Kalervo

A free download from www.dertz.in

The Project Gutenberg EBook of Kalervo, by J. A. Bergman
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Kalervo
Runollinen kalenteri
Author: J. A. Bergman
Release Date: November 19, 2007 [EBook #23543]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KALERVO
***
Produced by Tapio Riikonen
KALERVO
Runollinen kalenteri
Tehnyt
J. A. B. [Johan Albert Bergman]
Oulussa,
Chr. Ev. Barck'in kirjapainossa,
1871.
Näytetty: J. M. Kalm.
"Päivät soisin soitettavan,
Illat tehtävän iloa
Näillä mailla

mantereilla,
Suomen suurilla tiloilla,
Nuorisossa nousevassa,

Kansassa kasuavassa."
Wäinämöinen
SISÄLLYS:
Pohjan neidon kosiat
Karjan luku
Lintujen käräjät
Odottava

Paimenet
"Halut älyn pettää." Näytelmä
Lapsuuden muistoja

Kesä-yö Pohjolassa
Loihtia
Ehtootähti
Kointähti
Poissa olevalle

Päijänteellä
Merimiehen laulu
Hääilta
Muistelma
Tähtitaivas

Ukko ja nuorukaiset
Vähän Kalevalasta ja Kantelettaresta
POHJAN NEIDON KOSIJAT.
[Kahden ensimäisten runoelmain sisältö on, osittain sanasta sanaan,
otettu Kalevalasta; samoiten kolmen niitä seuraavain Kantelettaresta.]
Pohjolassa neito eleleepi
Kaunis, niinkuin aamu keväinen,
Häntä
moni uros kosiileepi,
Mutta Louhi, äiti neitosen,
Tyttöänsä antaa
epäileepi,
Ansiotöihin urhoot manaten,
Joissa miesten ky'yn
koettaapi,
voimat hyvältäi masentaapi.
Kannattipa koettaa -- neidon kieli
Urhoot väkisinki lumosi,
Mitä
vaan jos hänen teki mieli,
Heti kosiansa toimitti,
Heidän mietteet
ihastelu nieli,
Jonka heliä äänens herätti,
Kaikki urhoot, kun sen
kuulit, jäivät
Huokailemaan yöt sekä päivät.
Ensin impi Wäinämöistä koettaa,
lausuu: "jospa jouhen halkaiset

Veitsellä kärettömällä, voittaa
Taidat mun, kun myöskin vetäset

Munan solmuun." Wäinämöinen koettaa,
Tekee nämä työt äkäiset.

Vielä sitten kivestä hän kiskoo

Tuohta, jäästä ai'aksia viskoo.
Mutta neito lausuu: "Venhe veistä
Kehrävarren palaisista, työnnä

Kättä käyttämättä kappaleista
Tehty veno vesille, niin myönnän

Tahtosi." -- Taas koettaa Väinö -- e'istä
Tekoansa Ukko ei, ei myönnä


Lempo tahtoansa -- kirves sattui
Polveen -- siten tämä koetus
loppui.

Tuli kosiin lieto Lemminkäinen,
Hälle säisteen neidon äiti ääntää:

"Kyllikki on vaimos kassapäinen,
Jost' et saa sa huomiotas kääntää."

Mutta neittä vaatii tuittupäinen
Kauko, murtaa suuta, päätä vääntää.

Vihdoin Louhi lausuu: "joutaville
Tyttöni ei jouda urohille.
Jos siis hänet toivot saada, muista
Ehdot: hiihä Hiiden hirvi; sitten

Hiiden ruuna tulisuinen suista;
Tuonen joest' ammu joutsenitten

Suust' yksi -- ensi kerrall', muista --
Jos ne työt teet, niin kosijitten

Yli voiton saat ja rintaas vastaan
Painaa saat mun ihanata lasta."
Ensi työt näki onnistunna,
Vaan kun Tuonen virran pyörteiselle

Astui kolmannelle, loppununna
Työnsä olivat -- alantehelle

Manalan oil paimen astununna,
Jota poltti koston kova helle;

Ampui Lemminkäisen napsahutti,
Sitten miekall viideks liemahutti.

Halli Pohjolassa haukkuileepi,
Jos sen katsot nenävartta myöten,

Näet järvell purren -- meloileepi
Mies purress, eellehen sitä työten,
[työntäen]
Yhtä rintaa maalla ajeleepi
Toinen, oroansa vähin lyöden;

Siinä kaksi kosiata koettaan
Tulevat nyt, Pohjan neittä voittaan.
Mitäs miehiä? Taas Wäinämöinen!
Kukas toinen? Ilmarinen suuri,

Mies tosiaanki kelpotöinen,
Taivaan kannen kalkuttaja juuri.
Hälle
jo luvattu kaunisvöinen
Impi ennen -- annettu ei -- nuuri
Seppo --
kun työns oil suorittanunna,
Sammon Pohjolahan takonunna.
Sopineet oil miehet keskenänsä:
"Sille neito antaminen, jolle

Mielellämmin sanoo lähtevänsä."
Kun nyt astuit tupaan koettelolle,

Wäinämöiselle ois impeänsä
Äiti työntänyt -- vaan rautiolle
Sanoi
neito ennen menevänsä.
Uudet tehtävät nyt Louhi vaatii

Sepolta ja

kohta ehdot laatii.
Niinkuin Oinaan nahan viejälle
Muinoin mainio Medea keksi

Keinot, niin nyt neito rehevälle
Kosijalleen', jonk ihastukseksi

Louhen vihdoin täytyi myöntää hälle:
"Puolisokses vie nyt ikuiseksi

Valvattini." Kohta häitä juodaan,
Sitten sepon kotoon nainen
tuodaan.
KARJAN LUKU.
Huis nyt lehmät lehtohon!
Kourusarvet salohon,
Kultaisille
kunnahille,
Hopeisille ahoille!
Siel' on ruokaa nykkiä
Heinän
päistä heleistä,
Läikkyvistä lähtehistä
Saatte siellä särpiä.
Sitten,
päivän laskiessa,
Iltalinnun laulellessa,
Tpppy tpppy kourusarvoeni!

Tulkaa kotiin sievästi,
Maito-lampi lautasilla,
Utarilla uhtuvilla,

Joista makeen maidon saa
Pieni piika piukuttaa.
Etelätär luonnon eukko -- valio vaimo Suvetar!
Pihlajatar piika pieni,
kaunis neiti Hongatar!
Viitsikäätte viljoani, katsokaatte karjaani,

Ettäs varsin vahingotta viimein kotiin saapuisi.
Mesikämmen käyretyinen, Otso, metsän omena!
Anna rauha
raavahille tänä suurna suvena,
Jos sa tahdot tapella ja lihaa tekee
mielesi,
Jyrsi koivun pökkelöitä, visko viitaan vihasi.
LINTUJEN KÄRÄJÄT.
Mitäs linnut miettivät?
Kurkistellen katsovat
Harakat ja peipposet,

Närhit, sirkut, varpuset?
Mies pellon vakoopi,
Vakoon jyvät
kylvääpi.
Atrialle läksi mies,
Linnut tehtävänsä ties,
Sissivät nyt sirkkuset,

Vakoilivat varpuset.
Söivät hekin atrian
Runsaan sekä makian.
Pikku pajutuikkinen
Nokki myös jyväsen,
Kadehtien katsoit muut,


Kohti lensit, auki suut,
Pajulinnun käärivät,
Veriseksi pieksivät.

Kärajiin nyt poloisen
Veivät, la'in etehen,
Kurki sitten valittiin

Tuomariksi, istuttiin,
Laklat lautamiehinä,
Peipot valamiehinä.
Kurki huusi kurkustaan,
Kajahutti kaulastaan:
"Ootkos syönyt jyviä,

Köyhän miehen kylvöä?"
Pajutuikki vapisten
Vastas': "otin
pikkuisen."
Kurki, päätään nostaen,
Julistavi päätöksen:
"Kosk' oot jyvät
ottanut
Luvatta ja tallannut
Pellon, kaulas katkotaan,
Joka tiedoks
annetaan."
Lausui la'en rajasta
Pääsky varsin vihassa:
"Varastathan sinäki

Kurki, otat oloksi'i,
Mit' et syö, kannat pois,
Aivan niinkuin omas'
ois."
Kurki ylös kurkisti,
Pahan äänen parkasi:
"Köyhält en ma varasta,

Löydän ruokaa muualta,
Metsästä syön marjoja,
Karpaloita
suolta."
"Kanssasi en inttämään
Rupea nyt vähääkään,"
Lausui pääsky --
"riemuksi
Olen ma, en ristiksi
Ihmisille, sanoman
Tuon suven
armahan."
ODOTTAVA.
Missä viivyt sinä oottamani?
Missä astut sinä armahani?
Valkea,
miss' oot vaeltamassa?
Missä, kultani, oot kulkemassa?
Oi jos, oi
jos likellä jo oisit,
Kaiken minun riemun mulle toisit.
Tulosta suu
heti tuntisin ma,
Astunnasta heti arvaisin ma.
Liekkinä ma tykös
liehahtaisin,
Virstan, kahden vastaan kaapsahtaisin.
Suuta
suihkajaisin,

Vaikka veress oisi,
Joka surman toisi,
"Sultahan sen
saisin...
Vaan ei kullan luokse kuulu ääneni,
Kujerrus ei ehdi
armahalleni,
Kuuset mua vaan on kuulemassa,
Hongan oksat
vastaan huokaamassa!"
PAIMENET.

KOJO.
Koska nyt sattumus meidät, paimenet, saanut on yhteen,

Kumpiki parhaassa olevaiset ijässa ja kumpii
Pohjolan myös sukua,
hyvät laulahan, vastahan valmiit:
Laulakahammepa ilmi nyt
viisautemme -- niin tehnyt
Mahtava Wäinökin on -- siis ei tyhmyyttä
se liene.
KOMMI.
Olkohon niin! hupainen pakinoida on koivujen alla,

Suojass' auringon helteestä nurmella maata,
Mieltäni laulattaa surina
mehiläisien, karja
Ei mua vaivaa, senkin asettanut päivän on helle.
KOJO.
Rattoisa on elämämme, me annamme metsien kuulla

Laulujen kai'untaa sekä paimen-torvien ääntä,
Lillikat on lihavat,
makiat myös mansikat meille
Tarjona, kans veli, ei se vähentäne
voimia liioin.