Kaksi laukausta | Page 7

kertoi h?n.
-- Mit?, onko h?n puskettu kuoliaaksi! huusi piika.
Hra Jansen meni samassa ohitse, kuuli huudahduksen ja karkasi h?mm?styneen pojan kaulukseen kiinni.
-- Sin? l?ntti. Nopeasti, miss? h?n on?
H?n juoksi ulos portista, poika itkien h?nen j?less?ns?.
-- Ei h?n olekkaan t??ll?! huusi kartanonhaltija, kun olivat saapuneet aidan viereen.
Poika seisoi aivan ep?tietoisena ja pisti ruskeat ryst?sens? silm?-kuoppiin.
-- Min? puin sinut oljiksi, poika, jos et saa suustasi sanoja. Miss? on Ellen, mit? on tapahtunut?
Liina, joka nyt my?skin oli ehtinyt paikalle, pel?styi yht? paljon kuin Andreas parka. H?n ei koskaan ollut kuullut kartanonhaltijan k?ytt?v?n semmoisia sanoja.
Hra Jansen k?veli hartaasti etsien aitaa my?ten. Nyt k??ntyi h?n yht'?kki?. H?n oli kuullut hiljaista voivotusta. Tuolla ohrassa makasi h?nen tytt?rens?.
Kun hra Jansen kumartui alas; aukasi Ellen yhteenpuserretut huulensa:
-- Min? putosin alas aidalta. ?l? tee Andreakselle mit??n!
Hra Jansen nosti tyt?n varovasti yl?s, kantoi h?nt? huoneesen, pani h?net sohvalle ja kysyi oliko h?nell? vaivoja?
-- On! vastasi Ellen.
Hra Jansen valjasti itse hevoiset ja ajoi t?ytt? laukkaa ulos kartanosta l??k?ri? hakemaan. T?m? tuli, taputti Ellen'in p??t? ja tutkiskeli s??rt?. Se oli taittunut nilkka-luun yl?puolelta.
Sairas lapsi kannettiin sohvalta vuoteellensa ja k?rsi siin?, p??st?m?tt? hiiren hiiskaustakaan, suurta tuskaa ennenkuin s??ri oli saatu oikeaan asemaansa ja sidotuksi paperikansiin.
Hra Jansen ei ollut huoneessa kun t?m? ty? tehtiin. Kun kaikki oli j?rjestyksess? tuli h?n sis??n, seisoi p??n-aluksen takana ja katseli kauan tyt?rt?ns? sill'aikaa kuin yst?v?llinen tohtori tahtoi saada h?nen asemaansa niin mukavaksi kuin mahdollista, puhuen ett? h?nen nyt ei tarvinnut oppia lukemaan, koska oli itse sidottu kuin kirja, kaikella kunnialla liisterineen p?ivineen, nyt h?nen vaan pit?isi maata ihan liikkumatta eik? ajatella yht??n mit??n, niin viisaus tulisi ihan itsest??n.
Ellen makasikin liikahtamatta ja n?ki paljon vaivaa, voidaksensa olla ajattelematta. Ja kuitenkin tuli h?nen mieleens? aina tuo juttu kirjasta. Oliko h?n todellakin nyt muuttunut kirjaksi ja eik? h?nen en?? tarvinnut lukea! Vaan olihan se mahdotointa! Tiesih?n h?n ett? nimens? oli Ellen ja ett? h?n oli pieni tytt?. Vaan kuitenkin takeltui h?n tuohon ajatukseen. H?nen p??ns? oli muka suuri paksu kirja, lehm?t tulivat k??nt?m??n sen lehti? ja Andreas sai suurella vaivalla niit? pois ajetuksi.
Se oli kuumeen houreita. Sit? kesti pari p?iv??, ja n?iden kuluessa is? istui lakkaamatta vuoteen vieress? ja piti huolta siit?, ett'ei Ellen liikuttaisi kipe?? j?sent?ns? houreissansa.
N?in her?si Ellen er??n? aamuna ja ymm?rsi kuinka asian laita oli. Suuressa nojatuolissa, jossa oli korkea selk?puu, istui is? kasvot p?iv?? vasten; valo, joka tuli puoleksi lasketun kartiinin alta, valaisi niit?. H?n oli hetkeksi ummistanut silm?ns?. Sairas oli maannut niin rauhallisesti.
Ellen katseli tarkasti is?ns? kasvoja ja ajatteli ett? oikeastaan oli kummallista, ett'ei h?n ennen ollut n?hnyt niit?. Kuinka vieraat ne kuitenkin olivat h?nelle! -- Ja ne n?yttiv?t niin ankarille, vanhoille, huolistuneille nuo kasvot, vaikka h?n tiesi ett? is?ns? ei ollut vanha; sen oli Lyps?j?-Tiina sanonut usein kyll?, ja joka kerta lis?nnyt, ett? oli kumma kun ei kartanonhaltija nainut uudestaan; olihan h?n mies parhaimmassa ij?ss??n.
Ellen makasi siin? ja ajatteli t?t? hetken aikaa. Silloin juolahti mieleens? ett? h?nell? kerran oli ollut ?itikin, niin oli ainakin Lyps?j?-Tiina kertonut. Kummallista, ett? h?nell? oli ollut ?iti, jota h?n ei ollenkaan tuntenut, eik? koskaan ollut n?hnyt. Kyll? kai h?n kuitenkin oli ollut olemassa, tuo ?iti, arveli Ellen, ja oli my?skin rakastanut h?nt?, is??, tuossa nojatuolissa; sill? kun ihmiset olivat naimisessa, niin rakastivat he toinen toistansa, oli Lyps?j?-Tiina sanonut.
Is? ei ollut ajanut partaansa pariin p?iv??n. Se pisti esiin joka paikassa kasvojen alapuolella ja hiustupsu oli valunut otsalle. Oliko h?nen, Ellen'in ?iti todellakin rakastanut is???
No niin, siit? oli pitk? aika. Mutta kuitenkin!
H?n katseli yl?s kattoon ja tiet?m?tt?ns? hiipi mieleens? yksin?isyyden tunne. Talonkoira Tyra, lehm?t, hevoset, lampaat, siat, pienet porsaatkin, Liina, is?, kaikkien antoi h?n mieless?ns? kulkea ohitsensa ja kaikissa oli joku vaillinaisuus. Ett'ei l?ytynyt ainoatakaan, jota h?n olisi oikein rakastanut!
H?n kuuli jotain ??nt? kamarista ja k??ntyi sinne p?in. Siin? istui, selin h?neen, poika harmaassa takissa, kyynysp??t p?yd?ll?, peukalot korvien alla. H?n luki varmaankin. ??ni, joka oli Ellen'ille ilmoittanut h?nen l?sn?olonsa, oli lehden k??nt?misest? syntynyt.
Oliko se Andreas? Ei, se ei ollut mahdollista. Andreas t??ll? sis?ll?? Ja lukemassa kirjaa?
Vaan kuka se oli?
Is? avasi silm?ns?!
-- Kuinka sin? voit?
-- Hyvin! Kuka tuo poika on tuolla p?yd?n ??ress??
Vieras nousi ja tuli v?h?n ujosti Ellenin luo. Se oli suuri pulska poika nelj?nnell?- tai viidennell?toista, haparoivilla liikunnoilla, vaaleakasvoinen ja omituisilla silmill?, jotka aina ik??nkuin etsiv?t jotain huoneessa.
-- Se on Henrik serkkusi! sanoi hra Jansen. H?n j?? t?nne luoksesi sinulle seurakumppaliksi.
-- Tuleeko h?n aina olemaan minun luonani?
-- Nii-in!
-- Se on hyv?. Saanko min? jotakin sy?t?v?ksi.
Henrik oli hra Jansen'in velipuolen poika. T?m?n velipuolen oli, niinkuin sanotaan, k?ynyt huonosti el?m?ss?. H?n oli nuorena nainut ja oli saanut vaimoksi sellaisen, joka huonosti osasi taloutta hoitaa. H?n kuoli pois miehelt??n ja suurelta lapsijoukolta. Miehen toimet oli aina k?yneet ala-m?ke?, h?n oli ep?k?yt?nn?llinen ja herkk?uskoinen. Hyv? mielens? oli mennyt samaa tiet? kuin toimensakin, ja niinp? terveyskin. Kuolinvuoteellansa oli h?nell? viel? puoli-tusina ala-ik?isi? lapsia ymp?rill?ns?. Mutta nyt yst?v?t ja sukulaiset riensiv?t avuksi ja auttoivat miten taisivat. Onhan s??nt?n? ett? kaikki ensin pit?? olla hukassa ennenkuin "avuksi riennet??n".