Jouluvieraita | Page 2

huoneessa, missä oli
miellyttävän lämmin ja lumivalkoisista uutimista ja sänkyjen
kirjo-ompeluisista patjasista alkaen äsken valkaistuun uuniin ja
siisteihin seinäverhoihin saakka, joiden vaaleanharmajaan pohjaan oli
painettu vaaleanpunaisia kukanoksia, niin puhdasta, niin siistiä kaikki.
Roosa sulki ja avasi taasen silmänsä, vilkaisi isän, äidin ja veljen
muotokuviin, jotka olivat öljyyn maalatut. Nämät henkilöt olivat aikoja
sitten kuolleet. Hän kuunteli, mitenkä porstuanovi avattiin ja suljettiin,
sekä ihmetteli, kuka oli tullut. Sitten hän lausui moniaita hyväilysanoja
kanarilinnuille, jotka tänään olivat mitä hilpeimmällä tuulella ja
lauloivat täyttä kurkkua.
Ennen pitkää aukesi taasen salin ovi. Hedda palasi siskonsa luo ja
hänen edellään käveli nuori tyttö, kantaen kahvitarjointa.
"Näetkö, Roosa", sanoi hän, "pikku Emma on tullut toivottamaan
meille hauskaa juhlaa, vaikka hän eilen jo sai luvan olla poissa
joulupäivinä. Ja ompa hän ollut minulle oikein hyväksi avuksi
keittiössä."
"Hyvää päivää, hyvää päivää, kiltti Emma! Sinäpä olit oikein
ystävällinen. Jospa nyt teille kaikille tulisi iloinen juhla", virkkoi Roosa
hyvin tyytyväisenä heidän nuoren auttajansa kohteliaisuuteen.
"Ja niinpä on Emma", jatkoi Hedda, tytön ansioita luetellen, "tuonut
meille kelkan täyden tuoreita kuusen havuja, niin että voimme pitää
koko pitkän juhlan porstuata hienona."
"Mutta sinähän olet oikein kiltti", sanoi Roosa ystävällisesti, pehmeällä
kädellään keveästi taputtaen nuoren, kukoistavan tytön sormia, jotka
olivat pakkasesta käyneet punaisiksi. "Nyt täytyy sinun, Hedda, tarjota

Emmalle kuppi lämmintä kahvia leivän kanssa ja, kuulehan vielä,
mantelikieku myöskin. Sinun pitää juoda kaksi kuppia, niin että
lämpenet; tänään on ulkona kylmä. Ja onnellista juhlaa, kiltti lapseni,
vie terveisiä kotia! Onnellista juhlaa!"
Hedda saattoi Emman sairaan huoneesta, ja, ystävällisesti päätänsä
nyökäyttäen, kiitti Roosa nuorta tyttöä, kun näki tämän poistuessaan
pistävän muutamia hentoja kuusenoksia linnuille häkin ristikosta.
"Kuinka ystävällisiä kaikki sentään ovat meille vanhoille", ajatteli
Roosa taasen yksin jäätyään.
* * * * *
Päivä kului kulumistaan. Molemmat siskot söivät pientä, vaatimatonta
puolista kilvan kanarilintujen kanssa, ja sitten alkoi Hedda laittautua
illempana lähteäkseen heidän läheisimpien sukulaistensa luokse
pappilaan. Hänen piti siellä viettää pari tuntia jouluaatosta. Semmoinen
oli Roosan ehdoton tahto.
"Näetkös, hyvä Roosa", sanoi Hedda, sitoessaan päähänsä parhaimman
valkoisen myssynsä, "tiedät kyllä, että minä en halua jättää sinua, mutta
en tahdo menetellä vastoin mieltäsi, koska itse lupasit serkulle, että
minä tulisin. Ja niin he saattaisivat luulla, että sinä olisit hyvin huonona,
joll'en tulisi tänä iltana heille, ja sitähän he eivät saa ajatella, koska
päivä päivältä tulet mielestäni yhä reippaammaksi. Saa nähdä, emmekö
me molemmat ensi vuonna yhdessä vietä jouluaattoa pappilassa.
Siitäpä vasta oikea ilopäivä koituisi."
"Niin, saa nähdä", sanoi Roosa hymähtäen.
Alkoi jo hämärtää.
Roosa kysyi paljoko kello oli ja virkkoi sitten: "Onko sinulla nyt kaikki
valmiina, jos pappilan nuori väki tänäkin vuonna tulisi tervehtimään
minua jouluaattona?"
"Niinpä niinkin", vastasi Hedda ja alkoi sytyttää kynttilöitä

molemmissa huoneissa. "Isoisän kauniit pontalviinilasit ovat esillä
salissa ja näyttävät muhkeilta kristallikarahvin rinnalla, jossa tuo
punainen kirsikkamarjaviini niin koreasti helmeilee. Ja mantelikie'ut,
uskallan toivoa, tulevat kiihdyttämään ruokahalua. Luulen niiden tänä
vuonna onnistuneen yhtä hyvin kuin Margret tädin täällä ollessa viisi
vuotta sitten, jolloin saimme osaksemme paljon kiitosta
leivoksistamme."
Samassa sairaan herkkä korva kuuli ääniä, jotka lähestyivät taloa.
Hedda riensi asettelemaan patjoja siskon ympärille, niin että hän
saattaisi olla puoleksi istuallaan vuoteessa ja ottaa nuoria vieraita
vastaan, joiden kuultiin nyt tulevan portaita ylös.
"Tiedätkö, Hedda hyvä", virkkoi sillä välin Roosa, "meillä on täällä
pienessä ystävällisessä nurkassamme sentään oikein hyvä ja hauska
ollaksemme", ja hän puristi heikosti siskon uskollista kättä.
"Jumalalle kiitos kaikesta", lausui Hedda, luoden sairaaseen äidillisen
silmäyksen, "kesästä, ja keväästä, syksystä ja joulusta".
Hellävaroen hän vielä laittoi sisaren hienon myssyn kuntoon, veti oman
kaulavaippansa ylemmäksi hartioilleen ja meni hilpeänä ja iloisena
kuin ainakin vastaanottamaan nuoria vieraita, jotka tällä välin vanhan
tavan mukaan olivat keittiössä heittäneet yltään päällysvaatteensa.
Nuorisojoukko, joka seuraavassa tuokiossa täytti vanhojen siskojen
huoneen, muistutti, näin täällä ollessaan, pientä kimppua tuoreita
kukkia: kahdeksantoistavuotias Tyyra, joka tänään tavallista enemmän
ilosta hehkui, kuusitoistavuotias, kaino Jenny sekä näiden nuoret sisaret,
rakastettava, hempeä Anni ja meluava Eeva. Muistettava on myöskin
reipas, jo kahdentoista vuoden ikäisenä miehekäs Matti, joka tätien
edessä tarmokkaasti kumarsi ja siinä onnistui vetämään näiden
huomiota uusiin, ihan kummallisen äänekkäihin saappaihinsa, joiden
kirjavia, sangen komeita raksia hän ei katsonut varsin sopivaksi näyttää
muille kuin pappilan renkituvan pojille.
Nuoret kokoontuivat reippaan, ystävällisen Hedda tädin ympärille
kuten kananpoikaset emonsa turviin. Hänellä oli heidän jokaisen

varalle leikillinen sana taikka pieni hyväily, viedessään heidät siskon
luo, joka silminnähtävästi ihastui, nähdessään näitä nuoria ja sitä
kainoa intoa, jolla kukin kiiruhti antamaan joululahjansa, pieniä
salaperäisiä kääröjä, joihin uskomattoman paljon lakkapahkurolta oli
painettu. Hedda täti saisi pappilassa joululahjansa, mutta nuoret
tahtoivat kaikin mokomin olla itse näkemässä kun Roosa täti avasi
hänelle kuuluvat kääröt, sillä se tuotti heille verratonta huvia.
Kiitokset olivat tietysti yhtä sydämmelliset kuin antajain tarkoitukset,
ja nyt seurasi tuo joka vuosi uudistuva kysymys: "Rakas Hedda, mitä
meillä nyt on herttaisille vieraillemme tarjottavaa?" jolloin näiden
mieliin aina johtui -- eikä siitä ollut kovinkaan pitkä aika kuin
vanhemmat näistä vielä olivat lapsia -- mitä herkullisimmat
mantelikie'ut, jommoisia ainoastaan tädit osasivat leipoa, sekä pienet,
kummallisen näköiset lasit, jotka näyttivät ikäänkuin sadoista