Kaksi laukausta | Page 6

hengellisiin seikkoihin tulee, en koskaan rupee keskusteluun niist?. Minusta te, p??tt?ess? n?ist? asioista, aina viittaatte papilliseen arvoonne. Jos ei oteta lukuun virkanne k?yt?nn?llist? puolta, niin teid?n suorittamanne tutkinto yliopistossa on antanut teille t?m?n arvon. Mutta siin? suhteessa me olemme yht?-arvoiset, hra pastori. Min? olen my?skin saanut todistukset tutkinnon suorittamisesta teologiassa.
-- Mit? se tiet???
-- Se tiet?? mit? sanon. Minun aikanani, ja me olemme arvattavasti yhden-ik?iset, hra pastori, kaikki ylioppilaat saivat suorittaa jumaluus-opillisen p??s?tutkinnon. Se oli silloin tapana, my?hemmin tuli luullakseni lain-opin vuoro. Vaan min? en tuntenut itse?ni kutsutuksi enk? valituksi ja p??tin ruveta maata viljelem??n, niinkuin meid?n kanta-is?mme. T?ss? toimessani olen ollut niin ahkera ett? olen unhoittanut koko kouluneuvoston olemisen. Vaan, hra pastori, koska te t?n? p?iv?n? kunnioitatte minun taloani l?sn?olollanne, t?m?n kouluneuvoston j?senen?, niin pyyd?n teit? sanomaan kouluneuvostolle terveisi?: Teologian kandidaati Kristian Jansen on huomisp?iv?st? alkaen antava tytt?rellens? tarpeellista opetusta.
Pappi kumarsi. Hetken ??nett?myys vallitsi.
-- Siis olemme tehneet teht?v?mme t??ll?? sanoi tohtori.
-- Tietysti! Tuon tutkinnon suoritettua... Pyyd?n saada sulkeutua teid?n suosioonne! sanoi pappi.
Hra Jansen saattoi herrat ulos. Ovessa tohtori k??ntyi h?nen puolehensa:
-- Teid?n pit?isi antaa Ellenin tulla toisten lasten seuraan.
-- Min? en usko ett? h?nell? on taipumusta seura-el?m??n enk? min? juuri ole pahoillani siit?. Vaan nyt h?n kuitenkin pian tulee saamaan leikkitoverin!
Ellen oli seurannut t?t? keskustelua suurella tarkkuudella. H?n sangen paljon mietti t?t? uutta seikkaa, ett? h?n tulisi saamaan opetusta is?lt?ns? ja olemaan jokap?iv?isess? keskuudessa h?nen kanssa. H?n nukkui levottomasti y?ll?; seuraavana aamuna her?si h?n varhain, nousi, puki nopeasti p??llens? ja meni ulos hakaan, jossa rupesi k?velem??n edes-takaisin p?hkin?pensastoa my?ten.
H?n h?pesi ett? oli niin levotoin. Eih?n nyt ollut puhetta muusta, kuin ett? Lyps?j?-Tiina saisi sijaisen, ja mit? h?nen tuli oppia, ei varmaankaan voinut olla niin vaikeata. Olihan tuo ajamisen oppikin vaunuissa ollut niin helppoa. Ja kuitenkin t?ytyi h?nen tunnustaa itsellens? ett? oli toista ajaa hevoisia is?n vieress? illalla kuutamossa, kuin p?iv?ll? istua h?nen vieress?ns? kirjoittamassa kirjaimia. Kirjaimia! noita ilkeit? vaikeita merkki?, jotka milloin seisovat pystyss? kuin seip??t, milloin makaavat kuin leikattu otrapelto. Ja sitten lukeminen! Huolta pit?minen siit?, mit? kirjaimien p??h?n pisti merkit?, kun seisovat t?ss? tai tuossa j?rjestyksess?. Ja Lyps?j?-Tiina oli sanonut ett? t?m? oli osattava niin hyvin, ett? k?vi sirip, sirap vaan, niinkuin maito-suihku kiuluun lyps?ess?.
H?n hypp?si yl?s aidalle ja katseli yli niittyjen ja kankaan. Aamun raittius peitti viel? sumuna tuon ??rett?m?n tasangon. Sumun takana arvasi l?ytyv?n pilvi?, ja niiden p??lt? kimalteli jotain, joka pyrki esille, aurinko, joka oli nousemassa. Ellen pani k?sivartensa ristiin rinnan yli ja hengitti syv??n. Oi, se teki hyv?? t?m? raittius t?lle hoikalle ruumiille. H?n mielest?ns? tunsi tuon virkist?v?n ilmavirran vuotavan koko ruumiinsa l?pi, s??riin ja varpaisin asti. H?n ojensi ensin toista s??rt?, sitten toista, katseli ensin toista kenk?? ja sitten toista. H?n nauroi, eik? oikeastaan tiet?nyt mit? h?n nauroi, vaan yht'?kki? kaikki oli h?nest? niin naurettavaa. Leivonen lensi yl?s avaruuteen tien toiselta puolelta. Se, joka osaisi lent??! Viime aikoina oli h?n ehtimiseen uneksinut ett? lensi, mutta se oli aina tapahtunut vaivalla, s??ret olivat aina niin raskaat. Ei, tuolla lailla kuin leivonen! H?n teki muutamia hypp?yksi? aidalla, kadotti tasapainon ja h?nen t?ytyi juosta alas tielle asti, ett'ei samassa menisi kupperikeikkaa. H?n p??sikin ojan yli, vaan sai ainoastaan puoleksi sijaa jaloillensa. Toinen jalka niukahtui, h?n vaipui alas ja huomasi, kun taas koetti nousta, ett? ei voinut astua sill? jalalla.
Ellen istui ojan reunalle v?h?n huonolla tuulella, mit? h?nen nyt oli teht?v??
Nyt kuului kellojen kilin? ja raskas h?lkk??minen tiet? my?ten. Lehmi? ajettiin laitumelle. Ellen n?ki ett? l?hestyiv?t l?hestymist??n, muutamain p??t olivat alasvaipuneina, muutamat pitiv?t p??ns? pystyss?. Siin? oli Musta-L?si ja Valko-L?si, siin? oli Vlak, Viktoria ja Ejegod. Jumala tiesi mit? ne h?nest? ajattelivatkaan, joka istui siin? niin levollisna? Tuskin tahtoivat h?nt? kiert??k??n. Musta-L?si nuuski ohitse menness??n, Viktoria heilutti h?nt??ns? niin ett? se melkein sattui Ellenin silmiin, Ejegod pel?styi, hypp?si sivulle ja Vlakin selk??n, sek? saattoi koko karjan suurimpaan h?mm?stykseen.
Ellen sai oksan k?teens? ja l?i sill? rohkeimman kuonolle. Viimeiseksi tuli paimenpoika karjan j?less?. H?nen nimens? oli Andreas ja h?n oli vasta ollut v?h?n aikaa kartanossa.
-- Etk? sin? voi ajaa lehmi? paremmin? huusi Ellen pojalle.
T?m? katseli h?nt? suu avoinna eik? k?sitt?nyt miks'ei h?n noussut ja mennyt pois tielt?.
-- Min? olen loukannut jalkaani enk? voi astua! sanoi Ellen. Juokse kartanoon ja kutsu Liina t?nne; mutta kuules, ?l? sano mit??n is?lle!
Poika katseli Elleni? ja lehmi?. Ne olivat jo muodostaneet kaksi joukkoa, toinen seisoi ojassa ja toinen l?hestyi ohrapeltoa.
-- Voitko sin? pit?? huolta elukoista sill? aikaa? kysyi paimenpoika viivytellen.
-- Juokse vaan! huusi tytt?.
Poika k??ntyi ja meni takaisin kartanoon, heiluttaen salava-keppi?ns?.
Jalka oli nyt pahasti kipe?. Mutta Vlak ja toinen L?si pyrkiv?t ohrapeltoon, jotta Ellen, maalais-tyt?n luonteen mukaan, koetti vastustaa niiden hankkeita ja ontuen seurasi n?it? syntisi?, kunnes h?nen onnistui saada ne oikealle tielle j?lleen.
Vaan sitten ei h?n jaksanut enemp??. P??st?m?tt? tuskanhuutoa vaipui h?n alas pientarelle, noin sata askelta siit? paikasta, miss? oli langennut.
Sill'aikaa oli Andreas saapunut kartanoon ja oli, v?h?n aikaa etsitty?ns?, vihdoin l?yt?nyt Lyps?j?-Tiinan.
-- Ellen ei voi astua, h?n makaa siell? lehmien keskell?!