Kaksi | Page 3

tahi pitää vyhtiä, kun me kerimme langan."
Ja niin tuli päätökseksi, että ompeluseura oli toimeenpantava ja miehet
saivat olla mukana. Tämän selville saatuaan eivät nuoret enään
malttaneet sisällä venyä, vaan riensivät ulos kesä-ilmaa nauttimaan,
jättäen ukot tupaan tupakoitsemaan ja suloisesti hikoilemaan.
Ulos päästyään he menivät parisille, sitten kätkivät sormusta, ja vihdoin
rupesivat piirisille. Oli jo laulettu monta laulua ja Mauri ja Valva olivat
useasti olleet piirissä, ja ottaneet kumppaniksensa piirin sisälle kenen
kulloinkin, mutta sitten, kun vihdoinkin laulettiin:
"Niityn pintaan, mäen rintaan Majani minä rakennan. Sinä olet kuin
ruusunkukka, Sinua minä rakastan."
niin silloin, ikään kuin komentoa totellen he katsoivat toisiinsa, ja
Mauri pyysi Valvaa piiriin.
Ilta kului. Jo laulurastas raksutteli iltalauluaan ja käki kukahteli
metsässä, vaan yhä vielä kuului nuorten iloinen laulun ääni Tuomelan
pihasta. Mutta vihdoin tuli Salovaara portaille ja sanoi:
"Soh, lopettakaa nyt tuo leikki, meidän on jo aika lähteä kotia."
Hevoset valjastettiin ja Salovaaralaiset pukivat päällysnutut ylleen.
Jäähyväiset ja lämpimät kiitokset lausuttiin molemmin puolin; ilta oli
ollut erittäin hauska!

II.
Salovaaran emäntä, nuori Valva, pyyhkieli tomua huoneissa, meni sitte
puutarhasta ottamaan kukkasia, jotka hän asetti pöydälle
vesimaljakkoon, katseli huonetta ja näkyi olevan tyytyväinen. Talon
lähellä olevaan metsään hän vielä riensi ottamaan kuusenhakoja

portaitten eteen ja juoksi sitten yläkertaan pukemaan itseään.
Omakutoisen uuden pumpulihameen hän otti yllensä, ja sievän
esiliinan.
Kaikki muu väki paitsi Valva ja hänen isänsä oli lehtiä taittamassa.
Valva riensi alas, kun oli valmiiksi puettu, aukaisi akkunan ja katseli
etsivästi ulos maantielle päin, ikään kuin se, joka odottaa jotakuta
tulevaksi. Hän katseli kohti metsäpolkua ja maantietä, vaan ei mitään
näkynyt. Harakka siellä aidalla hyppiskeli -- nauraa kikottikin. -- Valva
veti akkunan kiinni jälleen, mutta katsahti vielä kerran maantielle päin,
ja sielläpä näkyi tomupilvi -- oliko se hän, joka siellä tuli? -- Nytpä
täytyi kiirehtiä panemaan kahvia pannuun -- olihan vesi jo kiehumassa
-- pian se tulisi valmiiksi.
Valva meni ruokasaliin. Siellä Salovaara seisoi akkunan ääressä ja
sanoi: "Tuolla tulee joku vieras, kuka lienee? Hevonen on juuri kuin
Tuomelan Maurin rautio. Katsoppas!"
Valva katsoi ulos -- "On se Maurin rautio ja on siinä Mauri itsekkin."
"Mitä asiaa hänellä lienee?"
Mauri ei riisunut hevostansa, sitoi sen vain portintolppaan ja rupesi
astumaan taloa kohti.
Ukko meni porstuaan vastaan ja käski Mauria tulemaan sisälle.
"Mitä nyt teidän kylästä kuuluu?" kysyi ukko.
"Ei juuri mitään erinomaisia, oli vähän asiaa."
"Valva, laita kahvia meille."
"Kiitos vain, ei sillä väliä olisi ollut."
"Totta kai, eihän sinun niin kiirettä liene, ettei tässä kahvia jouduta
juomaan?"
"Eipä erittäin. Pysyis tuo rautio alallaan tuolla." Mauri kurkisti

akkunasta pihalle päin ja pyyhkieli nenäliinallaan hikistä otsaansa.
"Kyllä tästä sentään näkee, jos rupeaisi reuhtoamaan."
"Kaunis hevonen tuo, oma kasvattamasi. Onko sillä hyvät tavat?"
"Kyllä. On se vähän irstas, kuten nuoret hevoset ainakin, mutta kyllä se
ohjia tottelee."
"Meidän on väki kerpoja tekemässä."
"Vain niin, meillä on jo oltu lehdessä, mutta täytyi kesken jättää, kun
heinä rupesi kiirehtimään."
Valva tuli sisälle ja toi tarjottimella kahvia vieraalle.
Mauri katseli ihastunein silmin tuota somaa tyttöä, jota hän niin kauan
oli lempinyt. Hän otti kahvikupin, mutta sanoi kuitenkin: "Tämä nyt on
kuumaa kuuman lisäksi."
"Sanotaanhan kahvin kuumassa jäähdyttävän", virkkoi Valva, ja laski
sitten tarjottimen pöydälle, kun Mauri ja Salovaara olivat kuppinsa
ottaneet.
Kahvinsa juotuaan sanoi Salovaara: "Olihan sinulla asiaakin; ehkä
tarvitset rahoja lainaksi, koska talon puolikkaan olet ostanut?"
"En tarvitse, enkä tahdo mitään lainata. -- Omakseni haluan sitä, mitä
pyytämään tulin. En ottanut puhemiestäkään, kun hyvin minun sekä
oloni tunnette, ja..."
"Mitä joutavia sinun päähäsi on pistänyt, jopa nyt kuuseen kurotitkin. --
Kyllä meidän Valva jo kartanoihinkin olisi viety, mutta eipä ole
huolinut. -- Vai niin vaan -- parhaassa vievän mieli. -- Siitä ei veli kulta
tule mitään."
"Isä, Mauri ja minä olemme jo viisi vuotta olleet salakihloissa, enkä
minä ketään muuta ota, turhaan saatte sitä odottaa."
"Salakihloissa! -- Kukapa olisi saattanut aavistaakkaan tuollaisia

tuhmuuksia. Noh, lapset tekevät lasten töitä --. Mutta nyt te olette
aika-ihmisiä molemmat, ja nyt tehdään asiasta loppu."
"Mitäpä teillä on minua vastaan? En ole milloinkaan tietääkseni teitä
loukannut. Omaa mainettani en myöskään ole koskaan häväissyt..."
"Noh, soh, eihän tässä mitään puolustuksia tarvita. Minä tahdon
tyttäreni suurempaan ja rikkaampaan taloon. Siinä se on koko asia. Älä
nyt enään turhia puhu, vaan ollaan ystävät kuten ennenkin. Eihän naiset
omaa parastaan ymmärrä -- holhouksen alaisiapa he ovatkin -- ja minun
täytyy lapseni etua valvoa."
Mauri huokasi ja nousi, lähteäksensä pois, mutta Salovaara sanoi hyvin
ystävällisesti:
"Älä nyt kiirehdi, juo toinen kuppi kahvia ensin."
"Kiitos ei minua maita."
Mauri sanoi jäähyväiset ja läksi. Valva seurasi häntä vielä portille ja
vakuutti, ettei hän kuitenkaan koskaan unhottaisi Mauria. "Ehkäpä isän
mielipiteet vielä muuttuvat", sanoi hän.
Salovaara kulki kammarissaan edes takaisin ja ajatteli itsekseen:
"Kummallista, pienen talon poika -- velkahinen tietysti. -- Mikä pitää
päähän pälkähtämänkin, kun tulee meidän Valvaa kosimaan. -- Tyttö
tulee toimeen vaikka minkälaisessa kartanossa. -- Valvasta pienen
Tuomelan talon emäntä! Hui hai! Ei, ei siitä, poika, mitään tule. Tytöt
pilanneet pojan