Kaksi | Page 6

muotoa.
Pitkä ja sorja, kauniit silmät, käynti melkein sama kuin Salovaaran
Valvan. Ei talo ole aivan suuri, mutta se on lihava, ja Ruoholalla on
hyvästi rahaa lainassa. Se tosiaankin sopisi. Reeta on hyvänluontoinen
tyttö."
"No mutta kanttori rupeaa nyt oikein toden teolla puhemieheksi."
"Minun täytyykin pian lähteä K-veden pitäjään. Siellä on vähän
saatavia minulla vielä muutamin paikoin, ja sen vuoksi sinne on
meneminen. Tule, Mauri, mukaani, saatathan sitte katsoa tyttöä, jotta
tiedät, voitko häneen mieltyä."
"Sama se, vaikka näkemättänikin rupeaisit puhemieheksi. Minä
tarvitsen emäntää ja hän pääsee emännäksi."
"No, älä noin katkerasti puhu", sanoi lukkari, "kukapa sinua sellaiseen
naimiseen kehottaisi. Täytyyhän sinun ne nähdä, kentiesi sinä
enemmän pitäisit Miinasta --"
"En minä pitäisi heistä enkä muista."
"Mene edes kerran katsomaan", ehdotti äiti. "Paras vain, että lähdet,
vaikka et heistä huolisikaan. Tulet täällä kotinurkissa ihan
alakuloiseksi."
Seuraavana päivänä tuli lukkari Tuomelaan ja Maurin rautio asetettiin

uusien kääsien eteen. Muori siunasi poikansa matkalle ja toivotti onnea.
Sitte miehet lähtivät.
Vähän ennen auringonlaskua he lähenivät Ruoholaa, johon isosta
maantiestä poikkesi tie vähän sivulle päin.
"Katsoppas näitä maita", sanoi Siironen, "nämät ovat kaikki Ruoholaan
kuuluvia. Niistä huomaa heti, että talossa työtä tehdään, muuten ei
kaikki olisi noin hyvässä kunnossa."
"Olisivathan maat hyvät, mutta kun on tyttökin vielä kaupanpäällisiksi.
En minä sitä paitsi näitä maita saisikkaan, emännän minä vain saisin ja
sitäpä en haluaisi."
"Niin, mutta näes, kun saat toimekkaan emännän ja vielä
kolmekymmentä tuhatta kohta kouraasi."
"Tokkohan?"
"Saat varmaan."
"Mutta ellei huolikkaan minusta --"
"Kaikki tytöthän sinusta huolivat, vanhat ukot sinulle vaan rukkasia
antavat."
Jo nyt oltiin punaiseksi maalatun Ruoholan talon kohdalla, joka
valkoisine nurkkineen paistoi puitten välistä oikein somalta.
Mauri sitoi hevosensa; hänestä tuntui ikään kuin raskas taakka olisi
pantu hänen kannettavakseen, kun hän astui ylös portaita. Mutta
samassa hänen mieleensä johtuivat kaikki harmit, joita hänen täytyi
emännän puutteessa kärsiä, ja hän astui taas tyytyväisemmällä mielellä
lukkarin jäljessä tupaan.
Tuvan perässä oli kaksi kammaria, toinen oli vierashuone ja toinen
tyttärien kammari, ja siinä istui talon nuorempi tytär kangasta kutoen.
Vierashuoneen akkunat olivat pihaan päin, mutta tyttöjen kammarin
olivat puutarhan puolella, joten Reetan ei sopinut nähdä vieraita, kun

pihaan ajoivat. Kammarin ovi oli auki ja tyttö kutoi, että jyskyi.
Röijynsä hihat oli hän käärinyt kyynärpäänsä taakse, jotta sukkulan
viskaaminen paremmin sujuisi. Hänen tummat, uhkeat hiuksensa olivat
mustan nuolen ympäri kiedottuina, ja ahkera työ oli tuottanut punaa
hänen poskiinsa.
Näin Mauri hänen näki astuessaan tuvan ovesta sisälle.
"Terveeksi! Kas vain, miten vikkelästi sukkula täällä lentää", virkkoi
lukkari.
Reeta kiirehti kangaspuista pois, veti hihansa alas ja sivalsi äkkiä
kädellään vähän tomunhöytyjä röijystään, sekä tuli sitte tervehtimään
vieraita.
"Tämä matkakumppanini tässä on meidän pitäjään Tuomelan talon
nuori isäntä. Minulla oli tänne pitäjälle vielä vähän asioita ja pyysin
Tuomelaa mukaani matkakumppanikseni; hän näet on meidän pitäjässä
ensimmäisiä ja parhaita ystäviäni ja toivon, että täällä molemmat
saamme kortteerin."
"Kyllä tietysti! Tehkää hyvin ja käykää istumaan. Isä on ulkona, mutta
minä juoksen hänelle sanaa viemään."
"Ei ole tarpeellista, kai hän jo muutenkin pian tulee. Kello jo näkyy
olevan puoli kahdeksan."
"Kyllä minä sentään lähden, ei hän ole kaukana."
Reeta meni ja lukkari kuiskasi Maurille:
"Noh, miltä näyttää tyttö?"
"En minä häntä niin tarkoin katsellut", vastasi Mauri hymyillen.
Hetken perästä tuli emäntä sisälle. Hän oli lihavanläntä nainen ja näytti
hyvin voivalta, kuten äidit usein ovat silloin, kun lapsiparvensa ovat
saaneet kasvatettua siihen ikään, että voivat olla apuna kodissa, jossa
äidin yksin ennen täytyi toimeen tulla.

Tervetuliaiset lausuttuaan sanoi emäntä: "Mitä teidän pitäjästä kuuluu?
Kuinka kanttori on uudessa paikassa viihtynyt?"
"Aivan hyvin, kyllä olen hyvin tullut toimeen sekä ihmisten kanssa että
tulojeni puolesta."
"Ovatko hekin sieltä teidän pitäjästänne, tämä vieras?" kysyi emäntä,
osottaen pään nyökähdyksellä Mauria.
"Kah, en muistanut ilmoittaakkaan, että tämä Tuomelan isäntä, joka on
matkakumppaninani, on meidän pitäjän nuoria talonmiehiä --"
Ruoholan isäntä ja Reeta astuivat samassa sisälle ja nyt syntyi lukkarin
ja isännän välillä oikein iloinen tervehdys ja sitte lukkari esitti Maurin,
ilmoittaen, että hän oli pitäjän talonomistajista miltei paras nuori mies,
ja sitte lisäsi hän vielä: "Minä sain hänen matkakumppanikseni --
nähkääs, onhan aivan tarpeellista, että nuori mies saa vähän katsella
muitakin ihmisiä eikä ainoastaan niitä, jotka kotinurkissa kasvavat."
"No niin, terve tultuanne vain. Onko tuo rautio isännän vai kanttorin?"
"Tuomelan on, en minä enään tarvitse sulhas-hepoa."
"No kanttori nyt aina on kekseliäs. Pannaan se talliin, taikka, ehk'ei se
ole aituri?"
"Ei, ei sillä mitään pahoja tapoja ole. Kyllä se sen puolesta saattaa
ulkonakin olla."
"Paras on, ettei pannakkaan talliin kärpästen kanssa taistelemaan. Reeta,
meneppä viemään se niittyhakaan."
"Ei suinkaan", sanoi Mauri, "kyllä sen itsekkin vien, kun vain näytätte
missä päin haka on."
"Kyllä Reeta on monta monituista kertaa hevoset hakaan vienyt, kai
hän sen nytkin tekee."
"Tokkohan uskallan käydä käsiksi vieraan hevoseen?"

"Näkyyhän sillä olevan siinä apetta, saattaisi se olla siksi, kuin miehet
tulevat ruoalle, mutta käske Miinaa menemään, hän kyllä ottaa oikein
miehen tavalla kiinni; hän ei pelkää ensinkään."
Reeta meni ulos ja hetken perästä näkyi pihassa pitkävartaloinen,
pulska tyttö,