Jutelmia läheltä ja kaukaa I: Etelän ja Pohjoisen Tytär; Punainen Lähde | Page 4

Aleksis. "Minulla ei ole ketään
Pietarissa, jota ikäwöisin. Täällä löydän elämän yhtä iloiseksi kun
kotimaassani. Ja miksi et sinä Ernest woi tehdä samoin?"
Ernest huokasi ja jäi wait.
--"Waan muisteletko wielä suloista Luisaasi? Silloin sanoit sitä
kauneimmaksi neideksi Wenäjän waltakunnassa. Siinä erhetyit, Ernest.
Minä arwelen päästää sinut sitä lumouksesta. Juuri tässä talossa, tuon
seinän takana, aiwan wieressäsi olen nähnyt naismuodon, jonka rinnalla
sinun Luisasi kauneus himmenee--ja Ernest, tiedätkö, minä olen
päättänyt tänä iltana--."
--"Mitä kaikkea? Tämä on köyhän työmiehen talo, jossa en ole nähnyt
kuin erään wanhan naisen--ethän sitä tarkoittane?"
--"Suuri erheys, Ernest. Täydellisin kaunotar, jonka olen nähnyt. Olen
tuntikaudet häntä katsellut akkunastani, olen katsellut silmäni sokeaksi,
tullut pian hulluksi."
--"Mitä kaikkia ajattelet, Aleksis?"

--"Enkä ajattele enää mitään, koko ajatukseni on seisattunut. Nyt
arwelen ampua läpi aiwoni, jos et käy minua auttamaan."
--"Minäkö auttamaan sinua?"
--"Juuri sinä, auttamaan minua. Hän saattaa minua pelätä ja
paeta--waan sinä, joka asut paikalla, sinä, joka tunnet hänen
wanhempansa, askel waan lisäksi, woit tehdä minun heille tuttawaksi."
--"Sinä nostatat minussa suuren uteliaisuuden, Aleksis! Waan mitä sinä
oikeastaan tarkoitat?"
--"Sinä saat luulla heti. Minulla on kaikki jo mietitty. Sinä tekeydyt
ensin kaunottarelle tutuksi, ja sitte."----
--"Tutustan sinutkin."
Ernest oli todellakin arwellut, täyttää puolinaisen lupauksensa Aleksille.
Niin kaukana rakkautensa esineestä, hänestä oli yhtä mitä seikkoja hän
sai nähdä ja kokea; ja paitsi muuta, hän oli tullut uteliaaksi nähdä täällä
Suomessa neiden, mikä Aleksin puheen mukaan olisi ihanampi Luisaa.
"Woisinhan tehdä jonkun asian puhutella talonwäkeä", ajatteli hän ja
aikoi seuraawana aamuna sen täyttää. Mutta kerran muistutettuna
Luisan kuwa oli jälleen hänelle elpynyt, ja koko seuraawan yön hän
näki waan Luisaa, kaikessa, mitä hän uneksi, oli hänellä aina edessä
waan Luisa. Wasta herätessä tämä wiehättäwä kuwa hänen silmistänsä
haihtui.
Hän oli herännyt aikaisemmin kuin tawallisesti. Aurinko ei ollut wielä
nousnut. Ihana rusko oli siwellyt hänen pienen huoneensa ruusun
wärillä. Hän hyppäsi ikkunaansa ja katseli ulos kadulle, ikään kuin
etsien sitä suloista hahmoa, mikä wielä haamoili hänen henkensä
silmissä. Kaupungin kadut oliwat tyhjät. Ainoasti eräitä palwelustyttöjä
meni pitkin katua ohitse. Eräs nuori neitsyt astui nyt wesirimpi kädessä
talon porttia kohti. Hän oli aamupuwussaan, pieni huiwi somasti
kääritty päähän. Ernestin silmät lankesiwat neittä kohti, joka kiireillä
askelilla juoksi portille. Tämä oli ihan tawallista, mitä hän oli nähnyt
joka aamu. Mutta nyt hän painoi päänsä aiwan ikkunaan kiinni, hieroen

silmiään ikään kuin paremmin nähdäkseen. "Herrainen aika", huudahti
hän yht'äkkiä. "Enkö minä wielä ole walweilla? Onko tämä wielä
yöllistä untani? Luisan muoto, aiwan Luisan muoto, jonka näin tuolla
tytöllä. Woiko kaksi ihmistä olla niin yhden näköistä? Ja tuo silmäys,
milt'ei pelollinen katsaus, jonka hän lähetti tätä ikkunaa kohti, minun
ajatukseni seisattuu--kellään muilla ei woi olla sellaiset silmät,
sellainen katsanto. Mutta minä hourailen. Ruhtinatar Marandan
ottotytär ei woi olla wedenkantaja tyttö Turussa, yhtaikaa kun hän on
tuhansia wirstoja täältä Krimissä. Se oli waan houraus, se oli yöllinen
uneni, joka hourasi silmäni."
Näin hänen ajatellessa, owi awautui ja eräs aliupseri astui huoneesen,
ojentaen Ernestille kirjeen. Hän awasi sen ja luki. Se sisälsi hänelle
käskyn paikalla lähteä Bomarsundin linnaan, jonne osa hänen kanssa
tullutta sotawäkeä oli määrätty linna=wäen lisäksi. Hänellä ei ollut
aikaa muuta kuin pikimmältä käydä ystäwänsä Aleksin luona
sanomassa hywästi.
Aleksis oli ikkunassaan ja katseli ulos, huomaamatta Ernestin tuloa,
ennenkuin tämä hänelle terwehti.
--"Mikä wahinko, että meidän tulee erota", sanoi Aleksis. "Onnekseni
sain kuitenkin seisattua tänne. Waikeampi olisi ollut erota tästä
ikkunasta, jossa olen katsonut silmäni sokeaksi. Eräs minutti wielä, ja
hän tulee taas näkywiin."
--"Ystäwäni", sanoi Ernest, "oletko kaunottaresi muodossa huomannut
wiwausta ruhtinatar Marandan ottotyttäreen?"
--"Sitä tuskin woin kieltää", wastasi Aleksis. "Sama suora nenä, mustat
hiukset ja silmäin säihkywä tuli, mutta sata kertaa ihanampi."
--"Mutta wedenkantaja tyttö, palwelus=neitsyt, kaikkea siwistystä
wailla, raaka ihminen, johon halwin sotamiehesi waan woisi ihastua.
Luulin minäkin tänä aamuna wilaukselta hänet nähneeni."
Aleksin silmät oliwat kääntyneet ikkunaan.

--"Ernest!" huudahti hän yhtäkkiä, "tuossa hän jo on. Katsopas mikä
jumalallinen olento!"
Ernest hypähti ikkunaan ja katsahti ulos. Toisella puolella kadun,
pienessä matalassa talossa, missä Ernest asui, molemmat ystäwykset
näkiwät ikkunassa nuoren naisen, joka ompeli ja katsoi wälistä toiselle
puolelle pöydän ja hymyili.
--"Luisa, Luisa", huudahti Ernest ja miltei tahtonut juosta ikkunasta
ulos. "Ruhtinatar Marandan ottotytär Luisa, minun Luisani."
--"Hahaha!" nauroi Aleksis. "Erheys se kuitenkin on. Tänä aamuna
olen saanut tietää kaikki. Lowisa S. on köyhän työmiehen ainoa tytär
tästä kaupungista. Hän on pari wuotta ollut Helsingissä erään
sukulaisensa luona ja nyt wasta pari wiikkoa kotonansa. Hänen
wanhempansa rakastawat häntä erinäisellä helleydellä, he suojelewat
häntä kuin silmäteräänsä ja owat sulkeneet owensa jokaiselle
muukalaiselle. Minun kaikki kokeeni päätä hänen puheillensa owat
olleet turhat, ja ainoa, minkä olen woittanut, on muutamat silmäniskut
täältä kadun yli. Ajattele nyt, josko tuo ihana neiti woi olla sama kuin
ruhtinatar Marandan ottotytär."
Ernest ei woinut kääntää silmiänsä pois ikkunasta. Tyttö nosti silmänsä
ompeluksesta, katsahtain pöydän yli. Sitte hän käänsi päätänsä
ikkunaan päin, ja silloin wälähti kadun yli kummallinen silmäparin
loisto. Mutta se ei kohdannut Ernestiä, waan hänen wieressään
seisowaa Aleksia. Ernest