alussa edess?mme _Kalevala_ satalatvaisena, pilvi? pid?tt?v?n?, maailman yli varjoaan levitt?v?n? tammena; lemahtaahan meille jo kohta alussa vastaan _laulu_-runojemme ihana kukkasketo.
KALEVALA KATSOTTUNA KAUNOTIETEEN KANNALTA.
I. Kalevalan yhten?isyys.
Olen verrannut Kalevalan runoston jaloon, korkealle ja laajalle haarauneesen tammi-puuhun. Onko t?m? vertaus ainoasti paljas runollinen korukuva, vai onko siin? samassa my?s jotain todellisempaa, Kalevala-runoston itse luonnetta osoittavaa? Onko, toisin sanoen, vanha kansanrunoelmamme yhten?inen, elimellinen, el?v? kokonaisuus, vai ainoasti ryhm? erin?isi? runoja, ilman muuta yhdistys-sidett? kesken?ns?, paitsi sit?, ett? ne ovat yhteisell? nimell? kootut yhteen kirjaan? T?m? kysymys on meille eritt?in t?rke?, sill? vastauksesta riippuu suuressa m??r?ss? Kalevalan arvo runollisena teoksena ja meid?n kunniamme siit?. Epillisi? eli kertoma-runoelmia on n?et sangen monellakin kansalla, mutta juuri harvalla on ollut kyky? kehitt?m??n ja muodostamaan suurta, yhten?ist? eposta.
Saksalainen _Steinthal_,[1] joka syvimm?lt? on tutkinut kertovaisen kansanrunouden luonnetta, jakaa siihen kuuluvat teokset kolmeen eriluokkaan: _erin?isiin, liit?nn?isiin_ sek? _yhten?isiin_ epoksiin. Erin?isiss? laulaa jokainen runo jonkun erityisen sankarity?n tai jumalaistarun, ilman mit??n yhteytt? samassa kansassa muuten syntyneitten samallaisten runoin kanssa. T?h?n laatuun kuuluvat esim. Serbialaisten kauniit laulut taisteluista perint?vihollistaan Turkkilaista vastaan, useimmat ven?l?iset runot Kiev'in ja Novgorodin urhoollisista sankareista, Skotlannin Gaelein synk?t valitukset kadonneesta onnen-ajasta, sek? Skandinavien jylh?njalot jumalaistarut Eddassa. T?ss? viimeksimainitussa on kuitenkin jo jonkinlainen yhteensulaumisen alku huomattavissa. Vaikka joka runo on aivan erin?ns? itsekseen, h??m?itt?? kuitenkin yksi yhteinen ajatus niiden kaikkien pohjalta; t?m? peri-ajatus on suuri maailman draama: jumalain ja maailman synty, jumalain teot ja syyt, sek? viimein jumalia ja t?t? maailmaa kohtaava h?vitys. Liit?nn?isiss? epoksissa ovat runot my?skin viel? ilman sis?llist? yhteytt? kesken?ns?, mutta ne kuvaavat kuitenkin kaikki yhden ja saman kuuluisan sankarin t?it? ja toimia ulkonaisessa luonnonj?rjestyksess?, syntym?st? kuoloon asti. Etevimmiksi siin? lajissa ovat mainittavat Espanjalaisten romansit Cid'ist?, niinkuin my?s ne ven?l?iset laulut, jotka vanhan Ilja Muromilaisen el?m?kerran esiintuovat. -- Mutta ylimm?ll? kertomarunouden kehityskannalla ovat vasta ne runoelmat, joilla ei ole ainoasti jonkun yhteisen uroon nimi tai joku silloin t?ll?in h?m?r?sti esiinkajastava peri-ajatus h?ll?n? yhdistys-siteen?, vaan joissa yksi p??tapaus, monellaisten syrj?seikkain ja sivutapausten yhteisen? ytimen?, edistyy asian luonnon kautta m??r?tyst? alusta samaten m??r?ttyyn loppuun saakka, kiinnitt?en kaikki sivutapaukset keskuspisteesens?, ja joissa sen lis?ksi runoelman eri-osat yh? viittailevat toisiinsa, muistutellen t?st? yhteydest??n. Erin?iset kertomarunot, vertauskuvaa k?ytt??ksemme, ovat niinkuin sikinsokin ymp?riviskattuja ja hajoitettuja langanp?it?; liit?nn?isiss? ovat n?m?t langat j?rjestetyt ja yhteisell? siteell? kootut yhdeksi kimpuksi; mutta yhten?isess? epos-runoelmassa on niist? kudottu t?ydellinen kangas, miss? p??tapaus on l?pik?yv?n? loimena, syrj?tapaukset taas vaihettelevana, kirjavana kuteena. T?mm?isi? t?ydellisi? kertomarunoja ovat etup??ss? Kreikkalaisten Iliadi ja Odysseia, ynn? sitten viel? Saksalaisten Niebelungen-runo (osaksi jo vanhimmassa, Eddan kautta s?ilyneess? muodossansa) sek? Ranskalaisten laulu Rolandista.
Mihink? noista kolmesta luokasta meid?n sankarirunoelmamme olisi luettava, siit? ovat oppineitten mielet olleet ja ovat nytkin viel? aivan erill?ns?. Castr��n[2] arveli sangen vaikeaksi keksi? mit??n yhteist? aatetta, joka Kalevalan eriosat yhdist?isi taiteelliseksi kokonaisuudeksi. Eritt?in sanoi h?n t?m?n tuomion koskevan uutta, niin suuresti enentynytt? laitosta. Ainoasti kosiorunot, nekin vaan ?kentiesi?, olivat h?nen mielest?ns? kuuluvat yhteen Kalevalan p??-osan, Sampo-runoin kanssa. Mieluimmin tahtoi h?n kuitenkin nekin viel? erottaa erin?iseksi jaksoksi. Kolmanneksi runostoksi pani h?n sitten laulut Kullervosta, nelj?nneksi ne, jotka Joukahaisesta ja h?nen sisarestaan kertovat, viidenneksi luomistarut. Viel? pitemm?lle menee vapaaherra v. Tettau,[3] er?s saksalainen tutkija, sill? h?n silpoo Kalevala-parkaamme yht? julmasti kuin Tuonen-poika Lemmink?ist?, paloittaen sen kahdeksitoista kappaleeksi. -- Toiselta puolen taas on L?nnrot, kansanrunoutemme paras tuntija ja epillisten laulujemme mestarillinen kokoonluoja, puolustanut Kalevalan yhteytt?, sen l?pik?yv?ksi periajatukseksi osoittaen kertomuksen siit?, ?kuinka Kalevala v?hitellen vaurastui Pohjolan vertaiseksi ja viimein p??si voitolle?.[4] Tarkemmin syill? ja esimerkeill? varustettuna sek? estetikan tieteellisiin perusteisin nojaumalla on sama mielipide sitten esitetty R. Tengstr?m'in kirjoituksessa: Kalevala.[5] Viimein on nyky??n professori Steinthal[6] asettanut Kalevalan yll?mainittuin valittuin runoteosten rinnalle kertomarunouden ylimm?iseen luokkaan, ja t??ll? Suomessa lehtori Godenhjelm[7] otaksunut W?in?m?isen ty?t Suomen kansan hyv?ksi epoksemme koossapit?v?ksi ytimeksi. -- Paitsi n?it? perinvastakkain seisovia mielipiteit? on my?s joskus ilmaantunut v?hemmin jyrkki?, v?litt?vi?. V. 1841 pidetyiss? luennoissansa[8] Castr��nkin lausui yll?mainitusta hiukan eroavan k?sityksen asiasta. H?n piti tosin siin?kin kiinni siit?, ett? muka Kalevalassa ei ole l?pik?yv?? yhteytt?, vaan my?nsi kuitenkin, erirunoin ?osaksi kutouneen toisihinsa, joka seikka niiden nykyiseen (kokoonpantuun) muotoon antaa syyt??. Juuri saman ajatuksen on niin-ik??n nyky?ns? N. af Ursin tuonut esiin, osoittaen t?t? yhteenkutoumista monilla esimerkeill? itse runoelmasta.[9]
Mink?lainen k?sitys asiasta sitten on niill?, joiden kautta vanha sankarirunoelmamme on s?ilynyt, kulkien polvikunnasta polvikuntaan pyh?n? perint?n?? Mit? tiet?v?t, mit? sanovat Kalevalan laulajat itse yhteydest? n?iss? runoissansa? Hyvin merkillisen todistuksen siin? suhteessa olemme saaneet Vironmaalta. Siell? ovat epilliset runot ylimalkaan pahasti kuluneet, katkeuneet, niin ettei niiss? itsess??n suinkaan n?e paljon yhteyden merkki?, mutta yht?hyvin Pinkovan l??nin kreikan-uskoiset Virolaiset aina vakuuttavat, ett? kaikki heid?n laulamansa katkelmat ovat yhden ?vanhan, sangen pitk?n laulun sanoja? (vana, v?ga pika laulu sonad).[10] Meid?n Kalevalaamme t?m? vakuutus kuitenkin ainoasti tavallansa koskee, sill? joskin suuri osa virolaisista epillisist? runoista, niinkuin vasta saamme n?hd?, onkin yht? luuta ja lihaa meid?n runojemme kanssa, niin ovat ne yht?hyvin sittemmin