Jouluvieraita | Page 5

kylmyyttään
ja halveksumistaan.
Vaimo puolestaan koetti alussa, vaikka pelko sydämessä, salata
itseltään, että hän oli kadottanut puolisonsa rakkauden, joka kumminkin
oli hänelle vielä kaikki kaikessa. Joskaan miehensä ei enään ollut häntä
kohtaan sama kuin ennen, tulisi hän hellyydellään lopulta sulattamaan
jääkuoren miehensä sydämmeltä, jonka hän kokemattomassa
nuoruudessaan oli luullut niin lämpöiseksi ja jaloksi, tavatessaan
onnensa lyhyenä hetkenä sieltä jonkun kimaltelevan jyväsen, jonka hän
varmasti uskoi puhtaaksi kullaksi. Mitä huoli mies semmoisen
jalokiven omistamisesta! Eihän se antanut tyydytystä hänen
nautinnonhimolleen. Ja mistä koittaisi hänelle enään se iloinen, mukava
elämä, jota hän niin varmaan oli odottanut. Eihän hän edes tahtonut
kuollakkaan, tuo nainen, joka esti häntä toisella taholla, vielä nuorena

ollessaan, kalastamasta rakkauden pyydyksellä rikasta vaimoa.
Hänen niukka palkkansa tuskin riitti vaatimattomaan elämään, mutta
kävi aivan riittämättömäksi, kun hän nyt, näyttääkseen miten
välinpitämätön hän oli vaimoaan kohtaan, joka ilta haki iloisten
ystävien seuraa kodin ulkopuolella. Vähäinen luotto oli pian lopussa ja
ystävät rupesivat vieromaan häntä paljon enemmän kuin hän
itserakkaudessaan saattoi aavistaakaan. Seuraa täytyi hänen kumminkin
saada. Hän haki sitä yhteiskunnan alemmista kerroksista ja muuttui
vakituiseksi illanistujaksi kaupungin huonoimmissa ravintoloissa.
Vaimon rakastava silmä huomasi miten mies päivä päivältä vajosi. Hän
mietti yöt ja päivät tuskaisessa sydämessään hellimpiä sanoja, jotka
kenties pelastaisivat miehen perikadosta, mutta miehen kylmä katse,
hänen halveksiva napisemisensa kodin köyhyydestä, työnsivät nuo
kenties jo löydetytkin taikasanat takaisin siihen äänettömään sopukkaan,
jossa ne muuttuivat hartaaksi rukoukseksi rakastetun henkilön onnen
puolesta.
Jo kauvan sitte oli mies herennyt pitämästä huolta vaimonsa
pikkutarpeista. Yhdentekevää oli hänestä näkikö vaimonsa puutetta.
Vaimo oli heti isänsä kuoltua alkanut ensin salaa, sitten julkisesti
hankkia koru- ynnä muilla ompeluksilla lisätuloja kodin tarpeitten
tyydyttämiseksi. Kun mies kiusaa tehdäkseen ei vastaanottanut
vaimonsa pikkuansioita, joita vaimo niin suurella pelon ja samalla
onnen tunteella miehelleen tarjosi, pani vaimo tavallisesti rahat jollekin
pöydälle, josta ne hyvinkin pian hävisivät miehen taskuihin.
Säännöttömällä elämällään mies lopulta menetti virkansakin, jonka
jälkeen vaimon uutteruus ja miehen ajoittainen kirjoitustyö oli kaikki,
mikä ylläpiti edes tätä rauhatonta kurjuutta uudessa "kodissa."
Kuinka toisellainen oli asema nuoressa naapuriperheessä, josta
aikaisemmin hiukan mainitsimme. Ilo ja yksimielisyys, työ ja rakkaus
tekivät puolisojen pienet uhraukset toisilleen niin suloisiksi ja kepeiksi
kantaa. Maallisia hyvyyksiä ei siellä tosin ollut paljon, mutta päivä
päivältä alkoi rattoisa varallisuus kainosti punehtuen hiipiä pieneen
kotiin, ja täksi jouluillaksi olivat sekä mies että vaimo uutterasti
ponnistelleet voidakseen odottamattomilla lahjoilla tulkita toisilleen

onneaan.
Mutta palatkaamme sen kovia kokeneen nuoren vaimon luo, jonka
tuttavuutta me hätäisesti teimme ja jonka jätimme jouluillan hämärässä
lopettamaan työtä, josta hän odotti melkoista lisätuloa.
Mies oli päivällisen syötyään tapansa mukaan mennyt kaupungille
heitettyään ivallisen katseen vaimonsa uutteriin sormiin, jotka eivät
vielä olleet ehtineet saada kallisarvoista työtä valmiiksi ja maksua
perityksi.
Miehen poissa ollessa sai vaimo työn määrätyksi ajaksi valmiiksi ja
tyytyväisyyttä tuntien nousi hän tuoliltaan, pani lumivalkoisen
peleriinin koteloon, joka heti sen jälkeen käytiin noutamassa ja
maksettiin. Työpalkastaan otti hän päältä sen, minkä välttämättömästi
seuraaviksi päiviksi tarvitsi, sekä pani tapansa mukaan jäännöksen
vähäisestä summastaan pöydälle.
Melkein samaan aikaan, jolloin joulun sanotaan astuvan portaita ylös
malttamattomasti odottaviin koteihin, kuuluivat myöskin raskaat
askeleet lähestyvän onnettoman vaimon hiljaista kotia. Ne olivat kotiin
tulevan miehen askeleet. Hän näytti vastoin tapaansa olevan melkein
hyvällä tuulella ja vähäinen rakkauden ilme välähti hänen kauneilla
kasvoillaan, nähdessään, että työ, jota vaimonsa oli ommellut, oli jo
noudettu.
Riisuttuaan kuluneen päällystakkinsa, jota hän koetti pitää niin
mukiinmenevässä kunnossa kuin suinkin, alentui hän oikein
puhuttelemaan vaimoaan.
Monta sanaa ei hän sanonut, mutta ne olivat niin suloiset kuulla, sillä
niissä tuntui piilevän kaiku vanhasta rakkaasta äänenpainosta.
"Nythän on jouluaatto", sanoi hän ja katsoi hymyillen vaimoonsa
ylähuulen hiukan värähdellessä, aivankuin hän itse olisi ollut epävarma
onnistuiko hän saamaan ääneensä muinaisen hellän kaiun.
Sanomattoman hellästi ja arasti katsoi vaimo mieheensä ja sanoi: "Niin

on; etkä sinä voi uskoa, kuinka iloinen minä olen saatuani hyvissä ajoin
työni valmiiksi".
"Minkä työn?" kysyi mies teeskennellyn välinpitämättömästi.
"Sen kauniin silkkipeleriinin, jonka minä suureksi ilokseni sain
tehtäväkseni". "Vai niin", sanoi mies. "Se on varmaankin joululahja
jonkun rikkaan miehen vaimolle. Mitä sanoisit, jos minä sinulle
lahjoittaisin semmoisen helyn? Se maksaa kai sangen paljon", lisäsi hän
kysyvästi.
"Sen kyllä uskon" vastasi vaimo, "koska minäkin ainoastaan
tekopalkkaa sain niin paljon", ja hän mainitsi saamansa pienen
summan.
"Ah, sinähän olet oikein rikas ja voit viettää jouluaattoa oikein
herroiksi. Mutta koska nyt on joulu, ja kun sinä muistaakseni jonkun
kerran ennen olet tarjonnut mulle rahoja, niin en minä nyt tahdo kieltää
sinulta sitä iloa. Onhan nyt jouluaatto vai miten? Sinun ei pidä panna
pahaksesi", lisäsi hän tuttavallisesti hymyillen ja muka korjaten
kaulustaan.
Puhtaudessaan liikuttavalla ilontunteella, jossa luuli pitkällisen surun ja
kärsimyksen sulautuneen onnelliseksi unheeksi, vastasi vaimo
ainoastaan: "Niin mielelläni!" ja otti pienellä lemmenarmaalla
kätösellään rahat pöydältä antaakseen ne miehelleen, mutta hillitsi
itsensä samassa, avasi salaa kukkaronsa ja otti sieltä sen vähäisen
summan, jonka hän oli varannut omiin tarpeisiinsa.
Koko pieni summa kädessä astui hän sitten miehensä luo ja ojenti sen
kainona ja onnellisena hänelle, melkeinpä peläten, ettei miehensä sitä
ottaisi vastaan.
Mies otti rahat näöltään aivan