Jutelmia läheltä ja kaukaa I: Etelän ja Pohjoisen Tytär; Punainen Lähde | Page 3

olewan joltakin
sukulaiselta."
Sanottu ja tehty. Ernest istui kirjoituspöytäänsä, pyöräytti eräitä sanoja
ja sulki kirjeen. Sitten koetti hän sen päälle kirjoittaa Luisan nimeä
naisen käsialalla. Niin warustettuna, hän pukeusi ja meni suorastaan
kaswatuslaitosta kohti. Tultuansa sinne, hän näki läikkywät waunut,
pari ylpeitä hewosia edessä, lähtewän kaswatuslaitoksen portilta. Mutta
hän ei huomannut, että ihana naisen muoto näyttäysi waunujen
ikkunasta ja wiittasi jotakin pienellä kädellään, ennenkun waunut jo
oliwat siwuin ja kadonneet katujen hälinään. Ernest kiiruhti waan
portaille ja ylös. Hänen rintansa kolkutti tuntuwasti, wetäistessä kellon
nauhaa, joka riippui owella. Hänelle awattiin kohta. Hän lewottui
nähdessä, ettei awaaja olut kaswatuslaitoksen johtaja, jota hän pelkäsi.
Awaaja oli eräs wielä nuori hänelle tuntematon naiseläjä.
--"Minulla on kirje Luisan sukulaiselta", sanoi hän, "suokaa minun se
antaa hänen omaan käteensä."
--"Te ette woi häntä tawata enää täällä. Ruhtinatar noudatti hänet juuri
tänä aamuna kotiinsa."
Ernest waalistui. Oudoksuwa nainen katsoi häntä, naurahdellen.
--"Woittehan tawata hänet ruhtinattaren asunnossa", sanoi nainen.
--"Ja missä se on?" kysyi Ernest.

--"Ettekö sitä tunne? Ruhtinattaren linnan tietää jokainen, ken on
wiikkokauden ollut Pietarissa."
Ernest kumarsi ja meni. Mutta löytää ruhtinatar Marandan linna oli
työläämpi kuin puhuteltu nainen oli arwellut. Hän kyseli jokaiselta,
ketä kohtasi, yksikään ei ollut senlaista nimeä kuullut. Hän juoksi
ympäri kaupungin, kyseli jokaiselta ajurilta, postiljoneilta, kaikki
turhaan. Wasta kolmantena päiwänä hänen onnistui päästä jäljille.
Mutta miten hän hämmästyi, kuultua, että ruhtinatar Maranda oli
päiwää ennen myynyt linnansa ja muuttanut Krimiin, jossa hänellä
myös Mustanmeren rannalla oli ihana howi. Tämä oli kesällä 1851,
jolloin Sewastopoli ja sen ympärykset wilisiwät täynnä asukkaita
Wenäjän korkeimmista säädyistä. Ruhtinatar Maranda oli myös silloin
jättänyt Pietarin ja asettunut tähän silloin hauskaan seutuun, jossa
Mustanmeren laineet pitäwät kaiken wuotta ilman lauhkeampana kuin
missään muussa Wenäjän maaseudussa. Ernest ei saanut Luisalta
mitään tietoa. Hänen luultiin, erottua kaswatuslaitoksesta, seuranneen
kaswatusäitiään Krimiin.

II.
Ernestille ei jäänyt mitään toiwoa tawata Luisaa, enemmän kuin
kirjallisestikaan häntä puhutella. Hän oli harjoittanut lääketiedettä, ja
ryhtyi nyt suuremmalla hartaudella kuin koskaan ennen päättämään
oppijaksoansa. Kaikki wallattomuus ja raiwoisuus, joista hän
kumppaneinsa seurassa oli tunnettu, oli järkiään hänestä kadonnut. Hän
oli muuttunut wakaisimmaksi nuorukaiseksi. Hän edistyi opissaan
suurilla askelilla, ja wuoden loppuun hän oli walmis jättämään
yliopiston luennot.
Sitä ennen Turkin kanssa syntynyt riita oli wihdoin tuottanut sodan tätä
waltakuntaa wastaan. Wenäjän sotawäki oli mennyt Moldawaan. Suuri
joukko heitä tarwittiin sinne. Ernestissä heräsi uusi toiwo. Olihan
Moldawa lähempänä Krimiä. Sota saattoi, kuten arweltiin, muuttua
wielä lähemmäksi, joku sattumus woi antaa hänelle tilaisuuden löytää
Luisan, jota paitsi hän ei luullut woiwansa elää. Ensi työksensä Ernest

meni siis sotaministeriöön ja tarjousi wapaehtoisesti palwelemaan
Turkin sodassa.
Hänen tarjouksensa oli hallituksen mieleen, ja hän sai järkiään luwan
seurata lääkärinä armeijaa Moldawaan. Mutta ennen kun hän sinne ehti
lähteäkään, tuli uusi sanoma joka pani wapisemaan koko Pietarin
kaupungin. Länsiwallat oliwat julistaneet sodan Wenäjää wastaan ja
uhkasiwat ensi awowedellä tulla woimallisella laiwastolla Itämerelle.
Kulkupuheet sanoiwat heidän uhanneen ensin musertaa Sweaporin,
sitte Kronstatin ja wiimeksi walloittaa Pietarin, eli kuten sanottiin,
syödä aamiaisen Sweaporissa, päiwällisen Kronstatissa ja iltasen
Pietarissa. Tämä sanoma muutti ensin tehdyn sotajärjestyksen.
Suomeen täytyi lähettää osa sotawoimaa, suojelemaan tämän maan
rantoja. Sinne tarwittiin myös lääkäreitä. Ernest sai käskyn seisottaa
Moldawa matkansa ja seurata erästä pataljonaa Suomeen.
Tämä muutos ei ollut Ernestille ollenkaan mieluista. Tietää Luisan
olewan Krimissä, tuhansia wirstoja etelässä, ja kuitenkin mennä
Suomeen, ehkä tuhansia wirstoja pohjoiseen. "Enkö siis koskaan saa
sinua nähdä, armas Luisa?" huokasi hän, saatua odottamattoman
sanoman. "Miksi sinut ensinkään näin, ja täytyykö minun iäti
sydämessäni kantaa sinun kuwaasi, saamatta sinua enää syliini puristaa?
Ja wiimeksi, ehkä nähdä sinut toisen puolisona, oi, ei, ennen tahdon
kuolla sotakentälle --tahdon wuodattaa wiimeisen weripisaran
sydämmestäni ennenkun luopua siitä uskosta, että sinä rakastat minua
ja pysyt uskollisena Ernestille, joka rakastaa sinua enemmän kuin omaa
henkeänsä".
Eräitä päiwiä sen perästä Ernest oli matkalla Suomeen. Mihin hänen
tuli seisattua, oli hänelle tietämätön. Sotawäki oli ensin majoitettu
Wiipuriin. Erään wiikon perästä tuli uusi käsky lähteä edelleen. Se oli
majoitettu peräkkäin Haminassa; Porwoossa, Helsingissä ja wihdoin
Turussa. Kukaan ei tiennyt määräys=paikkaa ennenkuin käsky tuli
astua edelleen. Tämä ammunta tapahtui kowalla pakkasella. Usia
sotamies oli sairastunut tiellä, ja Ernest sai olla pian alati wirkansa
toimessa: Luisan muisto oli tällä ajalla wähän haihtunut. Uusi
sotilasseura ja uudet kumppanit haihduttiwat sitä enemmän.

Sellainen oli Ernestin laita, tullessansa Turkuun. Hän oli siellä
majoitettu erään köyhän käsityöläisen matalaan taloon. Walmiit joka
päiwä lähtemään edelleen, sillä joukon luulo oli, että he oliwat määrätyt
Ruotsin rajalle, tahi wähintäki Ouluun,--kellään ei ollut aikaa eikä
halua täällä wieraassa maassa hankkia tuttawuuksia. Upserit wiettiwät
illat keskenään ja käwiwät enintä kaupungin rawintoloissa istumassa
hetken ja toisen. Ernest oli saanut erään Pietarilaisia tuttawiaan, nuoren
upserin parhaaksi ystäwäkseen. Luutnantti Aleksis, syntyisin
Saksalainen, Liiwinmaalta, oli majoitettu myös pienessä talossa, aiwan
Ernestin majatalon wastassa, toisella puolen katua.
Eräsnä iltana Aleksis tuli Ernestin luo ja näytti kuin hänellä olisi
jotakin hywin hauskaa kerrottawaa.
--"Olisin hywin onnellinen", sanoi Ernest, "jos aina woisin olla niin
hywällä tuulella kuin sinä Aleksis."
--"No, mitä minä surisin?" wastasi