Jumalainen näytelmä: Helvetti | Page 3

huusin:??Oi Mestari, mik' ??ni tuo? ja keit??nuo, jotk' on niinkuin suuren tuskan orjat??
H?n mulle: ?T?? on tila kurja niiden?kuolleiden onnetonten,[15] jotka eiv?t?ansainneet moitett' eik? kiitostakaan.
Heill' osa enkeleitten on, jotk' eiv?t?kapinass' olleet, eiv?t uskolliset,?vaan itseksens?, irti Jumalasta.
Ei vastaan ota heit? taivas, ettei?v?henis kauneutensa, ei Inferno,?ett'eiv?t syntiset sais kunniata.?
Ma h?lle: ?Mestari, mik' on se vaiva,?mi heid?t saa n?in suureen vaikerrukseen???H?n vastasi: ?Sen lyhyesti kerron.
Ei heill? kuolon toivoa; ja elo?sokea t?? niin halpa heist' on, ett??muu kaikk' on heille kadehdittavata.
Maailma heid?n mainettaan ei muista,?k?y ohi heid?n Oikeus ja S??li:?he j??k??t. Katsele ja astu eesp?in!?
Ma katsoin, n?in ma lipun liehu-helman?rataansa rient?v?n niin pikaa, ett??olevan n?ytti lepo outo sille,
ja j?ljess? sen ihmislauma vieri?niin laaja, ett'en luullut oisi koskaan?manalan maille mennehen niin monta.
Kun tuntenut ma olin joitakuita,?taas katsoin sek? n?in sen miehen varjon,?min heikkous vei luopumukseen suureen.[16]
Heti ma ymm?rsin ja varma olin,?t?? ett? oli piiri pelkurien,?joit' inhoo Luoja ynn? y?nkin vallat.
Nuo raukat, jotka el?neet ei koskaan,?olivat alasti, ja paljon heit??siell' ampiaiset sek? paarmat pisti.
N?? heid?n kasvoistansa verta veti,?sen kyynel-sekaisena iljett?v?t?kokosi madot heid?n jaloistansa.
Etemm? katsoin, n?in ma kansanjoukon?veen vankan vierem?ll?. Virkoin siksi:??Oi, Mestari, mun salli tiet??, keit?
nuo ovat, mist? syyst? tahtonevat?niin pian kuin suinkin p??st? poikki virran,?mik?li t?ss? h?m?r?ss? n?kee.?
H?n mulle: ?Saat sa salat ilmi kohta,?kun omat askeleemme seisahtuvat?tuon murheellisen Akeronin rantaan.?
H?pesin silloin, alas painoin silm?t,?pel?ten vaivaavani puhein turhin;?n?in mykkin? me tultiin virran luokse.
Ja katso, meit? vastaan venhein sousi?mies vanha, p??ss??n aikakautten lumi,?ja huusi n?in: ?Voi teit?, kurjat sielut!
N?e ette en?? taivaankantta koskaan:?ma teid?t saatan virran tuollepuolen?ikuiseen pime??n ja kuumaan, kylm??n.
Ja sin? siell?, ihminen, mi el?t,?pois rienn? t??lt?, t?? on ranta kuolon!??Mut kun h?n n?ki, etten poistunutkaan,
h?n virkkoi: ?Toinen valkama, tie toinen?sun viep' on virran yli; keve?mpi?sua sinne kantamahan pursi sopii.?
N?in h?lle opas: ??l? suutu, Karon,?t?? tahto siell' on, jossa voidaan kaikki,?mit' tahdotaan. Ja muuta ?ll?s kysy!?
Tyytyiv?t silloin posket haiveniset?suon sinitumman laineen lautturilta,?min silm?in ymp?ri y?n liekit paloi.
Mut sielut n?m?, uupuneet ja paljaat,?v?rins? vaihtain, hampain kalisevin?nuo sanat julmat kuulivat. He kiros
Luojaansa, kiros ?iti? ja is???ja ihmisheimoa ja paikkaa, aikaa?ja siement? ja syyt? syntym?ns?.
Kaikk' yhdess? he, ??neen itkein, sitten?rannalle saivat kamalalle, joka?jokaista vartoo, ken ei pelk?? Herraa.
Tulisin silmin heit? Karon tarkkaa,?kokoilee kaikki purtehensa, selk??n?ly? sit? airollaan, ken vitkastelee.
Kuin syksyn lehdet, toinen toisen j?lkeen,?putoovat puusta, kunnes oksa yksin?alasti katsoo maahan, j?tteisiins?,
niin Adamin my?s siemen kehno: sy?sten?rannalta yksitellen, seurasivat,?kuin linnut kutsujaa, he Karonia.
Noin kulkevat he yli aallon tumman,?ja ennen kuin on rantaan toiseen p??sty,?toisella uusi odottaa jo parvi.
?Mun poikani?, soi ??ni Mestarini?nyt hell?, ?n?inp? joka maasta saapuu?ne, jotka kuolee alla Herran vihan;
ne valmiit l?ht??n ovat virran poikki,?niin ajaa oikeus jumalainen heit?,?ett' innoks heilt? itse pelko k??ntyy.
Ei hyv? sielu koskaan kulje t?st?;?ja siks jos ?re? on Karon sulle,?voit tiet??, mit? merkitsee se puhe.?
Sai sanoneeksi sen, kun seutu synkk??niin kovaan j?rk?hti, sen muisto ett??mun viel? j?hmett?vi tuskan hikeen.
Maa kyyneleinen myrskynpuuskan purki?ja povestansa punaliekin lietsoi,?mi tajuttomaks minut tyrmistytti.
Ja kaaduin niinkuin nukkuvainen kaatuu.
Nelj?s laulu
Syv?st? unesta, mi p??t?in painoi,?mun nosti jyr?hdys, ma pystyyn lensin?kuin mies, mi v?kivaltaisesti her??.
Taas auki lev?nneen loin silm?luomen?kohosin, katsoin ymp?rille, ett??tulisin tietoon olopaikastani.
Ja totta, seisoin kuilun jyrk?nteell?,??yr??ll? tuskanlaakson tuon, mi toistaa?jylisten valitusta ??ret?nt?.
Niin syv?, synkk?, sumuinen ol' alho,?ett' erottaa en mit??n voinut sielt?,?sen pohjaan vaikka painoin katseheni.
?K?yk??mme sokeaan y?n valtakuntaan?,?n?in lausui Mestari, nyt kuolon-kalvas,??ma eell? astun, sin? seuraat mua.?
Ma h?lle, n?hdess?ni kalpeutensa:??Kuin voin ma seurata, jos sun on kammo,?sa ainoa, mi est?t ep?ilyni??
H?n mulle: ?Vaiva niiden, jotka tuolla?alhaalla ovat, kuvaa kasvoilleni?t??n s??lin, jonka pelvoksi sa luulet.
Tie meill' on pitk?, siksi joutukaamme!??N?in haastoi h?n ja minut johti piiriin[17]?n?in ensimm?iseen, joka kuilun kiert??.
Niin paljon kuin voi kuulemalta p??tt??,?valitus siell? ei, vain huokaukset?ij?ti ilmaa vapisutti; johtui
surusta se, miss' ollut viel' ei vaivaa,?min tunsi monet suuret laumat siell?,?nuo lasten, naisten sek? miesten sarjat.
Taas haastoi hyv? Mestari: ?Et kysy,?keit' ovat henget, jotka t??ll? n?et??Siis tied?, ennen kuin sa eesp?in astut,
n?? ettei tehneet synti?, mut riit??ei hyv?tty?ns?, koska kaste heilt?,?sun uskos pyh? tie ja portti, puuttuu.
Ne jotka ennen Ristin aikaa eli,?osanneet palvella ei oikein Herraa;?ja min? itse olen niist? yksi.
Tuon puutteen t?hden, emme syyst? muusta,?olemme tuomitut, mut ainoastaan?toivotta ik?v?im??n ij?isesti.?
Kun kuulin tuon, mun mielt?in tuska kiersi,?n??t monta tunsin miest? arvokasta,?jotk' empi partailla t??n esipihan.[18]
?Oi sano, Mestarini, herra, sano?,?ma virkoin, koska varmaks uskon tahdoin,?mi voittaa voisi kaikki erhetykset;
?t??lt' eik? koskaan, omast' ansiostaan?tai muiden, tullut autuaaksi kukaan???Sanaini salamielen ymm?rt?en
h?n mulle: ?Tulokas t??ll' uusi olin,?kun saapuvaksi t?nne valtaherran[19]?n?in voiton seppeleill? seppel?idyn.
H?n t??lt? kantoi esitaaton varjon?ja poikans' Abelin ja Noah'n sek??Moseksen, laille laatimalleen alttiin;
kuningas David, Abram, patriarkka,?ja Israel kanss' is?n ynn? poikain?ja Rakel, palvelunsa pitk?n palkka,
ja monta muuta, pelastuivat silloin.?Sit' ennen, tied?, ihmishenki yksk??n?ei ole t??lt? tullut autuaaksi.?
N?in h?nen haastaessa emme hiljaa?me seisoneet, vaan vaelsimme mets??,?tarkoitan mets?? monen vaisun vainaan.
Uneni j?lkeen pitk? viel' ei taival?meilt' ollut j??nyt taa, kun n?in ma tulen?mi valkas pimeyden puolipiirin.
Olimme siit? viel? matkan p??ss?,?mut siksi liki, ett? saattoi n?hd??siin' asuvaksi kansaa arvollista.
?Oi sin?, tieteen, taiteen kaiken t?hti,?keit' ovat n??, niin kunnioitut, ett??he t?ten muista t??ll? erotetaan??
H?n mulle: ?Maine, joka maailmassa?soi heist? viel?, hankkinut on heille?t??n armon taivahaisen ynn? avun.?
Samassa kuulin ??nen kaikuvaksi:??Suur' Runoniekka, sulle kunniata!?taas varjos