Kalervo | Page 5

vihaisesti.)
TOINEN RENKI. ?l? tuosta pahastu; eih?n se sinuun vaikuta, jos ei luopuisikaan. Olethan tehnyt teht?v?si.
UTRIAINEN. Se sin??n! Puhukaamme muusta.
ENSIM?INEN RENKI, (jolle muuan piika, Utriaisen huomaamatta, silm?? on iskenyt). Mit??n nyt Mari sanoo, kun h?it? ei saadakaan?
UTRIAINEN. Tottahan muitaki mailmassa l?ytynnee, jotka Marille kelpaavat.
RENKI. Vaan Mari ei huoli muista kun lukkarista.
UTRIAINEN (karjasee). Lempoko sen on sanonut? Mist? sin? sen tied?t? (Naurahtain.) Ei huoli muista! Sulla on oma ajatuksesi rakkaudesta. Ei siis pit?isi l?ytym?n kahdesti rakastunutta tytt??, ei kahdesti nainutta. Mutta l?ytyyh?n noita.
RENKI. L?ytyy kait. Tarkoitin vaan, ett'ei Mari ole niin huikenteleva, ett? heti ottaa kenen saa. H?n on vakava ja jalo tytt?.
UTRIAINEN. No, kas niin! Nyt me ajattelemme samaa. H?n on tosiaanki jalo! T?m?n pakinamme johdosta voisin kertoa moniaat sanat, jotka is?nt? lausui t?n??n. Vaan tahdon ainoastaan julkaista, ett'ei sit? tied?, kuinka likell? ylk?mies ja h??t ovat!
RENKI. Ahaa, min? ymm?rr?n! saako onnea toivoa!
UTRIAINEN (hyv?ll? tuulella). Noh! Enh?n min? ole mit??n sanonut. Nyt ty?h?n! Is?nt? k?ski joutua. (Ottavat, miehet viikatteet, vaimonpuolet haravat ja menev?t. Yksi renki ja kaksi piikaa j??v?t.)
Nelj?s kohtaus.
(Renki istahtaa ladon eteen viikatetta hiomaan, piikat kulkevat, toinen toistansa k?dell? vartalon ymp?ri pit?en, edestakaisin.)
RENKI. Saa n?hd? mit? t?st?ki tullee?
ENSIM?INEN PIIKA. Mit? luulet Antti? Huoliikoon Mari tuosta kutjanasta?
ANTTI. Enp? luule. Eli tahtoisitko Eevani minua h?neen vaihtaa?
EEVA. En, jos p?? poikki!
TOINEN PIIKA. T?m? asia ei ole aivan selke? kellekk??n. Kyll? par'aikaa joku koiran kuri on tekeill?.
ANTTI. Niin min?ki luulen, kuin sin?ki Kaisu. Vaan kyll? kohta n?hd??n. Ei v??ryys kauan rehentele. (Nousee, katsoo viikatettaan.) Nyt pystyt heini? ly?m?n. (Menev?t; Kaisu edell?, sitten EEVA; j?lkimm?isn? Antti. N?kym?n rajalla k??ntyy Eeva, Kaisun huomaamatta, ja suihkaa suuta Antille, sitte heti taas k??ntyen menem??n.)
Viides kohtaus.
?LVINEN (alla p?in, huokaa). "Entiset ajat on olleet ja menneet." Onkoon niin kauheata t?ss? ajallisuuden laaksossa, kun toivotoin rakkaus. Ah! Ajatukseni riehuvat kuin pilvenhattarat synk?ss? syksy-y?ss?, alkuaineiden raivotessa! En tied?, kuinka paljon ihminen voi siet??, vaan kyll? min? en en??n sied? t?mm?ist?! -- Kuuma on. Vett? ei ole saapuvilla. (Huomaa muutaman piim?hinkin ladon sein?n vieress?, ottaa sen ja juoda pulputtaa.) Ah! Ah! Ah! (Katselee mielihyv?ll? hinkki?, vaan yht'?kki? kavahtaa.) Mit? n?en. M. P. laidassa. Peltosen hinkki! Lempoko Peltosen hinkki? minun niitylle on tuonut. (Vaipuu, hinkki k?dess?, syviin ajatuksiin.)
Kuudes kohtaus.
ANNA (kukkakimppu k?dess?). Min? erkanin ajatuksissani etemm?ksi polusta, kuin luulinkaan. Vaan l?ysinkip? ihania kukkia. Katsokaa eno!
?LVINEN (hymyillen). Sin? k?yt nyt viimme aikoina usein ajatuksissasi. Olisiko lupa kysy?, miss? nuo ajatuksesi harhailevat.
ANNA (nostaen yht? sormea). Eno, te olette varsin utelias!?Nuorten tytt?jen ajatukset huikkuvat milloin kulta-reunaisissa pilvenhattaroissa, milloin pieniss? kukissa.
?LVINEN. Kyll?p? avarasti rajoitat ajatuksesi! Min? luulen, ett? niiden rajat saisi paljon supistua. Vaan k?ytt?net nuo m??r?ykset vertauskuvallisesti.
ANNA. Ei eno, ei!
?LVINEN. Jos esimerkiksi tuntisit jonku nuorukaisen.
ANNA. Eno! Min? en tarkoittanut ket??n.
?LVINEN. Kultakiharaisen, kuin auringon valaisemat pilvenhattarat.
ANNA (nauraen). Nyt olette ymm?ll?, kun panette arviolta.
?LVINEN. Sinisilm?n ja punaposken. Ne vertaukset l?ytyv?t noista kukista.
ANNA. Lopettakaa jo. Ei eno nyt arvaakkaan!
?LVINEN. Noh! Koska et tunnusta, niin mit?p? min? viisastun. Nyt k?yn katsomassa v?ke?ni, Seuraatko, vaan tahdotko vartoa t?ss?.
ANNA. Min? j??n t?nne kukka-kiehkuraa valmistamaan.
(?lvinen menee.)
Seitsem?s kohtaus.
ANNA (laulaa):
Linnut ne laulavat sorialla suulla,?Soriampi kultani ??ni on kuulla.?Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo!
Hunaja ja mesileip? makialle maistaa,?Kultani suu sek? huulet on toista!?Voi minun lintuni, voi minun kultani,
Kun et tule jo!
(Heikki juoksee takalistosta Annan taka ja suihkaa suuta h?lle. Anna hyp?ht?? yl?s.)
ANNA. Heikki, sin? t??ll?!
HEIKKI. T??ll?! Saan toki taas sinun n?hd?. Pys?hyttele rientoasi loistava aurinko, ett? kauan, kauan saisin ime? el?m?n voimaa ihanista silmist?si. Vaan miksi olet niin alakuloisena? (Istuu m?tt??lle Annan viereen.)
ANNA. Senh?n tiet?net. Meid?n onnemme taivas alkaa menn? pilveen.
HEIKKI. Vaan toivon t?hti loistaa viel?. Is? on pikainen, mutta h?n ei tahdo onnettomuutta matkaansaattaa.
ANNA. Vaan jos is?si ei huolisi t?mm?isest? mini?st??
HEIKKI. Mutta min? en huoli muusta. Anna! El?m? sinutta on tukala. Kun illalla levolle menen, on kun armas kuva edess?ni, lis??m?ss? kaipaustani ja aamulla ajavat ihanat unet, jotka sinusta n?en, minut ulos, ik?v?ni lievitykseksi katsomaan samaa p?iv??, hengitt??n samaa ilmaa kuin sin?kin! (Suudellen Annaa.) Nyt nauttii koko luonto riemua ja rakkautta; onnellinen se ihminen, jonka tunteet sointuvat luonnon kanssa. (Anna kallistaa p??ns? Heikin rintaa vasten. Peltonen, joka t?m?n puheen on kuullut, seisoen syrj?ss?, pyhk?isee, loppusanat kun lausutaan, kyyneleen silmist??n ja poikkee n?kym?lt?.)
Kahdeksas kohtaus.
?LVINEN (jonka tullessa Heikki ja Anna nousevat ja vet?ytyv?t syrj??n seisomaan). Nyt ei lempokaan en??n malta! Mik? mies min? olisin, jos t?t? suvaitsisin? Koko kyl? nauraisi ja sanoisi: "Peltonen ei ole miehien lukuun luettava, h?n on akka!" Ja silloin parempi, ett? maa allani halkiaa ja min? vaivun pois t?lt? inhalta ij?lt?. Vaan koeta Utriainen! En min? en??n ilmoissa heilu. Vaaka on kohta tasapainossa. Sin? olet luullut voittavasi minun t?ss? riidassa. Niin onki hetkeksi tapahtunut. Vaan katsotaanpa kuinka kauan onnistut sill? tiell?. Totuus on hitaampi vaikutuksiltaan kuin valhe, vaan sen vaikutukset ovat pysyv?isemm?t. Sen asian olen kuullut useasti ja sit? olen miettinyt useasti kirkossa. (Huomaa Heikin ja Annan.) Ohoh! Tuopa n?ky on kuin ahvan l?yh?ys tammikuussa! Kelpaapa katsoa! Heti vihani masentuu, kuin huomaan noin paljon hyvyytt? ja onnea viel? l?ytyv?n mailmassa. No, Anna!