Jouluvieraita | Page 4

sen tyt?lle, joka ei koskaan, ei edes nytk??n, voi h?nt? unhottaa, kun h?n, vanhana ja tuskien runtelemana, on tehnyt maallisesta olostaan tilinp??t?ksens?. K?yk??n sinulle velvollisuus keve?ksi tai raskaaksi, katso tuota kirkasta, sinist? kive?, ja se on sanova pikku Tyyralle: Usko rauhan antaa. Ja meneh?n nyt kotia, siell? varrotaan jo pikku morsianta! Sano terveisi? Maunollesi vanhalta t?dilt?, joka rukoilee Jumalaa teid?n onneksenne. Lykk?? laatikko j?lleen sijoilleen" sanoi h?n, pit?en itse muotokuvan nuoruutensa lemmikist?.
Tyyran palatessa lapepiirongin luota virkkoi vanhus: "Kuinka hauskan joulun toitkaan minulle, minun oma pikku Tyyraseni. Hyv?sti!"
Paljosta puhelemisesta v?syneen? h?n kallisti p??ns? takaisin patjalle ja sulki silm?ns?. Tyyra suuteli h?nen k?tt?ns? ja hiljaa, onnellinen syd?n t?ynn? huhtikuun hattaroita, h?n poistui huoneesta, sulki porstuanoven ja otti avaimen Hedda t?dille. Nuoruuden kevein askelin h?n asteli kohti kotiaan, kohti rakkautta ja kohti tulevaisuutta, jonka taivas jouluaattona s?teili kirkkaana ja sinisen? kuin sinikivi uskollisuuden sormuksessa h?nen sormessaan.
* * * * *
Kun Hedda kahdeksan tienoissa palasi ilosta loistavasta pappilasta, paloivat kynttil?t, jotka h?n kotona ennen l?ht???n oli sytytt?nyt, yht? levollisesti kuin h?nen l?htiess??n.
Hiljaa h?n astui saliin ja meni sis?huoneeseen. Roosa lep?si siin? tyynen? ja rauhallisena vuoteellaan. Jonkunlainen levoton tunne valtasi Heddan, ja h?n l?hestyi siskoansa, joka nyt, lempe?sti hymyillen, avasi silm?ns?.
"Terve tuloa taas!" lausui Roosa ja ojensi k?tens? sisarelleen, joka istui s?ngyn laidalle.
"Ja syd?mmellisimm?t terveiset joulukuuselta pappilassa, jossa ilo t?n? iltana on ollut ylimmill??n. Voitko arvata -- mutta -- mutta mit? kummia -- t?ss?h?n on Mauno itse p?yd?ll?si! Vai niin, sep? sitten olikin pikku Tyyran salaisuus."
"Niin, Mauno on ollut t??ll? koko illan, Tyyran Mauno ja h?n", sanoi Roosa, avaten k?tens?, jossa h?n oli pit?nyt entisen yst?v?ns? pienoismuotokuvaa. "Min? nukahdin niin sike?sti ja tunnen itseni niin voimistuneeksi levollisen unen harvinaisesta lahjasta. Min? n?in unissani j?lleen vainajani, h?n oli edess?ni nuorena ja reippaana kuten muinoin ja katsoi minuun niin armaasti kuin silloin ja lausui: Nyt olen tekev? syd?mesi terveeksi, niin terveeksi. -- Ah, rakas Hedda! Meill? on ollut pieness? kodissamme rauhaisa, ihana jouluaatto."
"Jumalalle kiitos kaikesta, oma rakkahin Roosani", sanoi vanhempi sisar. "Vaikka koettaa, eip? hylk?? Herra. Kenties H?n suo sinulle j?lleen terveyden kalliin lahjan."
"Kenties", sanoi Roosa, ja h?nen kiitollisissa katseissaan kuvastui puoleksi surunvoittoinen, puoleksi kirkastettu ilme. "Jumala on hyv?. H?n meille uskon, H?n meille rauhan antaa."
Tyynen? ja rauhaisana sulki y? helmaansa vanhojen siskojen yksin?isen majan, jouluy? tuikkivine, kirkkaine t?htineen, joka tuudittaa v?syneen ikuiseen lepoon.

Mies ja vaimo
Jouluilta oli kohta k?siss?, aikainen h?m?r? oli jo tullut. Suomen p??kaupungin suurimmilla kaduilla oli pitkin p?iv?? vallinnut vilkas liike, eik? viel?k??n sanottavaa aukkoa n?kynyt jouluostoksillaan vy?ryv?ss? ihmisvirrassa.
Siin?, jotenkin syrj?isess? kaupungin osassa, johon v?h?inen kertomuksemme vie lukijan, ei liike tosin ollut niin vilkasta, mutta kumminkin n?ki kaduilla liikkuvista, ett? heill? oli viel? paljon toimitettavaa, ennenkuin voivat sanoa olevansa valmiit vastaanottamaan iloista jouluaattoa.
Ylh??ll? vaatimattoman kivitalon kolmannessa kerroksessa oli lamppu muutamassa kadun puoleisessa huoneessa jo sytytetty. Akkunaverho oli viel? ylh??ll? ja me n?emme kalpean ja riutuneen, mutta viel? nuoren naisen kumartuneen vieh?tt?v?n ja hienon, valkoisesta silkist? tehdyn peleriinin ylitse, jota h?n reunusti joutsenen untuvilla.
Huoneessa oli kaikki hiljaa. Sein?kellon yksitoikkoinen tikuttaminen ja silkkikankaan kuhina teki ??nett?myyden viel?kin syvemm?ksi ja painostavammaksi. Mutta nuori ompelijatar ei sit? n?kynyt huomaavan, kiireess??n ei h?n tarkannut sit? sekavaa melua ja astumista, jota kuului viereisest? huoneesta, pienest? salista vaatimattomassa huoneistossa, jossa nuori vastanainut koulunopettaja vaimoineen asui. Jos h?n tarkkaavammin olisi kuunnellut melua, olisi h?n ?lynnyt, ett? siell? parhaallaan siirret??n huonekaluja ja ett? sinne kannettiin jotakin raskasta esinett?.
Mutta, kuten sanoimme, ompelevan naisen koko huomio oli kiintynyt ty?h?n, jonka h?n keskeytti vaan muutamaksi sekunniksi heitt??kseen rauhattoman katseen sein?kelloon, jonka viisarit herke?m?tt? siirtyiv?t eteenp?in.
Huonetta l?hemmin tarkastaessa n?kee helposti, ettei nuori nainen asu siin? yksin. P?yd?ll? uunin vieress? on piippu tupakkakartuusin rinnalla, kenk?pari pilkist?? esiin vaatekaapin takaa ja naulassa oven suussa riippuu haalistunut miehen kes?p??llystakki. N?m?t esineet omistaa uutteran ompelijattaren mies, jonka kanssa h?n kaksi vuotta sitten meni naimisiin, j?tt?en siihen aikaan varakkaan ja sivistyneen kodin antaakseen koko nuoren syd?mmens? rikkaat tunneaarteet varattomalle alemmalle virkamiehelle, joka oli mieltynyt h?neen ja kiinnitt?nyt monta tulevaisuuden toivetta siihen rikkauteen, jonka nuori vaimo aikanaan toisi uuteen kotiin.
Mutta vanha juttu uudistui. Onnellinen kuherrusaika ei viel? ollut p??ttynyt, kun odottamattomat suuret tappiot pakottivat appi-is?n vararikkoon, joka raskas isku vei vanhan miehen hautaan, johon vainaja my?skin vei mukanaan aavistuksen siit? surullisesta tulevaisuudesta, joka tulisi kohtaamaan h?nen rakasta tyt?rt??n. Pettyneet toiveet suuresta perinn?st? paljastivat v?vyn heikon ja kurjan luonteen kaikessa alastomuudessaan ja muuttivat sen my?t?tunnon, jota h?n kenties oli tuntenut hell?? ja harrasta puolisoaan kohtaan, ilke?ksi haluksi saada kaikissa mahdollisissa tiloissa osottaa t?lle kylmyytt??n ja halveksumistaan.
Vaimo puolestaan koetti alussa, vaikka pelko syd?mess?, salata itselt??n, ett? h?n oli kadottanut puolisonsa rakkauden, joka kumminkin oli h?nelle viel? kaikki kaikessa. Joskaan miehens? ei en??n ollut h?nt? kohtaan sama kuin ennen, tulisi h?n hellyydell??n lopulta sulattamaan j??kuoren miehens? syd?mmelt?, jonka h?n kokemattomassa nuoruudessaan oli luullut niin l?mp?iseksi ja jaloksi, tavatessaan onnensa lyhyen? hetken? sielt? jonkun kimaltelevan jyv?sen, jonka h?n varmasti uskoi puhtaaksi kullaksi. Mit? huoli mies semmoisen jalokiven omistamisesta! Eih?n se antanut tyydytyst? h?nen nautinnonhimolleen. Ja mist? koittaisi