Jouluvieraita | Page 6

Emil Nervander
ilmiantaa Jumalalle miehens? rakkauden puutetta.
Sitten astui h?n p?yd?n luo, v??nsi hiljaa vapisevalla k?dell? lampun syd?nt? pienemm?ksi s??st??kseen ?ljy?, istuutui sitten akkunan ??reen ja katsoi kyynelett?min silmin, miten kerros kerroksen j?lest? alkoi loistaa joulukuusen lempe?ss? hohteessa. H?n ei sit? ajatellut, h?n ei kadehtinut ket??n, h?n ei muistanut itse jouluaattoa, h?nen ajatuksensa hiipiv?t arkoina sen j?ljiss? joka oli h?net j?tt?nyt.
Kauvan h?n istui siin?. Melu naapurin huoneesta oli aikaa sitten lakannut ja tuskin mit??n ??nt? kuului en?? sen ohuen sein?n l?vitse, joka erotti huoneet toisistaan. Silloin kuuli h?n naapurin iloisesti huutavan salista: "Nyt on kuusi sytytetty, eukkoseni! Nyt saat tulla sis??n!" Kirkas ja melkein lapsellinen nais??ni kuului silloin puhkeavan ilonhuutoon, joka varmaankin sammui suuteloon. "Mun kiltti, h?ijy poikani, mit? sin?, olet tehnyt!" kuului sama ??ni mit? armaimmalla ??nenpainolla sanovan, ja samassa kaikui miehen joululahjasta -- muhkeasta flyygelist? -- Beethovenin ihmeellinen "Adela?de", jonka taivaanihanissa s?veliss? rakkauden onni ja suru kyyneliss? liitelev?t rakastetun ymp?rill?, eiv?tk? n?yt? hennovan erota maailmasta kimmotakseen yl?s siihen taivaaseen, joka heille on avoinna.
H?m?r?ss? huoneessa istuva naisparka kuunteli alussa ihmettelyn tunteella n?it? ??ni?, jotka olivat olleet h?nelle niin rakkaat h?nen onnensa p?ivin?. -- Mit? kauvemmin h?n iloitsevaa ja valittavaa laulua kuunteli, sit? selvemmin astui h?nen sielunsa silmien eteen entinen aika, se aika, jolloin h?nkin oli saanut rakastaa ainoastaan hyv?? ja kaunista ihmisel?m?ss?. H?n ajatteli kauhulla, ettei h?nell? kenties nyt en??n ollut voimia siihen, vaikkakin h?nell? joskus olisi aikaa ajattelemaan sieluaan. H?n tiesi nyt uhranneensa el?m?ns? h?nelle, jota h?n viel?kin rakasti niin hartaalla rakkaudella, ett? h?n uskoi sen voivan pelastaa h?net kaikesta turmiosta, ja ??ri??n my?ten t?yttyneest? syd?mest?, joka niin kauan ja niin tuskaisen voimakkaasti oli k?rsinyt, valui nyt kyynelvirta.
Se oli rakastavien joululahja h?nelle.
H?nen siin? itkiess??n lakkasi soitto, mutta h?n tunsi itsens? niin ihmeellisen levolliseksi. S?veleet viereisest? onnellisesta kodista tulivat h?nen toverikseen y?n pitkin? hetkin?. Ne puhuivat h?nelle ylev?mm?st? el?m?st? ja pitiv?t toivoa rakkauden voitosta valveilla h?nen syd?mess??n.
Hiljaa v??nsi h?n lampun syd?men taaskin korkeammalle ja alkoi tehd? ty?t? rakastetun hyv?ksi.
Jouluaamun sarastaessa l?hetti h?n palavan rukouksen taivaaseen h?nen puolestaan. Kenties ottaa joku niist? lempeist? enkeleist?, jotka silloin palaavat maan p??lt?, miss? he jouluaattona ovat vierailleet, t?m?n rukouksen mukaansa ja laskee sen Kaikkivaltiaan jalkojen juureen.

Joulutervehdys syd?nmaasta
Ankara lumituisku oli raivonnut kautta maan. Monellaisia seisahduksia oli siit? aiheutunut kulkulaitoksissa, viel?p? juuri jouluaaton edellisen? p?iv?n?. Kaikkialla puuhailtiin maanteiden avaamisessa liikenteelle. Lumiaura eteni vitkalleen ajajien hurjasti hoilatessa ja ruoskansiiman vinhaan vinkuessa. Olipa paikka paikoin tielt? raivattava yksin?inen pet?j?kin, jonka rajuilma oli kumoon kaatanut.
S?hk?lenn?tinjohdon k?ytt?misess? oli pyryilma niinik??n saanut aikaan keskeytyksen. Puut olivat n?et maahan sortuessaan katkaisseet moniaita johtolankoja. Siit?p? syyst? jouluaattop?iv?n aamuna l?hetettiinkin eri asemilta ty?miehi? ja tarkastajia mahdollisuuden mukaan ensi tilassa korjaamaan tapahtuneita vaurioita.
Niiden ty?miesten joukossa, jotka Helsingist? ensim?isell? aamujunalla sanotulle matkalle l?htiv?t, oli Fritiof Koivu, seitsem?nkolmatta vuotias pohjalainen. H?nt? oli ollut asemalle saattamassa tuona varhaisena aamuhetken? h?nen nuori vaimonsa: pienenl?nt? nainen viel? lapsellisine, kauniine kasvonpiirteineen, joissa kuitenkin t?ll? kertaa tukahutettu itku kuvastui miellytt?v?n hymyilyn alta, jolla h?n heitti j??hyv?iset miehellens?, ojentaessaan h?nelle huolellisesti varustetun ev?spussin. N?kyi kyll?, ett? t?m? oli heist? ik?v? pettymys, kun n?in joutuivat erotetuiksi toisistansa jouluaattona, viel?p? juuri nyt, jolloin heid?n pikku Elsansa paraiksi oli enn?tt?nyt niin isoksi, ett? h?n hyvin saattoi iloita kaikesta siit? ihanuudesta, mit? jouluilta oli my?t?ns? tuova.
Kohisten kiiti juna t?ynn? v?ke? lumivaippaan verhottujen seutujen halki. Kesken?ns? rattoisasti keskustelevien matkustajien joukossa oli Koivulla siin? vaunun kolkassa, miss? h?n oli joutilaan paikan tavannut, hyv?? aikaa aprikoida, kuinka velvollisuuden t?ytt?minen nuoresta, el?m?nhaluisesta perheenis?st? sent??n toisinaan saattoi tuntua vaikealta.
H?n oli ajatellut ruveta koneenrakentajaksi. Sellaisissa aikeissa oli h?n jo moniaita vuosia sitte, suuria vaikeuksia voittaen, saapunut Helsinkiin. Olipa h?n p??ssyt oppilaaksi sik?l?iseen polyteknilliseen opistoonkin, mutta vallan varaton kun oli, k?vi h?nelle ajan pitk??n mahdottomaksi jatkaa opinnoitaan. Sen vuoksi oli h?n uudelleen ruvennut tavalliseksi ty?mieheksi. Er?s h?nen lapsuudentuttavansa, joka oli kotoisin samoilta seuduilta kuin h?nkin, ja jolla nyt oli virka s?hk?lenn?tinlaitoksen palveluksessa, oli alkanut joutohetkin? opettaa h?nt? s?hk?tt?m??n. Mutta puuttuva kielitaito pystytti esteet h?nen edistykselleen t?ll?kin alalla. Kun nuori yst?v?mme viisi vuotta sitte oli tullut tuttavaksi eli ehk? paremmin rakkaussuhteisiin tyt?n kanssa, joka nyt oli h?nell? aviosiippana, onnistui lapsuudenyst?v?n hankkia h?nelle varma, joskin niukkatuloinen paikka s?hk?lenn?tinhallituksen palveluksessa. T?ss? toimessa h?nell? oli ollut menestyst?. Lupasivatpa h?nen synnynn?iset koneenrakentajataipumuksensa h?nelle melkoista paremmankin tulevaisuuden, kun h?n sen lis?ksi kaikkina noina ty?teli?isyytt? kysyvin? vuosina varojensa ja tilaisuuden mukaan oli koettanut kartuttaa tietojansa.
Ja kaikkien h?nen tulevaisuudensuunnitelmiensa yli kohosi kirkkaan aamut?hden lailla h?nen pieni, rakas nelivuotinen Elsansa viattomasti ja, kuten aina, iloisesti hymyillen is?lle ja ?idille; h?nen pieni, rakas Elsansa, joka t?n? iltana ensi kerran saisi n?hd? loistavan, ihmeellisen joulukuusen, ja jonka ensim?inen, kauniin kaunis nukke salavihkaa lep?si k??reeseen kietaistuna ?idin piirongin laatikossa. T?m?n rakastetun lapsensa ensim?iseksi, reippaaksi joulupukiksi oli is? toivonut saavansa pukeutua. Mutta lumituisku, lumituisku!
Niinp? niin. Se se olikin sattunut juuri paraiksi. Kuta et??mm?lle juna ehti, sit? varmemmin saattoi ty?miehen tottunut silm? havaita, miten vaivaloinen ty? h?nelle joutui suoritettavaksi sin? p?iv?n? noissa asumattomissa mets?seuduissa, jonne h?net oli l?hetetty. Ja ne kun viel? sijaitsivat monen penikulman p??ss? rautatiest?, niin oli h?nell?,
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 26
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.