Kaksi | Page 2

tietänyt, että ihmis-sydämmessä joskus saattaa tuntua
keväältä, vaikka olisikin synkkä syksy ympärillään.
"Minusta kuitenkin tuntuu siltä", vastasi Valva, "vaikka en tiedä, mistä
se tulee."
"Soh, Musta, lähdeppäs nyt laukkaamaan, että kirkolle ennätetään."
Jaakko nytkäsi ohjista; ruoskaa hän ei käyttänyt. Musta kohotti päätään
ja läksi juoksemaan, kun huomasi, ettei nyt ollut aikaa kulkea tavallisen
kuormahevosen tavoin.
Kirkolle ennätettiin hyvään aikaan.
"Pappi näkyy olevan ruumiita siunaamassa par'aikaa", sanoi Kerttu.
"Menemmekö mekin katsomaan?"
"Ei. Tuolla ovat Tuomelan tytöt, mennään heitä tapaamaan."
Tuomelan tyttärien vieressä seisoi nuorukainen, joka oli erittäin
miellyttävä. Hänen ihonsa oli kaunis kuin naisen, mutta koko hänen
olentonsa oli miehuullinen ja arvokas. Tämä nuori mies oli Tuomelan
Mauri, pitäjän tyttöjen lemmikki.

Salovaaran ja Tuomelan perheet olivat aina olleet ystävykset keskenään,
ja pitäjässä kuiskattiin kaikkialla, että Salovaaran Valvasta varmaankin
tulisi emäntä Tuomelaan. Pitäjän nuorilla tytöillä erittäinkin oli asiasta
paljon tekemistä, he kun salaa toivoivat, että joku tietäisi tuon kuiskeen
perättömäksi. Mutta eipä kukaan tietänyt tehdä asiasta selkoa, ja niin
kauan kuin ei mitään varmasti tiedetty, oli Tuomelan Mauri kaikkien
tyttöjen erinomaisessa suosiossa. Mutta kun heidän naisellinen
kainoutensa esti heitä suorastaan osottamasta Maurille suosiotaan,
saivat Maurin sisaret sitä suuremmassa määrässä kokea heidän
ystävyyttään.
Tuomelan Helenan ja Annan ympärillä oli koko tyttöparvi, kun
Salovaaran neitoset vielä lisäksi tulivat. Valva kätteli Tuomelaisia ja
noikkasi toisille. Kerttu sekaantui tyttöparveen, mutta ikäänkuin
ehdottomasti jäivät Mauri ja Valva juttelemaan toistensa kanssa.
Pitäjän tytöt katselivat heitä uteliaina, mutta mitäpä he siitä viisastuivat,
sillä eivät he noissa kahdessa nuoressa siinä kirkonmäellä ainakaan
mitään erityistä huomanneet. Puhuivat vain, että ilma oli kaunis ja
keväinen, erinomaisen herttainen! Oli ollut kovin hauska ajaa kirkolle.
-- Valva kysyi, oliko viimeiset tuulet ravistaneet raakilat Tuomelan
omenapuista, ja Mauri vastasi, ettei sentään aivan pahoin --.
"Vai niin, olipa hyvä etteivät rapisseet. Teillä onkin aina tullut paljon
omenia. -- Jopa tuolla pappi näkyy tulevan ruumiita siunaamasta."
"Niin näkyy. -- Tulette kai sitte päivälliselle?"
"Kiitoksia vain, kyllä tulemme." Toiset myöskin lupasivat iltapuolella
tulla. "Lieneekö kirkossa paljon kuulutuksia tänään?"
"Ei kuulu olevan; kysyin lukkarilta, kun tapasin hänet tuossa ennenkuin
laulamaan meni."
No eihän tuosta puheesta mitään selvinnyt. Pitäjän tytöt jäivät yhtä
tietämättömiin Maurin ja Valvan suhteesta toisiinsa, kuin ennenkin, ja
heidän toiveensa olivat ollet huonommat eikä paremmat.
Jaakko oli pannut hevosensa kiinni ja yhtyi nyt myöskin joukkoon,

mutta samassa kirkonkellot rupesivat yhteen soimaan, ja Valva sanoi:
"Lähdetäänpä mekin jo kirkkoon."
He kävelivät kaikin hiljakseen Herran huonetta kohti. Kirkon
porstuassa vielä vähän vedettiin silkinsolmua kireämmälle ja lykättiin
pois joku vallaton hius-suortuva, jonka tuuli oli silmille tuonut.
Kirkonmenojen loputtua riensi kansa kukin eri haarallensa, muutamat
jalkasin, toiset veneellä ja toiset hevosella. Tuomelaiset ja heidän
vieraansa läksivät hevosella. Kahden-istuttavissa kääseissä ajaa
heilutettiin siihen aikaan; vasta kymmenen vuotta myöhemmin
nappularattaat tulivat käytäntöön.
Matka kirkolta ei ollut pitkä, ja pian oltiin perillä. Mauri otti hevoset
hoimiinsa ja vieraat menivät talon tyttärien muassa sisään.
Lattialle ripotetut tuoreet katajat tuoksuivat vastaan kaikkialla, ja tuvan
suuressa, valkoiseksi kalkitussa tiili-uunissa oli kauniita kuusenoksia.
Huoneessa tuntui raittiilta ja vilpoiselta.
Vanha isäntä ja emäntä sanoivat vieraillensa ystävälliset tervetuliaiset
ja vähän päästä Maurikin tuli sisälle.
Höyryävää kahvia tarjottiin, ja kotona leivottuja hyviä vehnäsiä oli
mukana. Näin ensin hyvin alustettuina syötiin sitte vankka päivällinen.
Siinä oli juurilaatikkoa ja perunalaatikkoa, paistia ja sianlihaa,
muikkuja ja kuhia, rusinakeittoa, pannukaakkua ja kermakaakkua
jälkiruoan muassa.
Päivällisen jälkeen läksivät nuoret pihalle keinulavitsalle suuren
pihlajan alle istumaan. Siinä sitten juteltiin vähän aikaa ja sitte
lähdettiin puutarhaan katsomaan omenapuita ja marjapensaita.
Viinamarjat jo punottivat ja omenapuissa oli paljon raakiloita.
Mauri ja Valva joutuivat vähän muista erilleen.
"Olen ostanut Tuomelan alitalon myöskin", sanoi Mauri, "minulla on

nyt koko talo hallussani. Luuletko isäsi suostuvan liittoomme?"
"En tiedä; minä en kuitenkaan kenellekkään muulle mene. Sinusta olen
pitänyt lapsuuden ajoista asti. Mutta isäni tahtoa vastaan en mitään voi
-- --."
"Mauri, Salovaarasta tultiin", huusi Helena ja Valvan vastaus keskeytyi;
Maurin täytyi rientää vastaan.
Kohteliaasti hän pyysi Salovaaran mahtavaa isäntää astumaan tupaan ja
toi esiin polttoneuvoja sekä tupakkaa mitä parasta, oikein vaakunaa.
Kylästä tuli enemmän vieraita. Koko joukko nuoria talontyttäriä ja
poikia sekä muutamia vanhoja ukkoja. Tuomelan tyttäret pyysivät
vieraitaan sisälle kahvia juomaan.
Kahvia tarjottiin ja juotiin ja sillä välin ukot pistivät piippuunsa ja
rupesivat tupakoitsemaan. He juttelivat Maurin talonkaupasta,
vuodentulon toiveista y. m. Ja nuoret puhuivat ompeluseuran
toimeenpanemisesta. Valva ja Maila olivat erittäinkin innostuneet
asiaan ja sanoivat, että jos toimeen ryhdyttäisiin ja ommeltaisiin
arpajaisvoittoja, saataisiin pian alkukassa, ja sitte jatkettaisiin tointa
aina eteenpäin, jotakin hyvää tarkoitusta varten; tarpeita oli pitäjässä
kyllin. Ja kuin alkuvarat kerran olisivat koossa, menisi asia kyllä
itsestään.
Kaikki tytöt innostuivat puuhaan ja päätettiin aluksi ainakin ottaa
markka jäsenmaksuksi. Talontyttäret lupasivat ensi kerraksi kukin
tuoda vähän sukkalankaa, jotta sukista aljettaisiin ja jäsenmaksuilla
ostettaisiin sitte hienoimpia aineita. Salovaaran tytöt puhuivat niin
vilkkaasti asiasta, että miehetkin jo rupesivat kuuntelemaan heitä, ja
Jaakko sanoi:
"Totta miehetkin saavat tulla mukaan, ellei muuta tekemään niin
ainakin kahvia juomaan."
"Otammeko miehiä?" kysyi Tuomelan Anna.

"Tietysti", sanoi Maila, "saadaanhan enemmän jäsenmaksuja."
"Niin", virkkoi Valva, "eikä heitä toimettomina pidetä. Saavat keriä
sukkalankaa