Jumalainen näytelmä: Kiirastuli | Page 8

mykk? ollut ei h?n oiskaan.
Ois voinut vannoa, h?n sanois Ave!?N??t vuoreen piirretty my?s Nainen oli,[113]?min avain aukas meille Luojan lemmen.
Ja h?nen asenteessaan n?kyi sanat?Ecce Ancilla Dei, niin selke?sti?kuin kuvio, min leima piirtyy vahaan.
?Yht??nne yksin ?ll?s mielt?s suuntaa?,?n?in lausui Opas lempe?, jost' olin?samalla puolla ma kuin ihmissyd?n.
Ma siksi siirsin katsettain ja n?inp??takana Maarian, puoll' oikealla,?samalla, jolla seisoi Oppahani,
hakatun kiveen toisen korkokuvan.?Sivuutin Mestarini siks ja liki?sit' astuin, ett? erottaisin tarkkaan.
Kuvattu siin? samaan marmor-paateen?ol' h?rj?t, vankkurit ja Liiton arkki,?mi viran v??r?lt' ottajalta ep??.[114]
Sen eess? n?kyi kansa seitsen-kuoro,?mi kaksi aistintain sai kiistelem??n:?Yks sanoi: ?Laulavat!? ?Ei!? toinen sanoi,
Samalla tapaa savu suitsutusten,?kuvattu vain, my?s nen?n ynn? silm?t?v?lill? ei:n ja jaa:n sai riitelem??n.
Edess? arkin siunatun sen tanssi,?koholla liepeet, n?yr? psalmin-seppo,[115]?t?ll' er?? enemp' ollen valtiasta
ja v?hempi. Mut akkunasta suuren?palatsin katsoi, vastap??t? sit?,?Mikhal[116] kuin nainen synkk?, halveksuva.
Sijalta, miss? seisoin, siirryin sitten?ma n?hd?kseni kuvan toisen, joka?Mikhalin takaa paistoi valkeana.
Esitti kunniaa se korkeata?tuon Rooman ruhtinaan, min suuren kunnon?Gregorius saattoi voiton kukkulalle.
Trajanus-keisarista kerron.[117] Seisoi?l?hell? ratsun ohjain leski raukka,?kuvattu asenteessa itkun, surun.
Tunkeili ymp?r' raisu ratsasparvi,?min p??ll? kultahiset kotkat kaarsi?kuin oisi tuulessa ne liikkunehet.
Ja kesken kaikkien tuo vaimo kurja?sanovan n?ytti: ?Herra, kosta, kosta?mun kuollut poikani, min vuoksi n??nnyin!?
Vastaavan h?lle valtias: ?Siis varro,?ma kunnes palajan!? Ja vaimo, lailla?sanovan sen, jot' tuska kiirehtivi:
?Mut ellet palaja?? Ja toinen: ?Tekee?sen joku sijastain.? Ja vaimo: ?Mit??sua auttaa sijaises, jos laiminly?t sen??
Ja valtias: ?Siis ollos lohdutettu,?ma ty?ni t?yt?n, ennen kuin ma l?hden;?niin oikein on, mua pid?tt?? vain s??li.?
H?n, ken ei koskaan mit??n uutta n?hnyt,?tuon kuvakielen oli luonut, meille?niin uuden, kun ei moista t??ll? voida.
Mun katsellessa tuota taidety?t?,?niin monen n?yryys-esimerkin kuvaa,?jotk' oli rakkaat Tekij?n jo t?hden,
Oppaani kuiskas: ?Katso, kansaa paljon?tulevi t?nne verkkaan vaeltaen;?he meille neuvoo asteet korkeammat.?
Mun silm?ni, jotk' ahnaat katsomahan?olivat uutta, siin? harhaellen,?nopeesti k??ntyiv?t nyt h?nt? kohden.
En tahdo, lukija, sa ett? s?ikyt?hyv?st? aikeestas, kun kuulet, kuinka?syy sovitetaan Luojan tahdon mukaan.
Sa ?ll?s kiinny kiusan muotoon, muista,?mit' tulee sitten! Muista: p??ttyy vaiva?pahinkin ennen Tilinp?iv?? suurta.
Ma virkoin: ?Mestari, min meit? kohti?n??n liikkuvaks, ei ihmisilt? n?yt?.?Mit? se lie? Niin tuijotan ma turhaan.?
H?n mulle: ?Painaa kohti maata heit?[118]?niin laatu vaivan vaikean, mun ett??my?s ensin silm?ni ol' erehty?.
Mut katso tarkkaan, silmin seiv?st??s,?ken tulee painamana paatten noiden;?nyt n?hd? voit jo, kukin kuink' on kuuru.?
Oi, ylv??t kristityt, oi, kurjat raukat,?sokeat sielun-silmilt?nne, jotka?uskotte kulkuhun, mi johtaa taap?in!
Matoja oomme, ettek? jo huomaa??On ty?mme luoda perho taivahinen,?mi vanhurskauteen suojatonna lent??.
Miks sielunne siis ylv?stellen kerskaa??Elikot oottehan niin puutteelliset?kuin toukat, joilta muodon-muutos puuttuu.
Kuin katon taikka r?yst??n kannattava?kuvio, jonka n?hneet ootte varmaan,?useinkin rintaan saakka polvet vet??,
ja vaikk' ei tosi, todellista tuskaa?her?tt?? n?kij?ss?; niin ma heid?t?n?in vaivatuiksi, kun ma katsoin tarkkaan.
Sen mukaan olivat he kuurut, kuinka?syy v?hempi tai vaikeampi painoi;?ja kyynel?iden k?rsiv?llisinkin
sanovan n?ytti: ?Enemp?? en jaksa!?
Yhdestoista laulu
?O, Is? meid?n, jonk' on koti taivas,?ei siks, ett' ois se rajas, vaan kun siell??rakastat enin ensi tekojasi.
Nime?s, voimaas ylist?k??n luotu?jokainen, koska kiitos sorja sopii?Sun suloiselle henk?yksellesi.
L?hestyk??n sun valtakuntas rauha,?n??t jos se tulis ei, me emme koskaan?vois koko j?rjell?mme p??st? sinne.
Kuin enkelisi, hosiannaa laulain,?sinulle tuovat oman tahtons' uhrin,?niin ihmisetkin ihmistahtoinensa.
Mannamme jokap?iv?inen suo meille,?jot' ilman er?maassa autiossa?vain taap?in kulku k?y, vaikk' eesp?in pyrkii.
Ja kuin me anteeks suomme jokaiselle?v??ryydet karsimamme, anna Sin??my?s armo katsomatta synteihimme.
Hyveemme lankee helposti; sit' ?l??vanhalla vainoojallamme sa kiusaa,?vaan p??st? tuosta, joka kietoo pahaan.
T?? viime rukous, rakas Herra, nouse?ei meid?n vuoks, kun ei se meille tarpeen,?vaan niiden, jotka meid?n taakse j?iv?t.?
Noin hyv?? matkaa itselleen ja meille?rukoillen kulki varjot kuorman alla?senkaltaisen, kuin uness' usein tutaan.
Lajinsa mukaan kukin lastattuna?ja uupuneena kiersi ensi keh???maailman usmista n?in puhdistuen.
Siell' aina eest?mme jos rukoillahan,?mit' eest? heid?n t??ll? tehd? voivat?ne, joiden tahdolla on juuret hyv?t!
Heit' auttaa tulee pesem??n pois tahrat?mukana menneet, ett? puhtahina,?kevein? t?htitarhoihin he nousis.
?Kautt' oikeuden ja s??lin, jotka pian?kuormanne kevent?k??n, ett? voitte?halunne mukaan siivet nostaa lentoon,
osoittakaa, miss' suorin portahille?on polku, ja jos tiet' on monta sinne,?te meille loivin niist? n?ytt?k??tte!
N??t h?nt?, joka kanssain kulkee, painaa?viel' liha Aadamin, siks nousemahan?h?n vastoin tahtoaan on hidas varsin.?
N?? sanat Saattajani suusta l?ksi,?mut vastaus, min niihin sai h?n, viel??ei selv??n puhujaansa ilmi tuonut.
Mut n?in se kuului: ?Oikealle t?rm???ker?ll? meid?n k?yk??, siell' on sola,?min kautta kiivet? voi kuolevainen.
Ja jos ei est?is mua paasi, joka?niskaani ylpe?? niin pahoin painaa,?ett' t?ytyy kasvot maata kohden k?yd?,
katsoisin h?nt?, joka viel? el???eik' itse?ns? nimit?: ehk' oisi?h?n tuttu, s??lisi mun tuskiani.
Latinalainen olin, poika suuren?toskanalaisen, Vilhelm Aldobrandescon;?en tied?, liek? nimi tuttu teille.
Vereni vanha ja ty?t kuulut is?in?mun tekiv?t niin ylpe?ksi, ett??emoa yhteist? en muistanutkaan.
Jok' ihmist? niin ylenkatsoin, ett??sen vuoksi kuolin, kuten Siena tiet???ja Campagnaticossa lapset kaikki.
Ma Humbert[119] oon; eik' ole turmaks ollut?vain mulle ylpeys, my?s muille: kaikki?sukuni joutui samaan onnettuuteen.
Kun tehnyt eloss' en, nyt kuolemassa?mun siksi t?ytyy t?t? kuormaa kantaa?niin kauan kuin on lepytetty Luoja.?
Ma p??ni painoin h?nt? kuunnellessain;?ja heist? yks (ei h?n mi puhui) kiersi?nyt varttaan alla taakan tuskallisen,
ja n?ki mun ja tunsi huudahtaen;?katseensa vaivoin nyt h?n kiinti minuun,?mi kuljin kuuruna kuin muutkin siin?.
?Oh!? sanoin, ?etk? Oderisi[120] ole,?Agubbion kunnia ja taidon, jonka?'enluminer' on Parisissa nimi??
H?n vastas: ?Veikko, liedommat on lehdet?ne, joita Franco Bolognese maalaa;?on h?nen koko kunnia, mun osa.
En elossani ehk? ollut oisi?n?in vaatimaton, koska kaihoin kaikin?ja syd?npyytein maineesen ma pyrin.
Tuost' ylpeydest? t?? on sakko;