Jumalainen näytelmä: Paratiisi | Page 4

virkoon!
Niin syv?t ei mull' ole sielunkyvyt,?ne ett? korvata vois suosionne;?mut H?n sen tehk??n, joka voi ja n?kee.
Tajuan hyvin, ettei hengen jano?asetu, ellei sit? neuvo Totuus,?jonk' ulkopuoll' ei ole totta mit??n.
Kuin peto luolassaan se siin? lep???sen l?ydetty??n; ja se voi sen l?yt??,?ois muuten turhaa kaikki hengen kaipuu.
Totuuden juurella kuin vesa versoo?siks ep?ily, ja luonto meit? ajaa?korkeuteen kukkulalta kukkulalle.
Kehoittaa, rohkaisee se kysym?h?n?mun teilt?, Donna, kunnioittavasti?totuutta toista, jok' on mulle himmee.
Inehmo voiko, tiet?? tahdon, muilla?hyvill?, jotka vaa'assanne painais,?lupaukset rikkomansa t??ll? maksaa??
Beatrice katsoi minuun silmin, joista?niin jumalaiset lemmenliekit hohti,?mult' ett? voima voipui, pois ma k??nnyin,
loin maahan silm?t tajutonna melkein.
Viides laulu
?Jos sulle rakkaus olennostain paistaa?sen mitan yli, p??ll? maan mi n?hd??n,?niin ettei silm?si voi kest?? sit?,
tuot' ?ll?s ihmettele! T?ydellinen?sen tieto[41] aikaan saa, mi oppiessaan?opitun hyvyydenkin tiet? jatkaa.
N??n hengess?s jo heijastuksen t?st??valosta ij?isest?, jonka n?k?,?vain kerran n?hty, ikilempeen lietsoo.
Ja muu jos rakkautenne viettelevi,?se vain on tuike valon tuon, mi v??rin?tajuttunakin l?pi loistaa siit?.
Sa tiet?? tahdot, sanan sy?dyn voiko?teolla muulla korvata, niin ett??vapaaksi sielu p??sis kantehestaan.?
N?in alkoi laulun t??n Beatrice; niinkuin?se, jok' ei puhettansa paloittele;?h?n sitten jatkoi esityst??n pyh??:[42]
?Lahjoista suurin, jonka luova Luoja?soi auliudessaan, joka hyvyytens??mukaisin on, jot' arvostaa h?n enin,
ol' lahja tahdon vapaan;[43] omistavat?sen kaikki j?rjelliset luodut, heille?vain antoi H?n sen sek? antaa yh?.
K?y ilmi sulle, jos nyt tuumit tuota,?lupauksen arvo kallis, jos sen laatu?niin on, ett' Taivas suostuu, kun sa suostut.
Liitossa ihmisen ja Luojan aarre?tuo suuri uhrataan, ja niinkuin sanon,?se tapahtuu juur' tahdon toiminnalla.
Mit' tarjota siis korvaukseksi voitais??Jos luulet hyvin k?ytt?v?s, mink' annoit,?hyv?ksi k??nt?v?s ty?n luulet pahan.
P??seikasta nyt sull' on selv? tieto;?mut kun t??n Pyh? Kirkko anteeks antaa,?sanaani vastaan sotivan mi n?ytt??,
sun viel' on hetki p?yd?ss' istuttava;?n??t ruoka ankara, min saanut olet,?apua viel? sulaaksensa vaatii.
Aukaise sielus siis mun puheelleni?ja hyvin k?tke se; ei tiedoks riit??tajuta vain, my?s t?ytyy panna talteen.
Kaks seikkaa kuuluu t?m?n uhrin luontoon:?se ensin, mik? uhrataan, ja toinen?on itse lupaus, joka annetahan.
T?? toinen kest?? voimassansa, siks kuin?se t?ytet??n, ja siit? t?sm?llisen?edell? saanut jo sa tiedon lienet.
Siks juutalaisille ol' uhrin k?sky?niin ehdoton, vaikk' uhri itse voitiin?toiseksi vaihtaa, kuten tied?t varmaan.
N??t toinen seikka: esine t??n uhrin?voi moinen olla, ettei synti mik??n?tapahdu, jos se muuksi muutetahan.
Mut ?lk??n kukaan ominvalloin taakkaa?harteinsa vaihtako, jos k??ntynehet?ei avain valkoinen, ei keltainenkaan.[44]
Ja houkaks usko joka muutos, miss??suhtaudu korvaus ei korvattavaan?ens uhrin lupaukseen kuin kuusi nelj??n!
Siks mik? arvollaan niin paljon painaa,?se ett? vaa'at kaikki vaaputtavi,?ei vaihdettaviss' ole muuhun hintaan.
Inehmot, pit?k?? siis lupauksenne?ja vakaat olkaa, vaan ei nopsat niihin?kuin Jefta[45] lupaamaan ens antimensa!
Ois h?nen tullut sanoa: 'Tein pahoin,'?kuin tehd? pahempaa sen pit?in; p??mies?helleenien[46] my?s yht? houkka oli,
kun itki kauneuttaan Iphigeneia?ja saattoi itkem?h?n tuhmat, viisaat,?jotk' kuuli huhun moisest' uskonnosta.
Te kristityt, siks olkaa verkkaisemmat?ja ?lk?? niinkuin h?yhen tuulen tullen;?ei joka vesi teit? pest? saata.
On teill? uus ja vanha Testamentti?ja Kirkon paimen, joka teit? johtaa:?se riitt?k?h?n pelastukseksenne.
Jos himo h?ijy teille toista huutaa,?te olkaa ihmisi?, ?lk?? karjaa,?ett' teille nauraisi ei juutalainen![47]
Laill' lampaan ?lk?? tehk?, ?idin maidon?mi j?tt??, huvikseen k?y leikkiin lietoon,?itsens? kanssa ilon kamppaeluun.?
Kuin kirjoitan, Beatrice mulle puhui;?h?n sitten k??ntyi ik?v?iden sinne,?maailman muoto[48] miss' on vilkkahampi.
Vait'olonsa ja vaihdos kasvon-ilmeen?mun hengen-himoni my?s hiljensiv?t,?vaikk' uudet pyrki kysymykset esiin.
Ja niinkuin nuoli, joka maaliin sattuu?jo ennen kuin on j?nne p??ssyt lepoon,?me toiseen jouduimme nyt taivas-piiriin.
Niin iloisena valtiattareni?t??n taivaan valkeuteen n?in astuvaksi,?ett' t?hti itse kirkkahammin kiilsi.
Ja t?hden t??n jos muoto muuttui, hymyi,?ma kuink' en silloin, jonka luonto tehnyt?on joka suhtehessa muuttuvaksi!
Kuin kalat pienet lammen tyynen, kirkkaan?ker?ytyy katsomaan, jos heitet?h?n?jotakin, jonka ruoaks luulla voivat;
niin tuhat hohdetta n?in kiirehtiv?n?p?in meit? nyt, ja jokaisesta kuului:??Kas, siin? rakkautemme kartuttaja!?[49]
Ja kun ne luoksemme sai tulleheksi,?iloa kuultavan ne n?kyi kukin?hohteessa kirkkaassa, mi niist? paistoi.
Lukija, aattele, jos alku t?m??ei jatkuis, kuinka sulia tuskallinen?ois lis?? tiet?m?h?n mielenkaipuu!
Tajuat itsest?si siis, mi kaiho?minulla oli tila tiet?? noiden,?jotk' oli eteheni ilmestyneet.
?Oi siunattu, sa, jolle armo suotu?ij?isen voiton istuimet[50] on n?hd??jo ennen kuin sa sodan maisen j?tit!
Valoa, joka taivaat kaikki kaartaa,?me hehkumme; ja siks, jos meilt? halaat?sa tietoja, saat mielinm??rin sy?d?.?
N?in mulle puhui muuan henki hurskas,?ja n?in Beatrice: ?Haasta, haasta heille?vakaasti, usko niinkuin jumalihin!?
?N??n kyll?, kuinka asut valkeudessas?omassa, jota heijastaa sun silm?s,?kun hymyilless?s niin ne tuikahtavat.
Mut tied? en, ken olet, sielu pyh?,?en my?s, miks asut t?ss? taivahassa,?min kuolevilta s?teet toiset verhoo.?
Valolle virkoin n?in, mi ensin mulle?puhunut oli, ja se tuosta tuli?viel' entist?kin kirkkaammaksi paljon.
Kuin Aurinko, mi joskus hunnuttaupi?valoonsa liikaan, koska usmat sankat?ja hillitsev?t haihtuneet on l?mp??n;
n?in s?teisiins? pyh? hahmo peittyi?minulta vuoksi ilon suurentuneen,?ja n?in h?n verhouneena vastas mulle
sen, mit? seuraava nyt laulu laulaa.
Kuudes laulu
?Kun Konstantinus[51] kotkan vastenp?iv???radalta k??nsi kantataaton, joka?Lavinian otti, vuosisataa kaksi
ja yli pysyi Luojan lintu hiljaa?sopessa Europan[52] ja kukkuloita?l?hell?, joilta ensin l?hti lentoon.
Vallitsi pyh?in sulkain varjon alla,?k?dest? k?teen mennen, maailmata;?n?in vaihtui valta, joutui k?teen minun.
Ma keisar' olin, oon Justinianus,[53]?mi vuoks ens Rakkauden, jonka tunnen,?laeista otin liian pois ja turhan.
Jo ennen kuin ma ty?h?n tuohon ryhdyin,?ma yhteen luontoon Kristuksessa uskoin,?en enemp??n, ja tyydyin uskohoni.
Mut Agapetus siunattu, mi silloin?ol' ylipaimen, sanoillansa minut?sai ohjatuksi oppiin oikeahan.
H?nt' uskoin ma ja selv??n nyt ma n?en?oppinsa laadun, kuin sa n?hnet toisen?todeksi, v??r?ks toisen vastakohdan.
Kun tielle Kirkon nyt ma tullut olin,?suvaitsi antaa mulle Luojan armo?ty?n suuren aatteen, siihen antauduin