Juha | Page 7

tuota raatsi!
--Ettenk? raatsi!
Ja Juha py?r?hti ulos ja pihan yli aittaansa.
--N?yt?h?n, sanoi Marja ja tempasi soljen ja koetti sovittaa sit? kaulansa alle.
--Anna, kun min? panen, sanoi Shemeikka.
--Mink?t?hden sin??
--On meill? tapa semmoinen: sen on pantava, ken on antaja.
--Sin?k? sen annatkin?
--Saathan odottaa ukkoa panemaan--jos luulet paremmin osaavan.
--Ei se--vaan en min? kuitenkaan vento vieraan antimia ota, sanoi Marja kuin h?diss??n.
--Vento vieraanko?--kun oman heimosi miehen!
--Mist? min? tied?n, mit? heimoa olen.
--Mutta min? tied?n ja--n?en.
--Mit?p? n?hnet?
--N?en, mit? n?en--ja hiukan per?ytyen mittasi Shemeikka h?nt? kiireest? kantaan--Karjalan kaunihin kuusen, kukkalatva kuusen, kun h?net viel? kukkasellakin koristettanee.
Jo kiinnitteli Shemeikka solkeansa Marjan rintaan, ty?nsi vasemman k?den huivin alle ja sit? kohotti, pisti toisella k?dell? neulan p??lt? l?pi ja alta uudestaan esiin, napsahutti hakaan--hitaasti k?vi, mutta hyv? tuli, py?r?hytti hartioista, suori takaa, oikaisi taas, kun oli mennyt v?h?n vinoon. Marja oli kuin selin syliss?, olisi tahtonut menn?, mutta ei kuitenkaan mennyt--rinta nousi, silm? hulmusi ihastusta, ujostusta, hyv?? mielt? ja h?pe?mist?.
--Nyt on hyv?--kyll? se nyt jo pysyy.
Shemeikka py?r?ytti h?net uudelleen p?in, loittoni, l?heni ja tepasteli ymp?ri, Juhan liikkeit? matkien:
--Nyt se on omansa niinkuin ollakin pit??--on se--on se! onpa--onpa!--ja hyr?kehteli niinkuin oli Juha ?sken, ja Marjalta purskahti r?ike? nauru ja Shemeikalta samanlainen vastaan.
Yht?kki?, nopeasti kuin kissa, oli Shemeikka kahden k?den Marjan ranteissa kiinni.
--On tapa toinenkin meid?n maassa!
--Mik? tapa?
Marja tahtoo katsoa h?nt? rohkeasti silmiin ja katsoo uhallakin, pelk??m?tt?, v?ist?m?tt?, mutta kasvot pingoitettuina ja otsakin kuumana kihisten.
--Mik? tapa?
Shemeikan kasvot ovat h?nt? niin l?hell?, ett? h?m?rt??.
--On kihlasoljesta sulholle suutelon palkka.
--Se tulee!
H?n kuiskasi sen. Juha kuului tulevan, kaksi askelta, toinen raskaampi kuin toinen, porstuan lotisevalla lattialla.
Shemeikka p??sti, lenn?tti Marjan ovea kohti Juhaa vastaan.
--Nyt se on omansa niinkuin ollakin pit??! Siin' on silkkineen, solkineen! Katso, eik? ole korea omasi?
--On se, on se--onpa, onpa.
Aivan niinkuin Shemeikka ?sken oli matkinut!--tepasteli, py?r?hteli. Ja Marja ja Shemeikka r?j?htiv?t siit? yhdess? uuteen nauruun juuri kuin ?sken.
Mutta Juha pudotti--v?h?n kuin kehaisten--kourallisen hopeita p?yt??n.
--Siin' on silkist? ja soljista. En kysy hintaa--ota, mit? maksanee!
Shemeikka otti pienimm?n rahan, heitti sen ilmaan, n?ps?hytti sormiaan, otti kiinni ja solahutti taskuunsa.
--Senk? sin? vain otatkin?
--Siin?kin on jo liikaa.
--Vaan miksik? sin? minulle lahjaa teet?
--Ett? saisit sin?kin minulle vastalahjan tehd?.
--Vaan jospa se on sen jo tehnytkin! lenn?tti Marja.
--Mink?--ka, niin!
Jospa se todellakin oli ne arvannut--tervanpolttajain aikeet ja tahtoi n?in kautta rantain palkita. Olipa siin? oikea mies, olipa oikea kunnon mies! Eik? Juha ollut ennen monesti vierasta niin l?mpimin syd?min p?yt??n kutsunut kuin Shemeikan nyt odottavalle aterialle, johon Marja, korea huivi harteilla ja solki rinnassa v?lkk?en, ja hyv?n mielen hymy huulilla, kantoi yh? uusia hyvi?, tuvasta ruoka-aittaan ja aitasta tupaan keikkuen.
Sy?tiin ja sy?ty? viel? maisteltiin Shemeikan makeata. Ja juteltiin kolmisin. Ei n?ytt?nyt Shemeikka olevan n?kevin??n Marjaa, v?list? h?neen vain veltosti katsahti, penkill? kenallaan istuessaan sein??n nojaten, jalat oikaistuina ulos lattialle solakkoina, suorina, levossa j?nteet ja lihakset hyvin kylvetty?, kyllin sy?ty?--k?det ristiss? rinnan p??ll? ja v?list? oieten hopeapikaria kohti. Istui niin ja kertoi matkoistaan, retkist??n merill? ja mailla ja miss?p?h?n lieneek??n kuljeskellut vieraissa valtakunnissa ja kaukaisissa kaupungeissa--ja kehuskeli hiukan itse??n ja kauppojaan ja tekojaan ja sai Juhan tuon tuostakin sanomaan: ?El?h?n--vai niin--no, jotakin lienee!? Mutta sitten h?nt? n?ytti raukaisevan ja haukotutti, ja h?n kysyi, saunaanko saisi menn? lev?ht?m??n vaiko t?h?n tuvan penkille oikaista selk?ns?. Huomenna olisi taas taipaleelle l?ht?.
--Olisi aitassa sija, sanoi Marja. Vie, Juha, vieras levolle.
Juha l?hti edelt? n?ytt?m??n tiet?. Shemeikka meni mukana, mutta k??ntyi porstuassa takaisin tupaan.
--J?ik? mit? vieraalta? kysyi Marja.
--Koko laukkuhan j?i.
--Eip? v?h?n j??nytk??n, kun koko laukku.
Shemeikka nosti sen olalleen toisesta viilekkeest?, Marjan auttaessa toisesta. Oli vasen k?si viilekkeess?, oikea oli vapaa.
--J?ik? mit? viel??
--Lakki j?i.
Marja otti sen penkilt? ja toi. Silloin Shemeikka kahmaisi kainaloonsa Marjan ja painoi rintaansa p??n ja piti sit? siin? hetken. P??sti sitten, niinkuin ei mit??n olisi tapahtunut, ei virkkanut mit??n ja meni. Eik? Marjakaan saanut mit??n virketyksi. J?i vain siihen k?dess??n Shemeikan lakki. Juha ilmaantui oveen. Marja heitti lakin h?nelle ja aikoi ulos.
--Vie lakkinsa vieraalle.
Vaan Juha seisoi ovessa, sulki tien, suu ja silm?t hymyss?.
--Mit? tahdot? Marja melkein tiuskaisi, silm? kylm?n? ja ter?v?n? kuin puukon k?rki.
--Tu-tulin juotavata, sammalsi Juha.
--Johan siell? on.
--Niinp?, vaan mi-minullepa ... s?in suolaista...
--Tuoss' on!
Marja sys?si h?nelle p?yd?lt? sinukkatuopin. Juha aikoi sanoa jotakin. Ei saanut sanotuksi, vaan sen sijaan ryypp?si tuopista sinukkata. Vasta sitten h?n uskalsi.
--Mi-minnek? si-sin? menet maata, kun--?
--Kun mit??
--Kun vuoteesi vieraalle annoit.
--Saunaan, tiuskaisi Marja
--Olisi ehk? viile?mpi maataksesi mi-minun aitassani...? Min? vaikka menen tallin ylisille.
Marja meni ulos. N?kyi menev?n niinkuin olisi taas ollut vihassa jostakin. N?kyi menev?n saunaan. Ja Juha meni tuoppeineen omaan aittaansa.

III.
On jo iso p?iv?, kun Shemeikka her?? aitassaan. Sel?ll??n maaten, k?det niskan takana h?n tarkastelee y?sijaansa... Naisen aitta, lienee itsens? em?nn?n. On olevinaan parhaita taloja t?m?, mutta eiv?t isot ainakaan em?nn?n k?tk?t. Kaksi sarkaista talvihametta ja yht? monta kes?ist? kotikutoista, yksi ainoa palttinapaita, muut piikkoa. Kimppu harmaita sukkia orrella riippumassa. Eip? ihme, ett? huikenivat silm?ns? silkkihuiviin ja solkeen, ?ij?n niinkuin h?nen naisensakin. Suotta taisin tehd? kalliin lahjan, olisivat talonsa myyneet, jos en v?hemm?st? antanut. Vaan eip? Uhtuan Shemeikka ensi kertaa lahjaa naiselle antane. Eiv?t mahtuisi t?m?n aitan orsille kaikki silkit, jotka on annettu. Onhan hyv?,