Jutelmia läheltä ja kaukaa I: Etelän ja Pohjoisen Tytär; Punainen Lähde | Page 5

tunsi kuin teräwän weitsen pistäwän rintaansa
ja waipui tuolille istumaan. Hän näytti unohtaneen itsensä ja olisi
jäänyt istumaan siihen, jos ei Aleksis olisi häntä wihdoin herättänyt.
--"Ernest", sanoi hän, "kuuletko, lähtökello jo soi, sinun täytyy seurata
joukkoa Bomarsundin matkalle."
Ernest kawahti kuin unesta, puristi Aleksin kättä ja sanoi hywästi.
Eräitä päiwiä sen perästä hän oli Bomarsundin linnassa, enemmän
onneton kuin ennen.

III.
Ahwenanmaan saaristo oli seuraawana kesänä eroitettu kaikesta
yhteydestä muun Suomen kanssa. Länsiwaltojen laiwastot purjehtiwat
ympäri Suomen= ja Pohjanlahden wesiä, ottaen kiinni jokaisen laiwan
ja weneen, minkä tapasiwat merellä. Bomarsundin linnassa oli
sota=ajalla tawallinen kielto; ettei linnaan päässyt kukaan, jolla siihen
ei ollut erinäistä lupaa. Mutta silloinen eroitettu sulkeus=tila, jossa
asukkaat oliwat, waikutti linnan asukasten ja ympäristön wälillä
kiihkeämmän yhteyden kuin tawallisesti. Wiikkokaudet, warsinkin
alusta kesää, kuluiwat saamatta Suomesta mitään tietoja. Wihollisten
laiwain liikunnot oliwat ainoat uutiset, jotka toiwat uutta puheen ainetta
saariston asukasten elämään. Asukasten täytyi wiettää ikäwää aikaansa
miten paraiten osasiwat. Komendantin, hra Bodiskon, kohteliaisuus oli
paraimpana apuna linnalaisten ajanwietoissa. Seurallinen elämä sai
aiwan wapaasti liikkua linnan asukasten ja ympärillä asuwan
herraswäen kesken.
Eräänä päiwänä oli wihollinen laiwaparwi asettunut linnan edustalle ja
näytti lähestywän linnaa. Kanonain jyrinä pani koko linnan wäestön
wapisemaan. Linnalaisten patterit, jotka oliwat ulompana niemissä,
oliwat kohta pakoitetut waikenemaan, ja niiden wäestön täytyi
wetäytyä linnaan. Tämä näytti olewan linnan wiimeinen päiwä. Pian
lensiwät armottomat projektilit linnan kiwiseiniä kohti. Linna oli kohta
peitetty tulen ja sawun sekaan. Sen wahwat kiwiseinät wapisiwat. Oli
kuin tuhat ukkoisen woimaa yhtaikaa olisi iskenyt tulta ja jyrisnyt
linnan ympärillä. Jo oli linnan wäestö kadottanut toiwon minkään
pelastamisesta. Mutta ampuminen taukosi yhtäkkiä. Kun sawu wähän
ajan takaa oli haihtunut, satama oli puhdas, ja tyyni meren lahti
wälkkyi kuulakkana, linnan harmaat kiwiseinät kuwastiwat kylkiänsä
rauhallisena kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ernest oli hyökkäyksen
ajan ollut lakkaamatta työssä. Eräitä miehiä oli haawoitettu ja useita oli
sairastunut, ahtaissa sawulla ja ruudin hajulla täytetyissä kasarmeissa.
Wasta illalla myöhään pääsi hän hengähtämään, ja silloin hän riensi
komendantin huoneihin antamaan kertomusta haawoitettuin tilasta.
--"Tällä kertaa olemme pääsneet wähällä, wai miten, tohtori?" sanoi

komendantti, tyytywäisenä hymyillen ja puristaen Ernestin kättä.
--"Olisimme pääsneet wielä wähemmällä, jos ei palawa ja sawu
kasarmeissa olisi ollut pian tukehuttawa", wastasi Ernest. "Olen warma,
jos ampuminen olisi kestänyt eräitä hetkiä lisäksi, puolet miehistä olisi
tukehtunut sawuun. He olisiwat sen tehneet nytkin, jos en olisi niin
ahkeraan kylmällä wedellä pirskoitellut huoneita."
--"Se oli hywä. Sellaista asiaa ei ole woitu ennen kokemusta arwata,
Mutta wastaiseksi on meidän oltawa waroillamme. Luultawasti
wihollinen ei jätä meitä niin wähällä. Eräiden päiwien takaa se saattaa
olla takaisin täällä ja wielä suuremmalla woimalla. Mitä luulette siksi
tarwittawan warustaa?"
--"Ensiksi kaikki jää kellareista kasarmeihin ja kaikki naiset ja lapset
linnasta ja sen läheisyydestä pois, etemmäksi saarelle."
--"Kowa tuomio, herra Ernest. Sen sanoman saatte itse antaa naisille.
Ne saatte nyt kohdata luonani, jos suwaitsette astua saliin."
Wielä sawusta pian nokisena, Ernest seurasi komendanttia salonkiin.
Hän kohtasi siellä pian kaikki linnan naiset ynnä linnan ympäristöllä
asuwia perheitä, jotka oliwat rientäneet paikalle katsomaan sodan
tuhoja ja toiwottamaan onnea yleisesti rakastetulle komendantille.
Ernestin silmät lensiwät pikaisesti ympäri salin. Ne seisattuiwat
yhtäkkiä erääsen seuraan, jossa istui kolme nuorta naista ja heidän
edessään eräs nuori upseri.
--"Mitä kaikkea", huudahti hän, "Aleksiko täällä, jonka kewäällä jätin
Turkuun!"
Upseri kawahti, tullen Ernestin wastaan, ja terwehti häntä, kätellen
iloisesti.
--"Niin, kuten näet, minäkin olen täällä."
--"Ja tuo nainen, jota puhuttelit, se on minusta kuin unennäköä."

--"Se on minustakin niin, hywä Ernest. Olin kadottanut hänen eräitä
päiwiä sinusta erottuani ja nyt kohtaan täällä samallaisen ihmisen,
saman nimellisen, ja kuitenkin hän on ihan toinen--minun pääni pyörii
ympäri."
--"Ja hän on tässä linnassa?"
--"Ei juuri linnassa, hän on lasten opettajana kapteni S:willa, joka asuu
eräitä askelia linnasta."
Ernestin silmät kohtasiwat neiden silmän. Hän luuli huomanneensa
wienon punastuksen lewinneeksi tuon kukoistawan neiden poskille.
Hän ei woinut enää pidättyä, hän riensi tuota kummallista olentoa kohti,
kumarsi ja sanoi rohkeasti:
--"Minun nimeni on Ernest Werner. Tunnetteko minua?"
--"Ja minä olen Lowisa Suruton. Waan anteeksi, jos en muista teitä
nähneeni ennen", wastasi neiti punastuen.
--"Waan ettekö ole koskaan ollut Pietarissa?"
--"En koskaan."
--"Ettekä tunne ruhtinatar Marandaa?"
--"En yhtään, en ole kuullut hänen nimeänsäkään."
--"Ettekä ole asuneet Turussa erään työmiehen talossa?"
Uusi punastus lewisi neiden poskille ja hänen silmänsä kääntyiwät alas.
Mutta hän nosti ne jälleen, ja hänen huulilleen kuwausi joku iwallinen
hymy, kun hän rohkeasti katsoi Ernestin silmiin.
--"Minä luulin kuitenkin teitä nähneeni Turussa", jatkoi Ernest, katsoen
järkähtämättä häntä silmiin.
--"Se on suuri erehdys, herraseni; minä matkustin Turun kaupungin läpi
enkä wiipynyt siellä enemmän paria tuntia."

--"Luisa, Luisa, anteeksi että sinusta epäilin", huudahti tohtori itsekseen
ja toisella kielellä kuin se, jolla oli puhutellut edessään istuwaa neittä.
Neiti katseli Ernestiin, waan käänsi rutosti pois silmänsä, nousi ja teki
asian puhutella toisella puolella salin istuwaa nuorta naista. Ernest
peräytyi ja tahtoi hakea Aleksin, mutta tämä jo oli ehtinyt istumaan
Lowisan wiereen, ja molemmat näkyiwät olewan wilkkaassa puheessa
keskenään. Satunnaisilta hän kohtasi erään suomalaisen herran