Joululahjat

Joululahjat

The Project Gutenberg EBook of Joululahjat, by Theodolinda
Hahnsson This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Joululahjat
Author: Theodolinda Hahnsson
Release Date: March 12, 2005 [EBook #15340]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
JOULULAHJAT ***

Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.

Joululahjat
Kirjoittanut: Th. Hahnsson
Ensimmäisen kerran julkaissut G. W. Edlund 1891.

Porin kaupungin, viidennessä kaupungin-osassa oli pieni talo vähän
Linnankadun varrella, jossa tämän talon omistaja, eräs porvarinleski,
asui tyttärensä kanssa. Hän kyllä oli talon omistaja, mutta kuitenkin

hänellä itsellään oli vain kaksi pientä kammaria ja kyökki asuttavana;
kaikki muut huoneet hän oli vuokrannut eräälle "tirehtöörille". Sen,
mitä leski huoneistaan vuokraa sai, täytyi riittää hänelle ja hänen
lapsilleen vuoden elin-varaksi. Siihenpä se kyllä menikin niin tasan,
ettei leski kunnolla jaksanut estää taloansa rappeutumasta, sillä ainapa
hänen myöskin tuli auttaa poikaansa, joka oli ylioppilaana. Poika, joka
luki ahkeraan ja eli säästäväisesti, koetti itsekkin ansaita tuloja, mutta
kukapa ei tiedä, joka vain pääkaupungissa on elänyt, miten siellä rahat
säästäenkin liukuvat käsistä. Kesän hän oli ollut koti-opettajana maalla
eräässä perheessä, mutta syyslukukauden hän sitten taas Helsingissä
kävi luennoilla. Tätä nuorta ylioppilasta äiti ja sisar nyt odottivat kotia
jouluksi. He koettivat saada nuot pienet huoneensa niin sieviksi kuin
suinkin, jotta poika niissä hyvin viihtyisi.
"Äiti", sanoi tyttö, "nyt ovat uutimet valmiit, mutta kyllä olenkin saanut
niitä ahkeraan ommella. Kukapa luulisi, että ne ovat vain
kahvisäkkikankaasta. Kun nämät asettelen Erkin vuoteen eteen, niin
tämä etukammari näyttää oikein sievältä ja Erkki saa oman pienen
nurkkakammion. Mitä uutimen kannatin maksoi?"
"Kymmenen markkaa puuseppä siitä otti. Siinä oli sitten haat ja kaikki.
Määlyt hän pani seinään myöskin samalla maksulla."
"Mutta mitähän Erkki sanoo, kun näkee nämä uutimet ja miten sievän
yökammion ne hänelle muodostavat?"
"Sanoo, että sinä olet hyvä lapsi, iloitset kaikesta pienimmästäkin, mitä
käsilläsi kokoon saat. Kylläpä minua monta kertaa on surettanut, kun
en ole sinulle saattanut sellaista sivistystä hankkia, kuin muut nykyajan
nuoret tytöt saavat; mutta kun ei ollut varaa antaa molempien mennä
kouluun, olen pitänyt toki tärkeämpänä, että Erkki saa opintojansa
jatkaa. Hän meitä kuitenkin kykenee sitten elättämään, jos maailmassa
tarpeeseen tulemme."
"Olkaa huoleti, äiti, minä olen aivan tyytyväinen. En minä kaipaa
mitään. Erkki kotona ollessaan opettaa ja neuvoo minua sellaisissa
asioissa, joita koulussa opitaan, vaikka hän tietysti ei niin paljoa ennätä.
Äiti minua opettaa talouden toimiin, ja korutöitä opin, kun katselen,

miten muut nuoret niitä tekevät."
"Hyvää päivää, Kerttu! Tuletko luistelemaan? Mandi tulee myöskin",
kysyi nuori lukiolainen, joka nyt astui sisään. Hänen vanhempansa
asuivat lesken talossa ja poika oli äskettäin palannut Turusta
joululomaa viettämään.
"En nyt jouda. Erkki tulee kohta kotiin ja siksi meillä täytyy olla joulu
valmis."
"Erkki, aina vain Erkki. Ikään kuin ei muita ihmisiä olisi
maailmassakaan! Eilen sinä et tullut sen vuoksi, ettei Erkki ollut kotona,
jotta olisit hänen saanut suojeliaksesi muka. Nyt on Mandi sisareni
mukana, mutta taas on Erkki estämässä."
"Mene vain, Kerttu, vähäksi aikaa; hyväähän se ulko-ilma sinullekkin
tekee. Tuollaisen pienen virkistyksen sinä kyllä tarvitset".
"Menenkö siis, äiti?"
"Menet sinä". Lukiolaisen puoleen kääntyen jatkoi äiti: "Kauvan ei
Kerttu toki saa viipyä, sillä parin tunnin kuluttua minä häntä tarvitsen
joululeivoksiamme leipomaan."
"Kyllä siksi tulen varmaan", vastasi Kerttu ja puki pikaisesti yllensä,
otti luistimet käsivarrelleen ja läksi sitten niin iloisena, kuin
kuusitoistavuotinen tyttö saattaa olla, kun hän ahkerasti työtä tehtyänsä
pääsee hyvien toverien parissa raitista virkistystä nauttimaan.
Ulkona seisoi Mandi odottamassa ja nyt mentiin rantaan päin.
"Anna minulle, Kerttu, luistimesi kannettaviksi", pyysi lukiolainen.
"Kiitos vain, kyllä minä jaksan ne itsekkin kantaa."
"No, etkö ymmärrä, että Elias tahtoo olla kohtelias", sanoi Mandi.
"Miksi en sitä ymmärtäisi, enhän muuten olisi häntä kiittänytkään."

"Sinä, Kerttu, olet niin omituinen, et sinä ole sellainen kuin muut tytöt",
sanoi Elias.
"Hm -- Siitä kai se tulee, ett'en ole samoin kasvatettu kuin muut tytöt.
En osaa niin hienosti käyttäytyä kuin he."
"Etkö ole pahoillasi, kun et ole kouluun päässyt?" kysyi Mandi.
"En. Koska äidilläni ei ole ollut varaa antaa minun mennä kouluun, niin
tiedän, että Jumala on sen niin sallinut ja parhaaksi nähnyt, enkä minä
mitään kaipaa. Olen ihan onnellinen. Työtä on minulla myöskin
tarpeeksi."
"Niin, ja olet terveempi ja onnellisempi kuin moni, joka lukee itsensä
kalpeaksi ja pilaa terveytensä", sanoi Elias.
"Mutta jos lukee kohtuullisesti", tokasi Mandi. "Tarvitseehan ihminen
sivistystä."
"Eikä taida mitään, kuten sinä ja lukukumppanisi. Ensin tarvitsee suuria
muutoksia tulla teidän kouluihinne, ennenkuin niistä säällistä hyötyä
on."
"Älä suotta sisartasi loukkaa, Elias. Noin ei Erkki koskaan sanoisi."
"Niin, mutta kun Mandi on aina ylpeä. Kyllä kai Erkkikin sinua moittii,
jos sinussa moittimista on. Minä oikein kohta vihaan Erkkiä, sillä hän
on silmissäsi niin täydellinen, ettei enään muut ihmiset ole mitään."
"Niin, minä pidän sangen paljon hänestä.