Jutelmia läheltä ja kaukaa II: Salojärwen kukkanen | Page 2

ja näöstänsä."
--"Todella; lapseni, ei sanaakaan hän niistä wirka. Mutta, Anna, hän
luottaa minun kiiwauteeni, minun uskollisuuteeni ja minun
tarkkuuteeni --sillä, näet sinä, Anna, hänen herruutensa tuntee minut,
hän antoi minulle kättä silloin kuin olin Turussa ja pääsin hänen
puheilleen--ja mitä turhaa--ken ei woisi tuntea roswoa, maansa pettäjää,
kansan wiettelijää? Minä tunnen hänet heti, Anna, minä sidotan hänet
köysiin, minä kuristan hänet ja lähetän hänen suuruutensa----Mutta
mitäs kummaa tämä on?"
Martin puheen keskeytti ulkoa portaalta kuuluwa laulu. Samassa tuli
salin toiselta puolelta piika ja ilmoitti, että köyhä teini tahtoi nähdä
waltoja ja odotti siihen asti portaalla.
Annan posket punastuiwat, mutta läwähtiwät jälleen waaleiksi.
Emännän huulille kuwausi taas niiden tawallinen ylenkatseinen iwa.
Martti pappi itse meni kiirusilla askelilla owea kohti, awasi sen ja
seisattui kuuntelemaan laulua. Anna otti wihdoin muutamia askelia
owea kohti ja näytti aikowan pilkistää ulos, mutta hän seisattui
yht'äkkiä isänsä taa, kääntäen silmänsä pois äidistänsä, joka tähtäsi
Annaa.
--"Kuulinhan minä järkiään, ettei se ollut hän", sanoi Anna, huoaten
sywästi.
Laulu loppui pian ja Martti pappi wiittasi teinille sanoen:
--"Astukaa sisälle, nuori ystäwä. Te tarwitsette wissisti lepoa ja
wirwoitusta pitkällä matkallanne."
Puhuteltu oli rohkeasti nöyrällä kumarruksella tullut saliin ja kätellyt
Martti pappia. Hän oli nuori noin 28 w. ikäinen mies, pitkä ja hywin
awokatseinen. Hänen silmissään oli jotakin, joka teki hänet jokaiselle,
ken häntä näki, järkiään tuttawaksi. Jokainen muisteli häntä ennen

nähneensä.
Waihdettuaan eräitä sanoja, tulija pyydettiin ruoalle, ja keskeytynyttä
päiwällistä jatkettiin.
Wasta istuttua pöytään, teinin ja Annan silmät oliwat kohdanneet
toisensa. Tämä ensimmäinen kohtaus olikin sywä. Se nostatti weren
Annan poskille ja se näytti ensin kuin peljästyttäwän nuorta neittä.
Mutta se oli waan silmänräpäyksen tunto. Seuraawana hänen silmänsä
koko loisto lankesi teinin silmään, ja molemmat nuoret näyttiwät jo
tuntewan toisensa. Silloin Martti pappi keskeytti alkaneen silmäpuheen,
alkaen jutella nuoruudestansa, jolloin hänkin oli käwellyt teininä,
Upsalasta Tornion kautta ja halki Suomen. Nuori teini, joka nimitti
itseään, Juosepiksi, näytti tarkasti kuunteleman Martin puhetta. Pian
oltiin tultu ajan tapauksiin. Nuoren miehen muoto oli yht'äkkiä
muuttunut.-- hänen silmäinsä isku oli tullut tuleksi, ja lauseet hänen
suustansa tuliwat teräwiksi nuoliksi, mitkä pystyiwät sydämmeen.
Martti pappi kääntyi katsomaan hänen silmiinsä. Silloin yht'äkkiä
Juoseppi taukosi, rupesi nauramaan ja sanoi:
--"Te näette, että Upsalan teinit owat wähän entisestään muuttuneet.
Me olemme hywin raiwoisia ja tahdomme yht'aikaa muuttaa nurin
koko maailman. Minä luotan, ett'ette pahastu rohkeudestani."
--"En ensinkään", sanoi Martti ystäwällisesti, "se oli waan eräs ajatus,
joka wierähti päähäni, mutta minä sen jo unhotin, teidän puhe minua
huwittaa, ja minä toiwon, että lepäisitte moniaan päiwän minun
luonani."
--"Minä suostun siihen mielelläni, waikka suurella halulla tahtoisin
joutua wanhempieni luo Karjalaan, sillä tämä aika on lewoton, ja minua
huolettaa, miten heidän on laita siellä."
--"Herra Juoseppi! minä rakastan teitä sen tähden, että näen teissä
miehen, joka pitää pyhänä maassa seisowaa järjestystä. Tänä aikana,
Jumala paratkoon, on pahanilkisiä ihmisiä, jotka owat unhottaneet mitä
heidän rauhaansa sopii. Uskotteko, että näöstä woipi tuntea sen, joka on
asettainut kuningasta ja esiwaltaa wastaan? Minä olen warma siitä, että
muodosta tunnen jokaisen, ken on kapinallisen Kaarle herttuan
puolelta."
--"Todellako?" sanoi Juoseppi, ja hänen silmänsä lankesiwat Annaa
kohti, joka punastui.
Annan ja nuoren teinin onneksi emäntä peruutti tuolinsa, joka oli

merkkinä päiwällisen olewan lopussa. Martti koetti wielä jatkaa
puhettansa, mutta se ei tahtonut enää sujua. Teini oli tullut
äänettömäksi, Anna sen oli huomannut ja antoi hänelle wiittauksen
seurata itseänsä ulos. Molemmat nuoret jättiwät heti salin ja wetäysiwät
wähäiseen puistoon, joka oli pappilan ikkunain alla.
--"Sallitteko minun puhella teille huoleni?" sanoi Anna, heidän istuttua
erään puun juurelle. "Minä pelkään, ettette ole se, miksi olette
ilmoittaineet."
--"Olisitteko nähneet salaisuuteni?" sanoi tämä hämmästyen.
--"Ensi wilaukselta jo teidän muodossanne oli jotakin, mikä muistutti
minulle----."
--"Siitä, mikä oli kymmenen wuotta sitte. Anna, muistatteko wielä sen
ajan? Muistatteko wielä nuorta huliwiliä, jota eräinä hetkinä näitte
Tukholmassa? Te olitte silloin kaswawa tyttö."
--"Niin, te olette se, joksi teidät luulin tunteneeni jo ensi wilaukselta?"
--"Yrjö Eeronpoika", kuiskasi teini Annan korwaan. Annan poket
waaleniwat.
--"Ja te ette wielä tunne isääni?" sanoi hän, katsahtaen säikkyneenä
teinin silmiin.
--"Minä tunnen, että hänellä on lanko Turussa, sotawäessä, Klaus
herran palweluksessa."
--"Se ei ole mitään," wastasi Anna huolellisesti. "Waan isäni on niitä
miehiä, joiden ajatukset eiwät koskaan woi erota piiristä, mihin wirka
ja olewat olot ne owat supistaneet. Hän ei ole pahasydämminen, waan
hän on tuiki armoton jokaista kohtaan, jota Klaus herra wihaa. Hän on
tunnollisesti ilmoittanut Turkuun jokaisen, ken tässä kappelissa on
wähänkään tunnettu mielipiteittensä suhteen--tiedätte warmaan, että
talonpojat owat täälläkin raiwossa. Minua peloittaa, että teidän
henkenne on täällä waarassa--paetkaa, paetkaa hywin pikaisesti."
--"Anna!" sanoi Yrjö--sillä tällä nimellä tahdomme edelleen häntä
mainita--"Anna," sanoi hän katsoen neidon silmiin.
Annan posket läwähtiwät punaisiksi, ja hän painoi silmänsä alas.
--"Anna", kertoi hän edelleen. "Tunnenko teidät oikein? Olenko kuullut
oikein, mitä täällä on minulle kerrottu? Olettehan yksi meidän
puoluetta?"
Anna säpsähti.
--"Tunnettehan, mitä wiime aikoina on tapahtunut? Talonpojat owat

kapinassa Torniosta Turkuun asti; Sigismundin walta on katkaistawa;
Klaus Flemingin aika on lopussa, ja meidän täytyy