Kaksi

Kaksi, by Theodolinda Hahnsson

The Project Gutenberg EBook of Kaksi, by Theodolinda Hahnsson
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Kaksi
Author: Theodolinda Hahnsson
Release Date: November 26, 2004 [EBook #14164]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI ***

Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.

Kaksi
Kirjoittanut
Th. Hahnsson
Ensimmäisen kerran julkaissut G. W. Edlund 1893

I.
"Mitä Valva tuolta kaukaa salolta etsii? Katsopppas, Maila, tuossa hän
on istunut akkunalla ja katsellut metsään päin siitä asti, kuin saunasta
tulimme."
"Kukapa tietää; ehkä odottaa, että joku tulee metsäpolkua pitkin tänne."
"Kentiesi vartoo Tuomelan Mauria?"
"Älä taas rätitä, Kerttu", sanoi Valva, nuori kaksikymmen-vuotias tyttö,
joka auki olevasta akkunasta oli katsellut ulos avaruuteen.
Salovaaran rusthollin uhkean rakennuksen ylikerrasta, jossa
talontyttärien kammari sijaitsi, oli avara, synkän-ihana näkö-ala.
Saarikas Salojärvi mutkaili korkeitten äyräitten välissä, jotka paikoin
kohosivat vuoriksi, paikoin petäjiköiksi ja muutamin kohdin
hymyileviksi lehdiköiksi. Siellä ja täällä näkyi muutamia yksinäisiä
torppia, mutta taloja ei ollut likimaillakaan.
Valva ihaili luontoa, kun hänellä vain oli siihen aikaa, mutta talon
vanhimpana tyttärenä täytyi hänen pitää huolta emännän toimista, sillä
äiti oli 16 vuotta ollut maan povessa; hän oli kuollut heti nuoremman
tyttärensä, Kertun, syntymisen jälkeen. Poikia oli talossa ainoastaan
yksi; hän oli tyttäriä vanhempi ja toimi isänsä apuna kotona.
Oli lauantai-ilta. Kello kuusi oli lakattu työtä tekemästä ja koko väki oli
päässyt kylpemästä. Maila ja Kerttu suorivat hiuksiansa ylikammarissa,
mutta Valva katseli, miten laskeva aurinko loi kultaliepeitä
taivaanrannalla hiljaa liiteleviin pilviin.
"Rätitä, sanot sinä; tottapa sieltä jotakin odotat, kun niin tarkkaan
katselet, ettet muista päätäsi kammata."
"Kyllä siihen on vielä aikaa, ei se kauankaan kestä. Tule vain
katsomaan, eikö luonto täällä ole niin ihmeen kaunis, että sitä voisi
ihailla niin kauan, että nälkä tulisi. -- Katso, minkälainen tyyni rauha

kaikkialla! Oikein on kuin luontokin pyhää viettäisi. Ja tuo
metsäpolkukin -- näetkö miten sujuvasti se polveilee?"
"Sepä se polku onkin viehättävin, sitä pitkin tänne on usein tullut
hartaasti odotettuja vieraitakin --." Kerttu nyhäsi Mailaan ja molemmat
rupesivat nauramaan.
"Kun tuossa viitsitte virnistellä," sanoi Valva ja astui alas lattialle,
aukasi sitten uhkean palmikkonsa ja rupesi hiuksiansa suorimaan.
Valva ei ollut mikään kaunotar, mutta hänen vartalonsa oli soma,
olentonsa erinomaisen sievä ja miellyttävä, ja jotakin arvokasta oli
koko hänen käytöksessään.
Kammattuaan ja puettuaan päällensä meni hän alakertaan asettamaan
illallista pöytään. Tässä talossa isäntäväki ei atrioinnut palvelusväkensä
kanssa yhdessä, vaan heille katettiin pöytä isoon ruokasaliin ja
palvelusväelle kyökkiin. Mutta yht'aikaa piti ruoan olla pöydällä sekä
ruokasalissa että kyökissä, ja yht'aikaa soitettiin kaikkia aterialle.
Kun talonväki oli kokoontunut illalliselle, kysyi isäntä, kutka kirkkoon
aikoivat.
"Minä olen aikonut", vastasi Valva, "mutta ketä muita tulee?"
"Tässä kun tuonaan kävin kunnan kokouksessa kirkolla, niin tapasin
Tuomelan Maurin, ja hän pyysi meitä huomenna tulemaan heille. Sanoi
vanhan isännän pyytäneen, että ne, jotka kirkolle menevät, tulisivat jo
päivälliselle."
Valva punastui, vaan nousi äkkiä pöydästä, otti vadin ja meni kyökistä
ottamaan lisää ruokaa.
"Minäkin lähtisin kirkolle, että pääsisin Tuomelaan aikaisemmin",
sanoi Kerttu.
"Jaakko, lähde sinä Valvan ja Kertun mukana; minä ja Maila tulemme
sitte iltapäivällä."

"Minä jätän sitte ison mustan ja ruskean tamman vesijätölle;
renki-Kallu saa viedä muut hevoset hakaan."
"Niin, paras se."
Valva tuli sisälle ja laski ruokavatinsa pöydälle.
"Vanha Tuomela on jo tehnyt talonkirjat Maurille, sen vuoksi kai
Mauri sinne huomenna käski", sanoi isäntä.
"Maurinkin tulee kiire naimaan, kun talon saa", virkkoi Jaakko.
"Kyllä Helena ja Anna talon toimet hoitavat ja tätikin heitä vielä
neuvoa jaksaa", vakuutti Valva.
"Kuinka kauan luulet heidän siinä olevan, naima-iässä kun ovat. Kai
maar he pian viedään", sanoi Maila.
"Kukapa heistä, köyhän talon tytöistä, huolisi", tokasi Salovaara.
"Onnipa on, että ovat köyhiä", sanoi Valva.
"Kuinka niin?"
"No eipä heidän sitte tarvitse perinnöstään myydä itseänsä. En minä
ainakaan aio mennä sellaiselle miehelle, joka minua tahtoo rahojeni
takia."
"Ei, paras onkin. Minä otankin sinulle miehen sellaisen, jolla on
ainakin yhtä suuri omaisuus kuin sinulla. Sellaisen, joka ei rahoja
tarvitse."
"Jolla paljo on, se vielä enempi pyytää. Ja sitä paitsi, jos minä miehen
otan, valitsen hänen itse."
"No niin, tässä meitä on kaksi lujaa, mutta kyllä minun tahtoni, luulen,
kuitenkin loppupäätöksen tekee."
"Ei tuollaisista tulevaisuuden asioista ole tarvis puhua nyt vielä."

"Isä kulta, ota minulle hyvin rikas, hyvä ja sievä poika sulhaseksi",
sanoi Kerttu nauraen, "saat varmaan valita mielesi mukaan, jos
sellaisen löydät. Ja iloinen täytyy hänen myöskin olla."
"Ole vaiti, sinä olet lapsi vielä."
Seuraavana päivänä Salovaaran nuoret läksivät kirkolle. Aurinko loisti
lempeästi, kastehelmet kimaltelivat kuusikossa, pieni tuulen leyhkä
levitti tuoreen, pihkaisen tuoksun metsään. Kesä oli luonnossa, mutta
kevättä Valvan sydämmessä, ja hän virkkoi sisarelleen:
"Tämä ilma tuntuu minusta niin ihmeen kevätmäiseltä."
"Mitenkä niin?" sanoi Jaakko, "kesältä se minusta tuntuu ja kesähän nyt
onkin."
Jaakko ei vielä