Kahleeton vanki | Page 2

tangolle lev?lleen. Otti tuolin uunin eteen ja istahti siihen. Suurilla sinisenharmailla silmill??n katsoi vaisusti liekottelevaan tuleen eik? n?ytt?nyt l?himaailmasta v?litt?v?n mit??n. Huokasi v?syneen tapaisen helpoittavan huokauksen ja k?tens? heitti hermottomaksi helmaansa. Tumma, paksu tukka oli liestynyt palmikolta ja puolim?rkin? suortuvina riippuivat korvallisilla ja v?symyksen laimea punastus n?kyi leve?hk?iss?, lihavanpuoleisissa kasvoissa.
Is? ei ollut kirjoittanut kotiin nelj??n viikkoon ja pitk? oli jo Hannalla ollut viimeinen viikko odottaessa kirjett?. Mik? on syyn?, ettei h?n kirjoita, ajatteli h?n. Oliko h?nen ty?ns? semmoisessa paikassa, josta ei ole postikulkua, vai eik? h?n tahtoisi en?? kirjoittaa, kun on kohta tulo kotiin, vai eik? h?n ole terve? Mist? tiet??, jos t?mm?isiss? r?nt?sateissa on vilustunut ja saanut taudin? Voisihan olla niinkin, ajatteli Hanna, ajatteli uudestaankin, vaan ei se siit? sen selvemm?ksi tullut. Mutta ?kki? ampuutui mieleen ajatus, ett? mit?h?n jos is? kuolisi sinne... Voi hirmuista... Mik?h?n verkko silloin per?ksi pantaisiin! Hyi sent??n!... Silloin ei muu auttaisi kuin myyd? t?m? talo noille toisille ja menn? kotitaloon asumaan omalla osallaan. En ottaisi is?puolta noille lapsilleni. Lesken? olisin ja asuisin velimiesteni kanssa yhdess?... Mutta eih?n toki Jumala liene niin sallinut, ettei Antti en?? tulisi. Mutta kumma se vaan on, ettei se kirjoita, ajatteli h?n ymp?ri p??ns?, ajatteli uudestaan, mutta ei selvinnyt, ei tulevaisuus eik? nykyisyys, kaikki sekaantui yhdeksi h?m?r?ksi ja mielen avaruus v?hitellen pimeni mustaksi ... kuni myrsky-y? tuolla ulkona. Silm?nurkkiin ilmaantui kyyneleet, kasvot v?r?hteliv?t salaper?isesti ja kieli aina v?limiten liikahteli hieman raolleen unohtuneessa suussa.
Vaarala -- Hannan kotitalo -- oli l?hell? noin vaan pari tuhatta askelta Tannilasta talvip?iv?n nousua kohti. Vaaralan kartano ei kuitenkaan n?kynyt Tannilaan. Noin kolme sataa askelta Vaaralan kartanosta Tannilaan p?in kohosi korkeammalle huoneitten kattoja Pajas?rk?n nurmipeitteinen kalliokielinen kumpu, jonka suojaan k?tkeytyi Vaaralan kartano, ettei n?kynyt kuin tyynell? pystyyn kohoavat savut ja luhdin nurkkaan pystytetty korkea viiri. T?ss? asui Hannan kolme naimatonta velje? Jukke, Topias ja Joona. N?ill? em?nn?itsij?n? hulmusi punaposkinen, hieman kierosilm?inen sisar Elsa.
Tannilan Hannalla eiv?t olleet sisarensa Elsan kanssa v?lit varsin simasukaiset, kun Elsa varasteli kotiaan, vaikka h?n oli jo saanut perint?-osansa; nyt oli vaan m??r?tyll? vuosipalkalla em?nn?itsij?n? veljill??n.
H?n luuli, ett? h?nelle on maksettu liian v?h?n osuutta, niin koetti varastamalla ottaa lis??.
Kyl?n huonemies, muijat ja m?kkil?iset olivat Elsan kanssa hyviss? v?leiss?. Niille h?n kihvelti joka p?iv? talon ruokavaroja yht? ja toista, teki mykr?n-k?tk?j?, joista muijat k?viv?t hakemassa omia aikojaan, ottipa osansa talon villoista, hampuista, pellavista, vaatepakoista ja kun sai tilansa, niin k?vip? aitassakin ruishinkalosta ottamassa s?killisen tai kaksi aina silloin t?ll?in ja m?i aina kyl?n m?kkil?isille kell? sattui rahaa olemaan.
N?ist? kaupoista Hanna aina sai tietoja, kertoi niit? veljelleen Jukelle ja kehotti h?nt? pit?m??n parempaa huolta avaimistaan ja taloudestaan. Mutta t?m? teki sisarensa Elsan ja itsens? v?lin niin pahaksi, ettei Hannalla tehnyt mieli k?ym??n Vaaralassa edes vanhaa ?iti??n katsomassa, joka is?n kuoltua oli joutunut virattomaksi talouden hallinnosta ja sai k?det ristiss? istua nurkassa.
Joona veli oli ?itins? n?k?inen, matalaotsainen, leve?muotoinen, pystynen?inen, lyhytkaulainen ja oli ?itins? sukuun tullut lyhytj?rkinenkin. Ty?t? h?n verkalleen ja vastenmielisesti teki mit? k?skettiin, vaan jos ei ollut h?nell? ohjaajaa, niin p?iv?kaudet seisoi metsiss?. Tuhkanharmailla silmill??n katsella harreili kaikille ilmansuunnille ja puhua p?lisi kaikkea mit? ajatteli. Syrj?st? kuuntelija luuli, ett? siell? on v?hint??n kymmenen miest?. Vuosia ennen arvannostossa k?ynti??n oli h?n pel?nnyt sotapalvelusta, pahoillut sit?; t?m? enemm?n tylsenti h?nen mielt??n ja sent?hden h?n melkein aina puhui sotav?est?, sotatempuista, tappeluista ja vihollisen kaatumisesta. Ja silloin kun h?n ajatteli vihollisen olevan vastuksina ja pelk?si joutuvansa siihen riviin, h?n hurjistui, viskasi lakkinsa p??st??n, otti kivi? ja kantoja, syyti niit? mets?n rinteeseen, l?i kirveell??n puihin, ja synke?sti kiroillen ?rjyi: ?Sin? et voita minua! Usko pois! Sin? et voita minua! El? tule, muuten kalloosi kajahtaa! Sin? et voita minua! Min? en ole linnun luista enk? pottuvoista. Sin? et voita minua!?
Mutta kun t?h?n joku meni ja jos ne sen huomasi, niin ase putosi k?sist? ja oli kuin ei mit??n olisi tapahtunut, etsi lakkinsa, painoi sen syv??n p??h?ns?, alkoi katsella kahden puolensa kuni kuorman eteen valjastettu hevonen, ett? milloin ja mihin h?nt? k?sket??n.
Jukke ja Topias olivat vilkkaat ja vihlakat miehet ja hoitivat taloa. Jukke, vanhin veli, oli is?nn?n sijalla ja ohjaili talon asioita; Topias talonmiehen? toimitti talon ulkot?it?. Juken lempity?n? oli kasvatella hevosten varsoja. Niit? h?n lihotti, opetti niit? vet?m??n, koetti niitten juoksukulkuakin ja puheen aine oli aina vaan hevosista, niitten sy?nnist?, k?ynnist?, juoksusta, jalkojen luonteesta, taipumisesta ja kaikesta, mik? sen asian kanssa taisi yhteydess? olla.
Jukke k?vi usein Tannilassa katsomassa sisarensa Hannan elett? ja muutenkin h?n piti Hannasta enemm?n kuin Elsasta ja kenest? veljist??nk??n. Niin usein viipyi iltakaudet Tannilassa ja s?i aina iltasensakin siell?, ett? sitten aikojaan my?ten milloin mieleen juohtui sai palata suoraan y?sijalleen. Ja niin, milloin vaan kotitoimiltaan jouti, puitti Jukke aina Tannilaan. Mutta nyt oli jo kolmas ilta kun ei Jukkea n?kynyt Tannilassa eik? mit??n sanomia ollut kuulunut Vaaralan el?m?st?. T?m?kin seikka osaltaan mustensi Hannan sortunutta mielt?. El?m? tuntui niin tuettomalta, perusteitaan my?ten horjuvalta ja valottomalta kuni sen myrskyn reutoman elosta ja kuolosta taistelevan kuusen, joka seisoi siin? huoneitten takana harjulla