Joululahjat | Page 3

ett'ei hän
mielestään sellaista kahvia eikä sellaisia leivoksia ollut sitten maistanut,
kuin hän kotoaan lähti.
Siinä he nyt istuivat kahvipöydän ääressä juttelemassa. Kerttu kertoi
luistinretkestänsä sekä uusista uutimista, jotka hän jouluksi oli saanut
valmiiksi ja Erkki puhui tutkinnoistaan, jotka hän oli suorittanut sekä
että hän Juhannukseksi aikoi päästä papiksi. "Ja huomenna ai'on ensi
kerran saarnata täällä kirkossa", lisäsi hän vielä.
"Sinäkö! Ja minä saan siis todellakin kuulla sinun julistavan Jumalan
sanaa seurakunnallemme! Oi rakas poikani, tämä on joululahja
sellainen, ettei suinkaan mikään äiti parempaa ole saanut. Vaan sinun
täytyy oitis mennä provastille asiasta ilmoittamaan."
"Sen olen jo tehnyt, äiti kulta. Minä jo muutamia päiviä takaperin
ilmoitin sen hänelle; mutta täytyy minun kuitenkin mennä kysymään,
suostuiko hän pyyntööni."
"Mutta pitäisihän sen oleman sanomalehdessäkin. Se äsken juuri tuotiin,
vaan minä en sitä silloin joutunut katsomaan, kun äiti huusi leipiä
kypsentämään."
Sanomalehti otettiin esiin. "Kas, onhan siinä oikein tuossa alussa:
Joulupäivänä saarnaa suomal. puolip. saarnan kello 1/2 10 ylioppilas
Erkki Teini. Oikein se on siinä sinun nimesi! Mitähän nyt sanovat
meidän vuokralaiset ja kaupunkilaiset? -- Oi sentään, että minun
silmäni sinun näkevät saarnastuolissa! En sellaista iloa luullut
näkeväni." Äiti rupesi ilosta itkemään.
"Äiti hyvä, olen sitä jo kauan tuuminut, mutta en tahtonut mitään puhua,

ennenkuin nyt vasta, sillä minä pelkäsin, että jokin este olisi saattanut
tulla, joka olisi toivomme tehnyt tyhjäksi".
"Kyllä se olikin paras, sillä nythän tämä on oikea joululahja meille",
sanoi Kerttu.
"Niin, paras joululahja, minkä olisin saattanut saada. Ei sellaista
joululahjaa moni äiti saakkaan."
Tunnit kuluivat joutuisaan ja Teinin lesken kammarissa sytytettiin
lamput ja kynttilät. Pienoinen joulukuusikin paloi etukammarissa.
Joululahjoja heillä ei ollut useita, mutta vähän kuitenkin. Erkille oli äiti
kutonut lämpimät sukat ja Kerttu oli ommellut paitoja ja kauluksia,
jotka hän sitten itse oli silittänyt kiiltäviksi. Erkki oli ostanut kirjan
äidilleen sekä Kertulle. Siinä joululahjat kaikki. Niistä näkyi kuitenkin,
että he kukin rakkaudella olivat muistaneet toisiansa.
Kerttu aikoi nyt mennä pöytää kattamaan, mutta samassa jotakin
tömähti ovea vastaan sen ulkopuolella. Erkki juoksi katsomaan; siellä
ei ketään näkynyt, mutta paketti, jonka päällekirjoitus oli Kertulle,
löytyi oven takana. Kerttu sen aukaisi ja siinä oli Runebergin "Hanna"
korukansiin sidottuna.
"Katsoppas vain, muualta tullut lahja", sanoi Erkki. "Keneltä
sisarkultani tämän on saanut?"
"Jollen sinulta, niin en tosiaankaan tiedä", sanoi Kerttu, mutta hänen
punastuvat poskensa kuitenkin ilmaisivat, että hän aavisti, keneltä lahja
tuli. Iloisena ja tyytyväisenä läksi hän nyt kattamaan illallis-pöytää ja
hetken perästä tuli hän käskemään äitiänsä ja veljeään ruoalle.
Illallisen jälkeen äiti lastensa kanssa veisasi jouluvirren ja sitte Erkki
vielä luki iltarukouksen, jonka jälkeen he menivät levolle.
Joulu-aamuna äiti läksi lapsinensa kirkolle. Erkki meni sakaristoon,
mutta äiti ja tytär kirkkoon, joka oli väkeä täynnä. Kun leski lähestyi
sitä penkkiä, jossa hän tavallisesti oli istunut, tekivät penkissä istujat
kohta nöyrästi tilaa ja leski ajatteli: "tämä on poikani tähden -- mitäpä

he minulle, köyhälle leskelle, muuten tilaa tekisivät".
He istuivat penkkiin, siunasivat, ja äiti rukoili hartaasti, että Jumala
antaisi voimaa ja taitoa Erkille, jotta hän saattaisi niin julistaa Herran
sanaa, että se ihmisiä ohjaisi oikealle tielle. Kun hän näin oli
huokauksensa korkeuteen lähettänyt, katsoi hän ympärilleen. Kirkko oli
valoisa ja ihmisiä oli tullut läheltä ja kaukaa. Kävellen ja ajaen olivat
he rientäneet joulujuhlaa viettämään, kuten aina ennenkin, mutta lesken
mielestä kaikki nyt olivat tulleet hänen poikansa tähden, kuullaksensa,
kun hänen poikansa saarnasi. Kukapa ei sitä olisi tehnyt, rientänyt
vaikka mimmoisen pyryn lävitse. -- Hän ajatteli, että muut olisivat
tehneet kuten hänkin. Kaikki ihmiset nyt katsoivatkin juuri häneen ja
Kerttuun, net varmaan ajattelivat, että he olivat onnellisimpia ihmisiä
maan päällä. Kentiesi eivät aivan väärässä olleetkaan. Näin äidin
ajatukset pyörivät lemmikkinsä ympärillä, kunnes poika astui
saarnastuoliin. Silloin hän pani kätensä ristiin ja kuunteli levollisena
saarnaa. Hän oli poikansa puolesta rukoillut ja oli varma siitä, että
Jumala tuon rukouksen oli kuullut.
Tyytyväisenä läksi hän taas Jumalan palveluksen loputtua kotiansa,
sillä yksinkertaista ja selvää sanaa oli Erkki saarnannut, eikä sellaista,
kuin moni harhaoppinen tähän aikaan.
Päivällä tuli Elias Teinin perheen luo ja onnitteli Erkkiä, joka jo noin
pitkälle oli ehtinyt. "Koska minä näihin asti ennätän sinun jälkiäsi
seurata?" sanoi hän.
"Ei siihen tarvita paljoakaan aikaa, kyllä sinä saarnaan pääset", vastasi
Erkki.
"Mutta minä en tahdo, ennenkuin sitte vasta, jahka jo pian papiksi tulen.
Niinhän sinäkin teit ja Kerttu sanoo aina, että kaikki on parasta, mitä
sinä teet."
"Vai niin, sitte hän varmaankin arvoni laskee liian korkealle."
"Niin -- nyt taas. Olet sinä hyvin kummallinen. Enhän minä sillä tapaa
ole sanonut koskaan."

"Noh, sopikaa pois. Kerttu, tuleppas näyttämään tuota kaunista
joululahjaasi, josta emme tiedä, mistä se on tullut."
"Pukki sen toi", niin minulle aina ennen vakuutettiin, kun lapsena
lahjoja sain, ja siihen selitykseen ai'on vieläkin tyytyä", sanoi Kerttu,
tuodessaan kirjansa esille.
Elias katsoi sitä, kysyen: "Pidätkö tuosta kirjasta?"
"Pidän. Olen lukenut sen jo kertaaseen, mutta ai'on vielä toiseen
kertaan sitä lukea." Kerttu kyllä aavisti, kenen antama kirja oli.
Joululomalla Elias usein kävi Teinin perheessä, sillä hän viihtyi
erinomaisen hyvin. Joskus sai, hän