Kalervo | Page 2

KOMMI.
Vaan minä en ole kiittävä paimenen päiviä; lämmin
Ei
ole aina, kuin nyt, ajetaan viluhun myös meitä,
Vanhaa taaria, kylmää
kaalia ruuaksi saapi,
Mustin murkinata, josta rasvan syönyt on rakki.
KOJO.
Mutta kun lypsykselle on lentänyt viipyvä päivä,
Lonkunut
lounahasen, saatan kotihin minä karjan.
Kylpy on joutunut, vastat on
valmihit, sitte ma pääsen
Kaivahan kannikkaa sekä rasvasen voivatin
ääreen.
KOMMI.
Miks' et perkeleen päänkin ääreen? sillä kun koppoo
Tai,
kotahalkoa käyttäen, kun sua ruokkia listii,
Ei silloin maistu hyvä
ruoka ja saatikka sitten
Pettua peiputtaa, joka tuskin pehmevi veessä!
KOJO.
Lehti kun liehuvi puussa ja ruoho kun roikkavi maassa,

Meelle kun haiskahtaa metsät ja kun lintuset laulaa,
Ennen ma
paimenn' oon kun joski ma toimia saisin
Myötäänsä kotona, virua
pyhät laiskana aivan.
KOMMI.
Kirkonkelloja muut, minä karjankelloja kuulen,
Partaa
muut papin nähdä saa, minä latvoja kuusen,
Kirkkonani kivi on,

pajupehko on pappini, kannot
Laulajin' on, käki lukkari -- niin pyhä
paimenen ompi.
KOJO.
Vaan pyhäpäivänä kultani luokseni käymähän pääsee,

Kangas kohta on kauniimpi, mieluisa on metsä
Silloin; korpiki kuutta
on kukkaampi ja ne paikat,
Joita hän astunut on, koko viikon
kirkkaina loistaa!
KOMMI.
Ennen lehmät leipovat taikinata, akat ammoo,
Ennen
kyntänevät oravat ahoja sekä puussa
Konkarit kiivennee, hirret
vetänee, härät notkuu,
Ennenkun minä paimenen päiviä kiittävä
lienen!
HALUT ÄLYN PETTÄÄ.
Näytelmä kahdessa näytöksessä.
HENKILÖT:
Peltonen, maamies.
Kaisa, hänen vaimonsa.
Heikki, | heidän
lapsiansa.
Mari,
Utriainen, isäntä-renki Peltosella.
Ölvinen,
lukkari.
Anna, hänen veljensä tytär.
Aini, paimentyttö Ölvisellä.

Peltosen ja Ölvisen niittyväkeä.
(Tapahtuu Pohjanmaalla.)
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
(Peltojen kamari, tavallisilla huonekaluilla. Yhdellä puolen ovia riippuu
Peltosen vaatteita, toisella, vähän matkaa ovesta, piironki, jonka päällä
pari kahvikuppia, livasniekka ja sokuri-astia.)
Ensimäinen kohtaus.
UTRIAINEN (kävelee edestakaisin). Missään hän nyt viipyy? Hm, --
siis ensin niin ja sitte niin. Kunhan asiat alkuun saan, lempoko loppua
nyt joutaa miettimään! -- sill'aikaa luiskahtaa saalis käsistäni.

Komisarjus miettiköön sopivan lopun; kyllä hän siitäki saa eri
korvauksensa. Kannattaa kait' antaa, jos toivojensa perille pääsee! Nyt
on oikea hetki. Ja se on ymmärtävän miehen tunnusmerkki ryhtyä
toimeen oikealla ajalla. Ah! -- hän tulee.
Toinen kohtaus..
PELTONEN (Pitkäletkuinen piippu suussa.) Noh! Mistäs tulet?
UTRIAINEN. Kylältä.
PELTONEN. Kuuluuko uutisia?
UTRIAINEN. Kuuluu, ja vähän kummia.
PELTONEN. Kerro!
UTRIAINEN. Ennenkuin kerron, tahtoisin kuulla teidän ajatuksenne
siitä miehestä, josta kylällä puhutaan.
PELTONEN. Kukas on mies?
UTRIAINEN. Lukkari on.
PELTONEN. Lukkari on ylpeä ja itsepäinen. En minä häntä juuri
oikein suvaitsisi, vaan...
UTRIAINEN, Kuulkaa nyt mitä kylällä sanotaan. Lukkari niittää tuon
Isonniityn kuin mies, vaikkei se ookkaan hänen.
PELTONEN. Kuka sen on sanonut?
UTRIAINEN. Komisarjus. Minä olen istuskellut ja pakinoinut hänen
kanssaan kylän asioista.
PELTONEN, Kenenkäs niitty on?
UTRIAINEN, Se kuuluu Peltosen maahan.

PELTONEN. Mitä sanoit!
UTRIAINEN. Vanhat kartat sen asian todistavat.
PELTONEN. Vaan saadakseni niityn, pitää käräjiä käydä, ja kukapa
tietää, jos voittaisin.
UTRIAINEN. Käräjäin käyntiä ei tarvita. Kyllä lukkari antaa jälkeen.
Sen tiedätte; sillä hän toivoo saavansa tyttärenne. Vaan sentähden on
hänelle tästä sitä suurempi häpiä, noin koettaa peijata tulevata appeaan.
PELTONEN. ahaa! Vaan semmoinen hän on, joka vävykseni pyrkii!
UTRIAINEN. Sitä paitsi hän muuttaa syyskuussa uuteen

kanttori-virkaansa. Silloin myöpi hän kiinteän omaisuutensa ja uusi
omistaja ei luopune käräjiä käymättä parhaasta niitystään.
PELTONEN. Oikeen; sinä olet varsin älykäs. Kaikki sinä olet miettinyt
edeltäkäsin.
UTRIAINEN. Komisarjuksen kanssa olen tuuminut.
PELTONEN. Vaan mikä nyt on tehtävä?
UTRIAINEN. Te vaaditte lukkarin heti heittämään heinän te'on. Jos ei
lupaa, kyllähän keinot keksitään. Mainitkaa sivumennen, että kyllä
tiedätte sen, minkä koko kylä tietää, ett'ei hän Mariaa kosi, vaan teidän
omaisuuttanne.
PELTONEN (taputtaa Utriasta olkapäälle). Sinä olet aina talon puolta
pitänyt, Minä kiitän sinua. (Avaa piirongin lohvun ja lyö ryypyn, jonka
Utriainen juopi.)
UTRIAINEN. Te olette minua aina kohdellut kuin ystävää. (Itseks.)
"Silloin seppä takoo kun rauta kuuma on." (Ääneen.) Isäntä!
Toivojensa perille päästäkseen ihmiset ovat toimeliaat. Minuaki
kiihoittaa toivo, vaan en tiedä, jos uskallan.
PELTONEN. Noh! pelkäätkö? Sano vaan!

UTRIAINEN. Teillä on tytär ihana kuin keväinen aamu. Se on minut
ruusukahleisiin vanginnut. Vaan (huokaa) minä olen palvelija.
PELTONEN, Siitä ei kysymystä. Vaan oletko huomannut olevasi häntä
mieleen.
UTRIAINEN. Minä luulen, että jos ei lukkari myötäänsä häntä
viekotteleisi, asiat olisit eri kannalla.
PELTONEN. Älä hätäile; kyllä Marinki silmät aukaisen, että huomaa,
minkälainen kosijansa on. Ja kun hän kerran ymmärtää ja kuulee sitä
paitsi sulla olevan suosioni, niin voit toivoa.
UTRIAINEN (itsekseen). Voitto!
PELTONEN. Menkäämme nyt silmäilemään likeistä ruisvainiota.
Ihania ilmoja on Luoja suonut.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
ÖLVINEN (harmajassa hännystakissa).
Kuulen aina äänensä,
Vaikka muut ei kuulla voi,
Näen aina
silmänsä,
Jotka mulle onnen soi.
Hm! Kumma kun tuo ammatti vaikuttaa kuvitukseen ja katsantotapaan,
pitäjässämme pastori on ikääskuin nuotittoman profan -- minä
ikääskuin laulun ja runouden esimies. Sananlasku sanoo; "Lukkari
perän pttääpi, pappi melan hallitseepi." Näinpä usein näkyy olevan.
Oi mun armas Mariani,
Jos vaan sinä tietäisit,
Että tääll' on kultasi,

Kohta tänne rientäisit!
Kunpa hänen nyt onnellisesti saisi omakseen, Se on summa, että kaksi
etevää ei tahdo milloinkaan sopia, Esimerkiksi: Peltonen on ymmärtävä
mies, minä viisas. Kyllä hän arki-asioissa tulee toimeen, mutta

hengellisissä toimissa! -- Hm! Sentähden on varsin tähdellistä, että
minä joudun vävyksi tähän taloon. Vaan en minä paljon saa rehennellä
eduistani. Valistunutta vainotaan aina mailmassa, hän on kuin hauki
kutimen keskellä. Ei kukaan häntä ymmärrä. Hohhooh! Missä oot
lintuni!
Lempi huokaukseni
Kuiskuttakoon korvaansa,
Ettäs vihdoin tulisi

Lohduttamaan kultaansa.
(Juoksee