Kaksi | Page 7

joka tottunein käsin päästi riimunvarren irti pihan
aitauksesta, talutti hevosen tikapuitten eteen, nousi parin askeleen
tikapuille ja hyppäsi hevosen selkään sekä ajoi hyvää vauhtia pois
niittyhakaan.
Miehet katsoivat akkunasta ja Mauri aikoi mennä auttamaan, mutta jäi
siihen ensin ihmettelemään, ja sitte kuin ennätti ulos, oli Miina jo
lähtemässä, niin että Mauri vain näki, miten miehekkäästi hän istui
hevosen selässä.
Mauri palasi takaisin tupaan. Emäntä ja Reeta menivät illallista pöytään
asettamaan, ja samassa jo näkyivät talon rengit tulevan työstä kotia.
Isäntä läksi toimittamaan kääsit suojaan ja niin jäivät Mauri ja lukkari
kahden tupaan.
"No mitä tuumaat? Eivätkö näytä reippailta tytöiltä?"
"En minä vain tuosta husaarista huolisi, joka hakaan hevoseni vei,
vaikka hän kullasta kiiltäisi."
"Ohoh! No entä toisesta sitten?"
"Hän minua enemmän miellyttää. Jos minun täytyy joku ottaa, niin --
miksikä en häntä ottaisi yhtä hyvin kuin jotakuta muuta."
"Katsele nyt tänään ja puhutaan huomenna asiat puhtaaksi. Isännän
sopii sitte tulla Tuomelaan taloa katsomaan."
"Kiirettä pidätkin, -- mutta eihän se juuri vitkastelemisestakaan
parane."
Isäntä tuli sisälle ja sanoi: "Olen jo pannut kääsit suojaan. Pistetään
tässä nyt tupakkaa illallista odottaessamme."

Lukkari ja Mauri sytyttivät piippunsa ja istuivat sitte savuja
vetelemään.
"Onko Tuomelan isännällä talo hallussaan jo?" kysyi Ruohola.
"On. Isäni ja äitini ovat vanhoja, joten eivät enään tahdo talon ohjissa
olla, vaan tekivät minulle talonkirjat."
"Sitä paitsi tämä osti ali-Tuomelan vielä lisäksi, joten hänellä nyt on
koko talo hallussaan."
"Hm, vai niin. Poikamiehenä vielä ollaan?"
"Niin. Ei ole ollut kiirettä naimaan, kun ei ole paljo ikääkään vielä."
"Onko paljokin teitä sisaruksia?"
"Kolme meitä on. Minä ja kaksi sisarta."
"Niin, mutta sisaret ovat molemmat naimisissa", selitti lukkari.
"No tämä on sitte yksin kotona hallinnossa?"
"On ihan", vastasi lukkari taas. "Sepä se juuri vaikeuttaa isännän toimia,
kun ei ole kumppania; emäntää tarvittaisiin."
Ruoholan emäntä tuli illalliselle käskemään, ja tätä kutsumusta meidän
matkustajamme halusta noudattivat. Selitykset talon oloista saivat jäädä
toiseksi päiväksi.
Illalla, kun tytöt maata panivat, sanoi Reeta sisarelleen: "Miina, mitä
meidän nuoresta vieraastamme pidät?"
"En minä tiedä hänestä mitään, enemmän pidän hänen hevosestaan."
"Hyi, kuinka tuhmasti puhut!"
"No totta se on. Hänen rautionsa on kaunis ja juoksee niin tasaisesti,
että selässäkin istuin kuin tuolissa vain. Jos tuo rautio olisi minun

hevoseni, niin en maar minä sitä Tuomelaan vaihettaisi."
"Älä hulluttele, puhu nyt säällisesti."
"Mitäpäs kysyt, kun et vastaukseen tyydy."
"Minun mielestäni hän on erinomaisen kaunis, ja muodossaan on
jotakin niin kelvollista, vakavaa, melkeinpä vähän surumielistä. Mutta
ihmekkös se on, kun ihan yksin on täytynyt olla sekä isäntänä että
emäntänä."
"Eläväthän vanhemmat vielä."
"Niin, mutta he eivät enään kuulu jaksavan talontoimia hoitaa."
"Oikeinhan taidat olla mieltynyt nuoreen isäntään."
"Niin, kun minä miehen otan, niin sellaisen sen oleman pitää."
"No uneksi sitten Tuomelasta, minä panen maata enkä uneksi mitään."
Seuraavana päivänä käytiin talon maita katselemassa, ja kun jälleen oli
kotiin tultu, tarjosi Reeta kahvia. Mauri uskalsi nyt ensi kerran oikein
katsahtaa tyttöä silmiin. Reeta punastui ja näytti niin suloiselta, että
Maurikin tunsi jonkunlaista lämpöä, joka ei suorastaan kahvista
syntynyt.
Kun Reeta oli poistunut, kysyi lukkari hiljaa Maurilta, rupeisiko hän jo
puhumaan, ja Mauri suostui.
"Niin, tuota noin", alkoi lukkari. "Eikö sopisi, että teidän tämä nuorin
tyttärenne tulisi Tuomelaan emännäksi? Tämä nuori isäntä on, niin, hän
on, suoraan sanoen, mieltynyt Reetaan -- ja hyvään taloon tyttö
pääsisi."
"Onko sellaiset tuumat isännällä?"
"Kyllä", vastasi Mauri melkein alakuloisesti.

"Saattaahan asiaa sitte ajatella. Onko montakin nautaa talossa!"
"Kaksitoista lypsävää ja sitte vielä nuorta karjaa. Laidun on vähän
kuivanlainen, mutta maata on viljalti, jota aion muokata heinämaaksi.
Vanhat ovat antaneet kaiken olla vanhoillaan, mutta vähitellen täytyy
parannuksia tehdä, sen mukaan kuin varat riittävät."
"Oikein, siitä minä pidän, tuosta puheesta: sen mukaan kuin varat
riittävät. Niin juuri sitä tehtämän pitää." Sitten täytyi Maurin vielä
tehdä selkoa kylvöstä ja Ruohola puolestaan ilmoitti, että hänen
tyttärensä molemmat saisivat 30,000 myötäjäisiksi.
Kun Reeta toi toisen kupin kahvia, sanoi hänen isänsä: "Kuules Reeta,
tämä isäntä tässä pyytää sinua Tuomelaan emännäksi, mitä sinä asiasta
ajattelet? Minun täytyy itse lähteä talonkatsojaisiin jo ehkä tulevalla
viikolla, jos sinä suostut hänen pyyntöönsä". Lukkarin ja Maurin
puoleen kääntyen lisäsi hän: "Olen sitä mieltä, että lasten tulee saada
itse tällaisissa asioissa päättää, jos suhteet muuten ovat mieleni
mukaiset. Minä en heitä pakoita naimisiin."
"Sopiihan asiaa tuumata", virkkoi Reeta, jonka sydän oikein riemuitsi.
Hän ei niin oitis tahtonut suostuvaa vastausta antaa.
Kun nyt asiat näin oli hyvään alkuun saatu, päättivät lukkari ja Mauri
lähteä pois.
Hyvästijättäissä sanoi Reeta: "Kai maar isä sitte tulevalla viikolla tulee
talonkatsojaisiin."
"Kiitos", sanoi Mauri, ja loi tyttöön lempeän katseen.
Puhemies ja sulhaspoika astuivat kääseihin ja läksivät ajamaan kotia
päin.

V.
Tuomelan vanhukset olivat erittäin tyytyväisiä Maurin matkaan, mutta

Mauri itse ei ollut oikein hyvillä mielin, eli hän ei tyytynyt itseensä.
Hänen omatuntonsa ei ollut oikein rauhallinen. "Mitä sanoisi Valva",
ajatteli hän, "kun tämän tietäisi. -- Mutta entäpä, hän on antanut
rukkaset, pitäisikö minun sen vuoksi olla naimatta, emännättä? -- Mutta
mitä sanoisi Reeta, jos tietäisi, etten vieläkään ole Valvaa unhottanut?