Joululahjat | Page 2

Oikein kovin hauskalta tuntuu,
kun tiedän, että hän jo tänä iltana on kotona."
"Keväällä minä tulen ylioppilaaksi, iloitsetko sitten, kun minä
valkolakki päässä tulen kotia?"
"Katsokaatte, miten kaunis joki on! Ihan kuin kuvastin, ja luistelioita
noin paljon! Rientäkäämme nyt."
"Taaskin jäit vastauksesta velkaan" -- sanoi Elias.

"Kuules Elias, mistä Kokemäenjoki alkunsa saa?" kysyi Mandi.
"Mistäkö? -- Oohoo sentään, et tiedä sen vertaa!"
"Tiedän kyllä, olemmehan lukeneet siitä koulussa, mutta minä en
muista."
"Onko se tietoa, semmoinen. Mutta minä en sinulle sano, koska et
tiedä."
"Kulovedestä se alkunsa saa", ilmoitti Kerttu.
"Katsos vain, sinä tiedät."
"Niin, tottakai, kun Erkki on opettanut minulle maantietoa ja vielä
sanonut, että minun etenkin pitää tunteman Suomen maantietoa."
"Mutta mitenkä sinä sen muistit, kosk'ei Mandikaan muistanut, vaikka
on niin ahkeraan koulua marssinut."
"Minä, näes, luen ainoastaan vähän, niin täytyyhän sen sitten päässä
pysyä, mutta sisaresi lukee niin paljon, ett'ei mahdu muistiin."
"Hm -- Mikä siis on parempi, lukea vähän taikka paljon?"
"Mistä minä tiedän, kysy oppineilta."
"Minun mielestäni on viisainta" --
"Että riennämme jäälle luistelemaan, jotta sitten ennätämme ajoissa
kotia", sanoi Kerttu ja juoksi samassa jäälle, jossa hän sitoi kiireesti
luistimet jalkaansa ja kiiti sitten jäätä pitkin niin nopeaan, että Eliaan ja
Mandin oli vaikea häntä saavuttaa; vaan sitten kuitenkin kaikki
katosivat tuohon kirjavaan joukkoon, joka jäällä oli luistelemassa.
Sillä välin, kuin nämät nuoret jäällä olivat luistelemassa, istui Teinin
leski hetkiseksi pieneen kammariinsa keinutuoliin levähtämään. Hän oli
juuri saanut joululeivoksensa hyvään alkuun ja nyt hänellä oli vähäinen
lepohetki. Hänen ajatuksensa lensivät monta vuotta taaksepäin -- hän

muisteli montaa, montaa joulua, jolloin miehensä vielä eli, jolloin Erkki
ensi kerran joulukuusen näki sekä miten lapsi sitten vuosi vuodelta
enemmän ymmärsi iloita joulupuusta. Sitten ajatteli hän tuota pitkää
vuosijonoa, jonka hän oli yksin elänyt lastensa kanssa, ja niitä monia
huolia -- niin, huolet, ne nyt olivat kaikki ikään kuin usvan peittäminä.
Hän näki vain kaksi kirkasta valopilkkua, jotka hänen elämäänsä
sulostuttivat, ja ne olivat hänen lapsensa. He olivat aina tuottaneet iloa
äidillensä. Josta enemmän vaivaa näemme, se meille rakkaammaksi,
kalliimmaksi tulee, ja niinpä Erkkikin äidilleen oli, jos mahdollista,
vielä rakkaampi kuin Kerttu, sillä tyttönen oli aina äitinsä silmäin alla,
mutta Erkki oli maailmalla jo pienestä. Äiti oli monta yötä valvonut,
hartaasti rukoillen poikansa puolesta, rukoillut, että Jumala häntä
suojaisi ja varjelisi kaikista vaaroista, ja varmaankin äidin rukous oli
kuultu, sillä oikeimpa kunnolliseksi tämä poika oli kasvanut.
Äidin näin ajatellessa menneitä vuosia, oli aika jo kulunut hänen
huomaamattansa niin, että luisteliat palasivat.
Elias seurasi Kerttua sisään, sanoen: "Tässä hän nyt on, viivyimmekö
liian kauan?"
"Ette. En vielä odottanutkaan teitä; kumma, miten pian aika joutui.
Katsokaas vain, johan taikinakin nousee partaittensa ylitse, hyvä että
tulitte."
"Kiitos hyvästä seurasta, Kerttu, ja hauskaa joulua teille kaikille!
Huomenna tulen katsomaan, minkälaiseksi Erkki on muodostunut
lukukauden ajalla."
Elias läksi ja leski tyttärineen rupesi leipomaan. Kun saivat viimeiset
nisuleivät leivotuiksi, sanoi äiti: "Minä lähden panemaan uuniin
valkeata, leivo sinä tortut. Leivät ovat hyvässä nousemisessa, mutta
kyllä se tarpeen onkin, sillä päivä on jo puolessa. Kun vain ehtisimme
saada kaikki valmiiksi siksi, kuin Erkki tulee."
"Kyllä saamme, jahka olen tortut leiponut, rupean siivoamaan
huoneita."

Äiti meni panemaan uuniin valkeata ja Kerttu leipoi ja täytteli torttuja.
Pian ne tulivat leivotuiksi. Hän kantoi pellit leivoksineen kyökkiin,
joka oli kylmä, sekä rupesi sitten asettelemaan etukammaria kuntoon.
Edellisenä päivänä hän jo äitinsä kanssa oli molemmat huoneet
siivonnut, mutta nyt oli leipomisen takia vielä vähän epäjärjestystä
syntynyt.
Kun Kerttu oli huoneet siivonnut, rupesi hän naputtelemaan äsken
valmistuneita uutimia etukammarin nurkkaan, johon puuseppä oli
asettanut niitten kannattimen. Sitten pyyhki hän vielä tomun suuresta
peilisatullista, joka oli piirongin päällä, ja asetti murattiköynnöksen
sievästi sen yläpuolelle seinään. Sitten tarkasteli hän huonetta,
näyttäisikö se hauskalta, ja niin hauskalta se tosiaankin näytti, ett'ei
Kerttu sitä palatsiin olisi vaihettanut. Varsinkin tuo nurkka, jota hänen
ahkeralla kädellään ommellut uutimet koristivat, näytti sievältä.
"Kerttu, tuo tänne nisukakku-pellit, uuni on lakaistu jo", kuului äiti
huutavan ja tyttö riensi takakammariin sekä vei sieltä pulleiksi nousseet
nisukakut pellineen kyökkiin.
Kun nisuset olivat kypsät ja kellertävinä peitteensä alla ja tortut
paraikaa uunissa, au'aistiin kyökin ovi äkkiä ja Erkki astui sisään.
"Erkki! Hyvänen aika, kun emme ollenkaan kuulleet!"
"Tulin aivan hiljaa ja sitten tunsin niin tavattoman makean lämpimän
leivän hajun, että sen mukaan heti tiesin tulla tänne."
"Voi hyvänen aika! Kerttu, vie Erkki kammariin; torttumme ovat
uunissa, minä kohta saan ne kypsiksi ja tuon sinulle lämpimäisiä. Voi
oma poikani, kun nyt todellakin olet kotona!"
"Äiti, me istumme täällä vain, niin kauan kuin tortut kypsyvät."
"Ei suinkaan, sinä saat häkää, et sinä tällaisiin ole tottunut."
"Kyllä minun hyvin sopii olla täällä, koska äitikin on. No, katsotaan
torttuja nyt, etteivät pala."

"No niin, ole nyt sitten täällä, kyllä se on hauskaa."
"Minä katson uuniin, äiti juttelee Erkin kanssa, kyllä minä osaan
paistaa", sanoi Kerttu.
Tortut saatiin valmiiksi ja sitten laitettiin kahvia. Uunin hiiluksella
pannu pian kiehui. Erkille maistui kahvi sekä äidin ja siskon leivokset
niin hyvältä, tuon pienen kodin kahvipöydän ääressä,