Jouluvieraita

Jouluvieraita, by Emil Nervander

The Project Gutenberg EBook of Jouluvieraita, by Emil Nervander
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Jouluvieraita
Author: Emil Nervander
Release Date: January 19, 2007 [EBook #20397]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
JOULUVIERAITA ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe

JOULUVIERAITA
E. Nervander
Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1903.

Alkulause.
Monta vuotta sitten julkaisin suomeksi joitakuita kirjasia nimellä:
"Honkain tarinoita", "Uotilan isäntä" sekä "Katri. Kertomus
17:vuosisadalta", jotka eivät silloin vielä olleet ilmestyneet ruotsiksi ja
joista muuan ystäväni puki kaksi ensinmainittua erittäin huolelliseen
suomenkieliseen asuun.
Siitä lähtien on monta kirjoitustani ja kaunokirjallista pikkukyhäystäni
julkaistu yksin ajoin suomeksi ja ruotsiksi, mutta olosuhteiden vuoksi
ei näin ole käynyt niiden kaikkien.
Nyt on haluni palanut julkaisemaan tämän pienen kokoelman
vaatimattomia kertomuksia, joista moni vasta nyt on suomennettu,
toisia taas olen julkaissut tilapäistä salanimeä käyttäen, ja minua
ilahuttaisi, jos suomalaisten kotiemme nuoriso niitä kohtaan osottaisi
hiukankaan sitä suopeutta, mikä varhaisemman polven neitosten ja
nuorukaisten puolelta tuli nuoruudenaikaisten kyhäysteni osaksi.
Tekijä.

Jouluvieraita
Jouluaatto oli käsissä. Oli nyt aamupuoli tuota lapsuuden ja kodin
ihanaa päivää.
Pienessä kodissa, joka, kappaleen matkaa kirkonkylästä sijaiten, oli
kahden vanhan, naimattoman sisaren hallussa, puuhaili vanhempi
heistä -- hänen nimensä oli Hedda -- tyynesti ja rauhallisesti hienoksi
siistityssä keittiössä, jonka porstua erotti kahdesta asuntohuoneesta.
Hän oli par'aikaa uunista nostamassa kahta paistinlevyä, täynnä
mantelikiekuja, jotka jo olivat alkaneet vaaleanruskeaan vivahtaa ja
täyttivät huoneen hyvällä hajulla.
Ladottuaan leivokset kahdelle isolle posliinivadille jäähtymään, pani

hän niistä yhden kristallilautaselle, jonka hän otti hyllyltä poistuessaan
keittiöstä, ja astui sisarten vierashuoneeseen, saliin, joka ulottui koko
rakennuksen poikki. Salissa oli akkunat niin hyvin itään kuin länteen,
niin aamu- kuin ilta-aurinkoa päin.
Huone oli yksinkertainen ja jotenkin tilava. Se herätti tulijassa
hiljaisten muistojen tunnetta, tunnetta, jonka ainoastaan kauvan ja
huolella säilytetyt, vanhan, ennenaikaan hyvinvoivan kodin kalleimmat
ja rakkaimmat perinnöt voivat ympäristöönsä kätkeä. Käyräviivainen
piironki, jota koristivat pronssiset rokokohelat ja samasta metallista
valetut leijonanjalat sekä harmaankirjavasta marmorista veistetty laaka;
pöytäkello, joka muodoltaan oli puunjuurelle rakennetun mehiläispesän
näköinen; pari kynttiläjalkaa keltaisesta marmorista, jotka olivat
pienten korinttilaisten pylvästen muotoisiksi muovaellut; muutamat
vanhasta kullatusta hopeasta valmistetut hajurasiat sekä pari muuta
pikkukapinetta näyttivät kaikki tahtovan todistaa, että olivat
omistajattarilleen olleet liian rakkaiksi käyneet voidakseen edes
hätätilassa siirtyä heidän käsistään. Kullattuihin puitteihin sovitettu ja
ylinnä muinaisaikuisella otsamaalauksella somistettu, keskikokoinen
seinäpeili siroine helmikoristeineen, joka peili oli salin seinää
kaunistamassa molempien itäpuolella olevien akkunoitten välillä, puhui
sekin samanlaista kieltä. Pieni sohva ja mahonkituolit, jonkunlaiset,
hyvin mataloilla sivunojilla varustetut taburetit, jotka olivat päällystetyt
viheriällä, kiiltäväksi kirjaillulla villavaatteella, näyttivät nekin sangen
muhkeilta, samoin kuin uutimet ja sisähuoneeseen vievän oven verho,
joka riippui nuorasta pronssirenkaissa, kaikki samanlajista kestävää
tamastikangasta. Ainoastaan huolellisesti puhdistetut kasvit joka
akkunan edessä olevilla kukkapöydillä sekä häkissään innokkaasti
laulavat kanarialinnut haastelivat uusista tulokkaista vanhojen sisarten
kotiin.
Kevein ja nopein askelin Hedda meni lautasineen läpi salin
sisähuoneeseen, jossa hänen kahta vuotta nuorempi sisarensa Roosa jo
useita vuosia oli vuoteen omana kitunut, voimatta ilman muiden apua
liikkua mihinkään huoneessa. Heddan kurttuiset kasvot, joita ympäröi
harmahtavat pörheät hiukset, pistäen esille hänen valkean
nokkospalttinamyssynsä alta, ilmaisivat hilpeyttä, jota elämä ei vielä

ollut masentanut.
Tänään oli Roosa jouluaaton kunniaksi puettaunut vanhaan, mustaan
silkkihameeseensa ja makasi peiton päällä, luoden huoneeseen astuvaan
sisareensa lempeän, lakkaamattomassa kärsimyksessäkin hymyilevän
silmäyksen.
"Saa nähdä, rakas Roosa, kuinka meidän joululeivoksemme tänä
vuonna ovat onnistuneet", virkkoi Hedda, laskiessaan lautasen pienelle
pöydälle sisaren vuoteen viereen. "Ah, miten herkulliselta se näyttääkin
ja kuinka hyvälle se tuoksahtaa", lausui Roosa hilpeästi. "Panit kaiketi
taikinaan riittävästi sokeria ja manteleita, jotta lapset tuntevat ne
vanhojen tätien leivoksiksi?"
"Siitä saat olla varma", vastasi Hedda nauraen. "Olen ehkä liiaksikin
tavaraa haaskannut. Panin taikinaan ainakin kolme ruokalusikallista
enemmän kuin tavallisesti tuota parempaa voita ja valvoin leivosten
paistumista niin tarkkaan, että toivon parasta".
"Nehän ovat erinomaisia -- kiitos hyvä Hedda! Kun sitä elää niin
niukoissa oloissa kuin me, niin tuntuu ilahduttavalta, jos voi ystävilleen
tarjota jotakin oikein maukasta. Eikö sinun tullut kylmä vetoisessa
keittiössä?"
"No niin, tänä aamuna siellä oli jokseenkin koleata. Ajattelehan, vesi
oli sankoon jäätynyt. Kai meidän täytyy siirtää munalaatikko salin
nurkkakaappiin, kunnes pakkanen vähän lauhtuu. Mutta keittiö on
miellyttävän lämmin, sen jälkeen kun siinä leivottiin."
"Kunhan vaan siellä ei häkää liene?"
"Eipä toki, pikku Roosaseni. Ehkä sinulle edeltäpuoliskahvi maistuisi,
koska meillä nyt on juhlapyhä edessä?"
"Kiitos, rakas Hedda. Minulle tekisi kuppi kahvia hyvää ja eiköhän
sinullekin kaiken tämän joulupuuhan jälkeen. Ja olkoon meille nyt näin
joulun sattuessa se ylellisyys sallittu."

"Olkoon vaan. Sinun pitäisi nähdä kahvipussi; se on niin täyteläinen ja
pullistunut, ihan kuin olisi jonkun kauppaneuvoksen ruokasäiliöstä. Ei
tule viipymään kauvan, ennenkuin kahvi on valmis", lisäsi hän päätään
nyökäyttäen ja lähti taasen keittiöön, missä kahvipannu pian iloisesti
porisi tulella.
Hiljaa tikutti seinäkello Roosa sisaren