Jumalainen näytelmä: Paratiisi | Page 7

rakastamme, että hetken
lepo
sun mielikses ei ikävämpi meille.»
Kun kunnioittain valtiattareeni
ma olin katsahtanut ynnä katseen

hän mulle suonut suopean ja varman,

valohon käännyin, joka alttiuttaan
niin oli tarjonnut, ja lausuin äänin

nyt liikutetuin: »Virkkakaa, keit' ootte!»
Ah, kuin ja millaiseks hän kasvoi kautta
tuon ilon uuden, josta sai hän
lisän,
kun moista pyysin, entisriemuihinsa.
Sellaisna lausui hän:[48] »En kauan ollut
elossa; kauemmin jos oisin
ollut,
ei paljon pahaa oisi tapahtunut.
Jään suita kätköön onnen vuoks, mi verhoo
mun säteillään ja minut
peittää niinkuin
kotelo sisällensä silkkitoukan.
Mua paljon rakastit, ja syystä; jäänyt
näät maan jos päälle oisin,
heelmin eikä
vain lehdin tunteeni ois ilmi tullut.
Mua vartoi kerran valtiaakseen[89] ranta
se vasen, jota huuhtoo aallot
Rhônen,
kun Sorguen veet on siihen velloutuneet,
Ausonian sarvi myös, mi kantaa Barin,
Gaetan ja Crotonan
kaupunkeja,
merehen missä Trento, Verde vierii.
Säteili otsallain jo maan sen kruunu,
Tonava jonka kaltaat kastelevi,

kun jälkeen jättänyt on Saksan ääret.
Trinacria kaunis myös, min poukamata
Pelorumiin Pachinumista
saakka
lyö itätuuli ynnä saartaa savu--
ei vuoksi Typheun, vaan tulikiven--
ois valtiaita vartoneet mun
kauttain
Kaarlesta, Rudolfista syntyneitä,
jos huono hallitus, mi kiihkoon saattaa
vasallikansat aina, ei ois
saanut
Palermoa huutamahan: 'Surmaa! Surmaa!'
Tään veljeni jos eeltä nähdä voisi,[90]
köyhyyttä Katalonian hän
saitaa
jo karkkoaisi, ettei heitä loukkais.

Näät hänen taikka toisen huolta pitää
on tarvis, ettei hänen laivallensa

jo lastatulle lisää lastattaisi.
Luonteensa laaja ahtahaks on käynyt
ja kaipais vallanhaltiaa, min
huoli
ei täyttää oisi omaa arkkuansa.»
»Oi valtias, kun korkean tään riemun,
min minuun lietsot puheellas,
ma luulen
sun siellä, miss' on alku, loppu hyvän,
näkeväs niin kuin nyt sen näen minä,
se mulle rakkaamp' on; ja
rakkain siksi
kun tunnet sen sa Luojaa tuntemalla.
Mun riemastutit; valista nyt myöskin,
(näät sanas saanut mun on
epäilemään)
kuin siemen hyvä katkeran suo sadon.»[91]
Ma hälle näin. Hän mulle: »Toden
jos sulle näyttää voin, sa
kysymyksees
saat kääntää kasvos kuin nyt käännät selän.[92]
Hyvyys, mi valtakunnat, joihin nouset,
kaikk' kiertää, autuuttaa, luo
kaitsentansa
voimaksi näiden suurten kappaleiden.
Eik' yksin luodut kaikki kaitut ole
mielessä Luojan itsetäydellisen,

vaan myös, mi koskee heidän onneansa.
Siks mitä ampuneekin jousi tämä,
se ennen määrättyhyn sattuu
maaliin
kuin nuoli, jonk' on johto ollut suora.
Jos niin ei ois, nää taivaat nousemasi
sais aikaan tuloksia, jotka eivät

ois töitä taitehen, vaan raunioita.
Ja näin ei olla voi, jos puuttuvaiset
olennot, tähtein ohjaajat, ei ole,

ja puuttuvainen Hän, mi niin loi heidät.
Tahdotko totuuden tään selvemmäksi?»
Ma näin: »En, en, ma
huomaan, ettei luonto
väsyä saata välttämättömässä.»

Hän vielä: »Virka, pahemp' oisko, ellei
inehmo kuuluis yhteiskuntaan
maiseen?»
»Ois», vastasin, »sit' todistaa ei tarvis.»
»Ja voiko ihminen sen, ellei elo
ois mainen säätty eri säädyin, toimin?

Ei, jos on oikeassa mestarinne.»
Hän johti, päätti tähän todistelun
ja virkkoi: »Seuraa siis, ett'
teoillanne
ja elollanne eri juuret ovat.
Yks syntyään on Solon, toinen Xerxes,
tuo Melkisedek, tuo taas
mieheks syntyi,[93]
min poika kuoli ilmaretkellänsä.
Näin luonnon-kierto, joka kuolevaista
vahaanne leimaa, hyvin täyttää
työnsä,
mut samoin toimii, tölli lie tai linna.
Siks Esau siemenessä Jakobista
jo eroo ja niin halpa siittää isä

Quirinuksen,[94] Mars että sijaan pannaan.
Siitetty luonto aina siittäjänsä
tulisi kaltaiseksi, ellei voima
ja valta
oisi Luojan kaitselmuksen.
Nyt eessäs on, mik' äsken takanasi;
mut merkiks, että olet mulle ilo,

suon sulle vielä erään täytelauseen.
Kuin kaikki siemen, joka joutuu väärään
maaperään, luonto aina
turmeltuvi,
jos pahansuovan kohtalon se kohtaa.
Ja päällä maan jos pantais huomiota
ain perustukseen, jonka luonto
laskee,
ois sitä seuraten myös kansa hyvää.
Te sitä vastoin kiinnitätte kirkkoon
monenkin, joka syntyi
kalvankahvaan,
ja teette kuninkaaksi saarnamiehen.
Siks taivallatte polun ulkopuolla.»
Yhdeksäs laulu

Kun Kaarlesi, sa kaunis, oi, Clemenza,
tuon oli opettanut, kertoi
mulle
hän vilpit,[95] jotka heimons' saisi tuta.
Mut »Vait», hän sanoi, »vuodet vieriköhöt!»
Siks virkan vain, ett'
oikea on suru
kohtaava niitä, jotka teitä loukkas.
Ja henki jo tuon valon pyhän oli
päin Päivää kääntynyt, jost' autuus
virtaa,
kuin kohden Hyvää kaikki-tyydyttävää.
Oi, sielut houkat, herjan, vilpin viemät,
te, jotka Hyvää moista
hyljeksitte
ja turhuutehen kiinnitätte katseen!
Ja katso, toinen näistä hohtavista[96]
mua lähestyi ja kirkkaudessaan
kasvain
osoitti tahtonsa mun mieleen olla.
Beatricen silmät, mua tarkkaavaiset,
kuin äsken antoi mulle merkin
armaan,
hän että suostui sulotoivohoni.
»Ah vastaa, sielu autuas», ma virkoin,
»pyyntööni heti ynnä näytä,
että
sinussa heijastella voin, mit' tuumin.»
Ja valo, mulle vielä outo, äsken
jost' ääni lauloi, loihe lausumahan

kuin se, jonk' ilo vain on tehdä hyvää:
»Tienoossa ilkeän Italian siinä,[97]
mi välillä Rialton on ja Brentan,

Piaven virranvetten, kumpu kohoo,
ei korkea, mut kummun kukkulalta
laskeusi alas kerran soihtu,[98]
joka
sen seudun kaiken saattoi kauhun valtaan.
Olimme vesat saman juuren; minä
Cunizza nimeltäin, ja täällä loistan,

kun minut voitti valo tähden tämän.
Mut iloll' itsellein suon anteheksi
syyn kohtalooni enkä sure sitä,
mi
rahvaallenne oudolt' ehkä näyttää.

Tää valo,[99] mulle lähin, taivahamme
ihastus kirkas ynnä kallis, jätti

maan päälle maineen, jonka sammumista
saa monet uottaa uudet vuosisadat.
Siis päätä, kannattaako hyvin elää,

ett' ensimmäistä elo toinen seurais!
Noin eipä tuumi nykyrahvas tämä,
min rajat määrää Etsch ja
Tagliamento[100]
ja jok' ei kadu kuritettunakaan.
Mut pian on Padova värittävä
veet suonsa, jotka huuhtelee Vicenzaa,

kun niin on väärämielinen sen kansa.[101]
Ja missä Sile ja Cagnan[102] käy yhteen,
päin pystyin eräs hallitsee,
mut häntä
jo varten valmistetaan linnunpaulaa.
Siks itkevä on Feltro paimenensa
tuon pahan tekoja, niin riettahia,

ett' tullut kukaan moisten vuoks ei Maltaan.[103]
Ois tarpeen sammiota liian laajaa,
jos mieli mahtua Ferraran veren,

ja uupuisi, ken unssein punnitseisi
tään papin kiltin vuodattamaa verta
vuoks puolueen; mut moiset
lahjat taitaa
sopia hyvin seudun elintapaan.
Jumalan tuomioita heijastavat
kuvastimet, joit' Troneiks[104]
nimitetään,
ja siks, min virkoin,