Jouluvieraita | Page 3

-- "kah, Matissa on miest? nujertamaan v?hint?in nelj? kiekua" ynn? muuta yst?v?llist? pikkupakinaa kuului sairaan sisaren huoneeseen, jossa h?n hetkiseksi pani lev?ht?m??n kootakseen voimia j??hyv?ishetkell? viel? kerran n?kem??n nuoria ymp?rill??n. T?ll? v?lin ilahtuneet katseet ja valkoiset hampaat ylisteliv?t kaunopuheliaalla tavalla t?tien oivallisia leivoksia kerrassaan maailman parhaimmiksi. Hedda t?ti oli nurkkakaapista ottanut t?ysin?isen pussillisen kiekuja, jotka Anni t?n? vuonna veisi kotia is?n ja ?idin "maisteltaviksi". Mutta kohta oli k?siss? hetki, jolloin heid?n kaikkien t?ytyy rient?? kotia pappilaan, seurassaan Hedda t?ti, joka pikaisella lempe?ll? katseella tarkasti, ettei sisarelta mit??n puuttuisi, sill? aikaa kun h?n itse kerran taas viiv?ht?isi kotvasen ulkona.
Nyt alkoivat j??hyv?iset ja niihin liittyv?t terveiset ja kiitoslauseet -- lasten t?ytyy v?ltt?m?tt?m?sti ottaa mukaansa matkalle pari mantelikiekua ev??ksi, ja rattoisa telme sek? runsas valo huoneissa houkutteli kanarilinnut yhtym??n jouluriemuun, kun se, hy?kyaaltojen tapaisesti kuohahtaen, t?ytti siskojen hiljaisen asunnon. Tyyra vaan oli k?ynyt hiukan vakavammaksi entist??n ja piti kauvan Roosa t?ti? k?dest? vanhuksen nyt heitt?ess? hyv?sti? erikoiselle lemmikilleen pappilan lasten joukossa.
Kun nuoret olivat poistuneet huoneista ja keitti?ss? alkaneet pukea yllens? p??llysvaatteitaan, sammutti Hedda kynttil?t, j?tt?en vaan yhden kummassakin huoneessa palamaan, sek? toimi tarpeelliset varokeinot tulenvaaran v?ltt?miseksi. H?n asetti patjat sangen huolellisesti siskonsa ymp?rille ja varusti h?nen p?yt?ns? kaikella, mit? h?n mahdollisesti tarvitsisi kahtena seuraavana tuntina sek? suuteli h?nt? hyv?stiksi otsalle, aivan kuin pitk? matka olisi ollut edess?.
Roosa j?i yksin. H?n kuuli, mitenk? iloinen temmellys keitti?ss? vuoroin kiihtyi ja vuoroin asettui. Hetkiseksi syntyi hiljaisuus, kaksi ihmist? puheli hiljaisella ??nell? kesken??n. Sitten kuului Hedda k?skev?ll? mutta samalla iloisella ??nell? sanovan: "Kas niin, tulkaa lapseni! Min? olen Tyyralle sen luvannut. Sitten saamme tiet?? kaikki."
Heti sen j?lkeen porstuan ovi suljettiin, lasten hiljaa kesken??n kuiskaillessa, ja pian saattoi taas kuulla iloisia nuoria ??ni? seuran poistuessa pihalta.
??neti ja vanha syd?n t?ynn? iloa katseli Roosa rakasten lasten pieni? joululahjoja ja ummisti juuri silm?ns?, kun salin ovi hiljaa aukesi ja Tyyran tuttu ??ni, k?rsim?tt?myydest? hiukan vapisten, kuului virkkavan: "El? s?ik?hd?, hyv? Roosa t?ti, t?m? on Tyyra", jonka j?lkeen nuori tytt?, valkea karvalakki p??ss??n, riensi vanhuksen luo, istahti s?ngyn laidalle ja sulki Roosan k?den omiinsa. Painaen punastuneet poskensa niit? vastaan h?n lausui: "Minulla oli sinulle viel?, rakas t?tiseni, pieni joululahja, ja toivoisin, ett? sin? siit? pit?isit oikein paljon."
"Rakkain, kiltti Tyyrani, itse olet paras joululahjani", kuiskasi vanhus lempe?sti luoden samassa tytt??n hell?sti kysyv?isen silm?yksen.
"Ent?s t?m? sitten", lausui Tyyra aivan hiljaa ja asetti p?yd?lle vuoteen ??reen puitteilla varustetun valokuvan, "t?m? on minun oma rakas sulhoni!"
"Lemmikkini!" huudahti Roosa melkein nuoruuden ilolla ja kohousi patjoiltaan istumaan. "Tyyra, lapseni! Jumala siunatkoon teit? molempia! Miten kunnon miehelt? h?n n?ytt??k??n!"
"Niin, eik? totta, pikku, kiltti t?tini. Mauno on paras poika maailmassa", ja niin h?n kertoi ihan hiljaa, aivan kuin pel?ten, ett? koko maailma kuuntelisi h?nen puhettaan, mik? h?nen sulhonsa nimi oli, ja mitenk? he, Tyyran oleskellessa viime syksyn? Helsingiss?, olivat toisiinsa tutustuneet ja menneet kihloihin, mit? h?n oli ja miksi h?n aikoi, ja ett'ei kukaan paitsi is? ja ?iti asiasta tiennyt, ei sisaruksetkaan. Mutta t?n? iltana, tunnin kuluessa, Mauno saapuisi pappilaan junalla, ja silloin kaikki saisivat sen tiet??, mutta Roosa t?tih?n ei saisi olla viimeinen, ja siksi oli Tyyra niin asettanut, ett? h?n silm?nr?p?ykseksi oli j??nyt muista j?lelle.
Roosa katsahti ?idillisen hell?sti nuoreen tytt??n, joka heikosti valaistussa huoneessa onnesta s?ihkyvin silmin istui. Tuon tuostakin teki vanhus joitakin pieni? kysymyksi?, jotka nekin ik??nkuin lis?siv?t Tyyran onnellisuuden mittaa, ja sitten h?n kauvan katseli nuoren miehen kuvaa, hyv?elless??n Tyyran k?tt?. Vihdoin h?n lausui enemm?n itsekseen kuin nuorelle morsiamelle: "Mauno, niin, Mauno on h?nen nimens?. Tahdotko, Tyyra, rakas lapseni, avata lapepiironkini ja tuoda minulle sielt? tuon pienen keskim?isen laatikon!"
"Varsin mielell?ni, t?ti kulta!" vastasi Tyyra, ja pian olikin pieni laatikko vanhuksen k?siss?. Sen pohjalla huomattiin muutamia kellastuneita kirjeit?, joiden p??lle pienehk?j? koteloita ja rasioita oli ladottu.
Roosan kalpeat kasvot punehtuivat hiukan, h?nen ottaessaan hermostuneesti vapisevalla k?dell? kotelon ja avatessaan sen, jolloin hienosti maalattu nuoren miehen pienoismuotokuva tuli n?kyviin.
"Katsohan, oma lemmikkini, t?ss? n?et sen, joka on ollut minun Maunoseni."
"T?ti kulta", oli kaikki, mit? Tyyra saattoi sanoa, h?nen ??nens? mit? suloisimmasti sointuessa. H?n katseli ryhdikk??n nuorukaisen muotokuvaa, nuorukaisen, joka siin? kuoppa poskessaan ja lakki vallattomasti niskaan ty?nnettyn?, rohkein silmin katseli maailmaa.
"Mauno oli k?yh?, min? olin silloin rikas, hyvinkin rikas", jatkoi Roosa. "Minun is?ni ajoi h?net pois, ja meid?n lyhyt unelmamme onnesta oli teille tiet?m?tt?mille h?vinnyt. Me pidimme kuitenkin niin syd?mellisesti toisistamme, Tyyraseni. Siit? on nyt piankin 35 vuotta kulunut. Min? surin katkerasti, ja terveyteni murtui v?hitellen. H?nkin sortui -- sortui tavallaan ja kuoli nuorena nuoren tyt?n ikisuruksi ja lakkaamattomaksi kaipaukseksi; t?m? tytt?kin verkalleen lakastui ja kuihtui. -- N?etk?s, pienoiseni, tuossa toisessa kotelossa huomaat kaksi sormusta. Anna minulle ne. Tuo, jossa sinikivi on, oli h?nen ensim?inen joululahjansa minulle; toisen sormuksen h?n antoi minulle erotessamme. Min? pidin niit?, kunnes k?teni niin kuihtui ja laihtui, ett'eiv?t sormukset pysyneet sormessa. Sin? olet ainoa sivullinen, joka tunnet n?iden sormusten muistot, el?k? koskaan, el? edes minunkaan kanssani en?? t?st? puhu; mutta et tahtone kielt?yty? kantamasta tuota sinist? sormusta, rakas lapsi? Oli uskollinen poika, joka antoi