Kaksi laukausta | Page 4

h?nen aikansa oli ohitse ja oli ilmoittanut sen kartanon is?nn?lle. T?m? oli antanut h?nelle s??st?pankki-kirjan ja lis?nnyt ett? h?nelle arvattavasti olisi hy?dyllist?, jos h?n voisi taivuttaa itsens? ja miehens? siihen p??t?kseen, ett? muuttaisivat likim?iseen kaupunkiin ja aloittaisivat jonkinmoista pient? kauppaa.
Imett?j? oli k??nnellyt kirjaa k?siss??n ja viimein pyyt?nyt "oikeita" rahoja. Niit? h?n oli saanut ja oli sitten mennyt ulos talosta, suuri nyytti kainalossa. Tultuansa maantielle pani h?n nyytin er??sen pensaasen ja palasi lapsenhuoneesen, miss? pieni Ellen kulki tuolilta tuolille er??n piian l?sn? ollessa. Mustaverinen imett?j? otti lapsen syliins? ja suuteli sit? niin hartaasti, ett? lapsi rupesi itkem??n.
Silloin koetti h?n saada sit? vaikenemaan, ja kun se onnistui, k??ntyi h?n piian puoleen ja sanoi uhkaavalla ??nell?:
-- Nyt sin? vastaat h?nest? ett'ei h?n putoo kaivoon, eik? suohon, eik? p??se hevostalliin. Taudit eiv?t h?nt? uhkaa, sill? h?n on imenyt minun rintojani. Vaan kaikki, joka muuten voi h?nelle tapahtua, on tuleva sinun p??si p??lle ja min? olen sinua merkitsev? siit?, muista se!
T?m? oli pitempi sarja sanoja per?tysten, kuin kukaan ihminen kartanossa oli kuullut imett?j?n suusta. Vaikea on sanoa vaikuttiko t?m? niin mahtavasti piikaan ett? h?n sen kautta tuli tarkemmaksi ja huolellisemmaksi kuin piiat tavallisesti ovat, tai seurasiko hyv? onni muuten nuorta Ellen'i? retkill?ns?. Varmaa vaan on ett'ei mit??n tapahtunut h?nen lapsuutensa aikana, josta h?nelle olisi ollut pahoja seurauksia. H?n ei pudonnut kaivoon, eik? suohon, eik? hevonen h?nt? potkaissut. H?n kasvoi pitk?ksi ja hoikaksi, mutta samalla voimalliseksi ja kest?v?ksi. Ei mik??n lapsentauti ollut heikontanut h?nen ruumistansa. Kun h?n joskus oli vilustunut ja saanut kuumetta, pantiin h?n vuoteelle, houraili pari tuntia, nukkui, ja nousi seuraavana p?iv?n? niin raittiina, kuin tuuli, joka k?vi kankaan yli. Silmin-n?ht?v? oli ett? imett?j?n maito oli ollut parempaa laatua kuin mejerin-hoitajan. Tuon hauskan vanhan-piian aika kartanossa oli my?skin lopussa. Er?s vanhan-puolinen naapuritalollinen oli jo kauan aikaa ollut niin mieltynyt mejerinhoitajan juustoihin, ett? h?n viimein, kun ei h?n muulla lailla voinut itselleen saada h?nen taitavaa k?tt?ns?, teki korkeimman tarjouksen, mink? taisi tehd? t?st? k?dest?: h?n tarjosi mejerin-hoitajalle itsens? tiloineen p?ivineen.
Mejerinhoitaja oli suostunut ja Ellen oli nyt j?tetty melkein ihan itseksens?. H?n n?kyi joka paikassa kartanon-omistajan tiluksilla, vaan ei k?ynyt kenenk??n tielle eik? h?irinnyt mit??n ty?ntekoa. H?n katseli kaikkea omituisella totisella tarkkuudella, leikki ja jutteli itsekseen, oli yst?v?llinen v?'elle, jonkat?hden kaikki h?nt? rakastivat, vaan ei h?n ket?k??n pit?nyt eritt?in hyv?n?. Kun h?n oli kymmenen vuoden vanha tiesi h?n lukea ulkoa kaikki kartanon hevoisten ja lehm?in, lampaitten ja sikojen nimet. H?n tiesi mitk? linnut tulivat kev??n ennustajina ja mit? ty?t? kullakin vuoden-ajalla tehtiin. H?n tunsi tienoota kauas ylt'ymp?ri, oli monta kertaa ollut meren rannalla kun ko'ottiin hauraa ja joka kerta oli h?n ihmetellyt sen suuruutta ja ett? se pauhasi niin kummallisesti. H?n osasi matkia sit? ??nt? ja monta muutakin ??nt?. Kun suinkin oli mahdollista oleskeli h?n ulkona, talvella h?nen rakkahin paikkansa oli v?en l?mp?sess? tuvassa, jossa h?n puhui niinkuin miehet ja oppi pitki? surullisia lauluja pii'oilta. Kuului hyvin kummalliselta kun pieni kymmen-vuotias lauloi kaikesta tuosta onnettomasta rakkaudesta ja tuota surus?velist? valitusta, joka on omituinen pohjoismaiden asukkaille ja niin hyvin sointuu yhteen aution unisen talvimaiseman ja kes?n lyhyen ilon kanssa. Mutta t?st? seurasta h?n eroitettiin. Er??n? lauantai-iltana oli muutamia miehi? ollut markkinoilla ja olivat palanneet v?h?n humalap?iss?. V?en tuvassa syntyi riita, mustasukkaisuudesta, niinkuin my?hemmin saatiin selville. Suuri v?kev? mies oli pahasti r??k?nnyt kilpailijaansa, ja voitettu oli vaipunut laattialle poikkily?dyll? nen?luulla. Tytt? oli er??st? nurkasta katsellut tappelua. Pelk??m?tt? ja huutamatta oli h?n seurannut t?t? n?ytelm?? mielenmaltilla, jota olisi luullut kymment? vuotta vanhemmaksi. Ainoastaan kun voitettu kaatui ja tytt? n?ki h?nen veriset kasvonsa oli h?n noussut pystyyn ja s?ken?ivin silmin katsellut raakaa tappelijaa, jonka, nyt kun oli my?h?ist?, toiset miehet ottivat takaa kiinni. Samassa ovi aukeni ja hra Jansen astui sis??n. Tuvassa valitsi heti ??nett?myys. H?n silm?ili eri joukkoja siin? siksi ett? silmi?ns? nurkassa kohtasivat pienet vaaleat kasvot, s?ken?ivill? silmill?. H?n k?vi nopeasti laattian yli, tarttui tytt?rens? k?sivarteen ja talutti h?nt? ulos ovesta ja sis??n talon jokap?iv?ishuoneesen.
-- On parasta ett? t?st?l?hin pysyt erill?si v?est?! sanoi h?n harvapuheisella tavallansa.
H?n aikoi menn?, mutta seisahtui ja taputti tyt?n p??t?.
-- Eth?n sin? ole pel?stynyt?
Ellen ei vastannut, vaan katseli is??ns? suurilla silmill?.
Hra Jansen meni v?en tupaan.
Ellen kuunteli. H?n kuuli is?ns? syv?? ??nt? ja meluavaista vastausta. Sitten melske ja jyrin?. H?n juoksi ikkunalle, joka oli pihalle p?in, ja tuli sinne juuri kuin mies heitettiin ulos tuvasta ja py?ri p?istikkaa alas kivisillalle. Ellen taputti k?si?ns?, mutta lakkasi samassa; is? oli taas huoneessa.
-- Siis, Ellen, me emme en?? mene v?en tupaan!
H?n kulki nopeasti edestakaisin lattialla ja hengitti syv?sti. Viimein seisahtui h?n ja lausui tyt?lle:
-- Sin? voit pukea p??llesi ja ajaa minun kanssani kaupunkiin. Min? tarvitsen pari uutta miest?!

II.
T?m? oli ensi kerta kun Ellen oli is?n kanssa ajamassa ja ensimm?inen kerta kun h?n l?ksi kaupunkiin. Tavallisuuden mukaan ei heid?n kesken lausuttu monta sanaa. Ellen istui koko pitk?n matkan omissa ajatuksissaan seuduista ja kaikesta, mik? heit? kohtasi. Kaupungissa h?nen toiveensa pettiv?t toinen toisensa per?st?. H?n havaitsi ett? maaherra asui kartanossa,