Joululahjat | Page 4

Mandi sisarensakin mukaansa,
mutta vain harvoin, sillä Mandi, joka oli varakkaan tirehtöörin tytär ja
ylellisyyteen taipuvainen, ei viihtynyt näitten ahkerien ja
vaatimattomien ihmisten parissa.
Joutuisasti lyhyen joululoman päivät riensivät loppuun ja nuorukaiset
läksivät pois, Elias lukioon, tullaksensa keväällä ylioppilaaksi ja Erkki
Helsinkiin, pyrkiäkseen papiksi Juhannukseksi.

II.
Kevättuuloset suhahtelivat kaupungin lehtokäytävien siimehikkäissä
puissa. Nuori vehreys levitti herttaista kevättuoksua laajalle.
Juhannuslehdossa käveli herroja ja naisia hienoissa puvuissa. He olivat
nauttimassa kevätpäivän raitista ilmaa, vaan toisia ihmisiä hyöri ja
pyöri niin, etteivät huomanneetkaan sitä suloa, mitä luonto tarjosi, sillä
siihen heillä ei ollut aikaa. Nämät olivat ne, jotka kaupungissa muuttoa
tekivät kesäkuun ensi päivänä. Pitkin kaupungin katuja kulki pitkät
jonot muuttokuormia ja ihmisiä, jotka kantoivat, mitkä tuolia, peiliä,
kasvia y. m.
Teininkin lesken taloon nämä hommat ulottuivat, sillä Eliaan isä oli
saanut tirehtöörin viran Helsingissä ja oli myöskin muuttopuuhissa.
Toisia muutti hänen sijaansa. Eräs keski-ikäinen, naimaton kauppias oli

katsonut lesken huonerivin itselleen sopivaksi ja kauppaliikkeelleen
etuisaksi sekä oli siis vuokrannut huoneet.
Elias oli päässyt ylioppilaaksi ja saanut valkoisen lakin. Hän oli näinä
viimeisinä päivinä tavan takaa käynyt lesken luona. Asioita karttui
kovin runsaasti, mutta Kertulla tavallisesti oli niin kiire, ettei hän
Eliaan kanssa joutunut pitkiä puheita pitämään. Nyt Elias taas tuli
Teinin lesken luo, vaan kun Kerttu oli ulkona, kaupungissa asioilla,
kysyi hän maltittomasti:
"No milloinka hän kotia tulee? Tuleeko jo pian?"
"Ei suinkaan hän kauan viivy. Olisiko teillä mitään asiaa hänelle?
"Olisi kyllä."
"Enkö minä saata asiaanne toimittaa?"
"Noh, ette juuri nyt. -- Kyllä minun tarvitsee häntä tavata."
"Nuori herra istuu sitten, kyllä hän pian tulee." Leski lähti toimiinsa ja
Elias käveli huoneessa edes takaisin, katsoi kelloansa tavan takaa sekä
hyräili jotakin nuottia. Pöydällä kukoisti kaunis punainen ruusu ja Elias
katseli sitäkin ajan vietteeksi -- hän käänteli kukkaruukkua ja tarkasteli
sitä joka puolelta, ikään kuin hän olisi etsinyt siitä jotakin erinomaista,
tahi luullut sen joksikin muuttuvan, mutta semmoisenaan se
kukkaruukku vain pysyi. Siinä maltittomana istuessaan kuuli hän
vihdoin Kertun tulevan ja riensi ovea aukaisemaan,
"Kah, sinäkö täällä olet! Etpä usko, kuinka kaunista siellä ulkona on; en
koko päivänä tahtoisi sisälle tulla, jos vain olisi ulkona sopivaa työtä."
"Kyllä minä toimitan sinulle hauskaa työtä, siksipä juuri olen täällä
sinua odottamassa. Mandi ja minä olemme muutamien muitten kanssa
päättäneet mennä krokettipalloja lyömään ja tahtoisimme sinua mukaan.
Juoksupojan olen jo edeltäpäin lähettänyt sinne palloja viemään."
"Kiitoksia paljon, olisi se kovin hupaista, mutta en tiedä varmaan,

saatanko tulla, sillä minun on kovin kiire; on ommeltavana
liinavaatteita, joittenka täytyy välttämättömästi tulla valmiiksi siksi kun
Erkki Turusta pappina kotia palaa. Hän lähtee sitten oitis apulaiseksi
jonnekkin ja vaatteet pannaan hänen mukaansa. Ei tiedä vielä, kuinka
kauas hän määrätään."
"Kuules, minä lähden huomenna, enkä sitten enään tule sinua
pyytämään. Erkki on sentään onnellinen -- sinä istut ennen
ompelemassa hänelle, kuin tulet viimeisenä iltana, kuin minun näet,
meidän kanssamme huvittelemaan."
"Sinä olet ihan väärässä. En minä hetkeäkään tuumi, kumpaa
halukkaammin teen, vaan mitä minun on tekeminen."
"Tietysti teet sitä, mitä sinua haluttaa."
"Joka vain haluansa tyydyttää, kyltyy pian huveihinkin."
"Koska sinä noin tuumivaksi olet tullut?"
"En ole tietääkseni ollut kevytmielinen koskaan, enkä usko, että
sinäkään sitä tahdot sanoa. Olet pahalla tuulella, mutta sitä et saa olla.
Ehkä tulen mukaan -- saatanhan ommella vielä ahkerammin sitten taas,
ovathan aamut valoisat ja illat pitkät."
Kerttu meni äidilleen ilmoittamaan, että Elias tahtoi häntä huviretkelle.
"Mihinkä nyt sitte menette?" kysyi äiti.
"En tullut kysyneeksi, kun ajattelin, ett'en kentiesi joutuisi, kun niitä
Erkin paitoja vielä on monta valmistamatta."
"Jahka minä kysyn, minnekkä lähtevät." Äiti ja Kerttu menivät Eliaan
luo ja äiti kysyi, minne mentäisiin.
"Luusoorin mäelle lähdetään. Siellä saamme vähän virvoituksiakin.
Älkää nyt antako kieltävää vastausta, ken tietää, koska minä olen
tilaisuudessa pyytämään Kerttua huvimatkalle."
"Mene sinä vain, Kerttu. Te, Elias, olette aina ollut hyvä meidän tytölle,

joka kuitenkin on ylen vähän saanut nauttia niitä iloja, mitä toisille
nuorille on tarjona. Mutta kuten ennenkin, varoitan teitä, ett'ette kauaa
viivy. Olen aina voinut luottaa teihin."
"Ja saatte sen tehdä vastakin."
"Kiitoksia, äiti!" sanoi Kerttu. "Nyt saamme hauskan retken, kun
ilmakin on noin ihana."
"Tuletko oitis? Meillä on jo tyttöjä odottamassa."
"Tulen, puen vain ylleni."
"Minä menen siis sanomaan, että tulet. Hyvästi!"
"Sinä nyt taas viivyit siellä matamin luona", sanoi Mandi, joka
kumppaneineen seisoi pihalla. "Ai'oin juuri tulla sinua hakemaan. Mitä
siellä nyt taas kursailtiin -- eikö Kerttu tullutkaan?"
"Kyllä hän oitis tulee."
"Ehkä saat hänestä svägerskan" -- sanoi eräs nirppanenäinen tyttö.
"Kas, miten Helmi on ivallinen. Elias vain sen vuoksi tahtoo häntä
mukaan, että hänen tulee Kerttua sääli, sillä tytön täytyy aamusta iltaan
ahkerasti olla työssä."
"Onko hän tuon matamin tyttö, jonka luona te asutte?" kysyi eräs Nanni
niminen tyttö.
"On", vastasi Mandi, "ja hän on leikkinyt meidän kanssamme pienestä
tytöstä. Nyt, kun huomenna muutamme pois, tahdomme, että hänkin
tämän viimeisen kerran, kun huvittelemaan menemme, tulee
mukaamme."
"Hän on siis vain tuollainen matamin tyttö", sanoi Helmi ja rupesi
hyräilemään:
"Ostat hatun, ostat kapan, röökinäksi muodostut. -- Uh, kuinka