Jouluilta | Page 6

sieppasin esiin, join sek? kalmukin uupunehen my?s juoda ma k?skin: 'Tuost' ota l?mp??, kumppani! Juo, ole mies, ?l? kilju, kuolla sa voisit huonommin kuin suullasi pullo!' N?in min? lausuin, v?rjyin h?n heti oikasi k?tt??n, pulloon tarrasi, joi sek? vilhui sikkarasilmin. Vaan kun pullostain joka tilkan mies oli juonut, vait heti p??n pani m?tt??seen ja jo tyynen? nukkui.
?Leiriin taas pian sain, taas l?ht??n rumpua ly?tiin; s??nt?n? meill' oli tuo: my?s voittainkin piti v?ist??! Matkaan j?rjestyi v?ki kaikki, ja kulku se alkoi. Kyll? m? nyt viluss' y?n sain muistaa siin? ja tiet??, ett' oli pulloni tyhj?; ja n?rk?styin typeryytt?in, kun min?, herkk?n? horjahtain, olin akkana ollut. Vaan toki loppui y?, taas valkeni aamu, ja taistot seurasi taistoja taas; veri juoksi, ja nouseva p?iv? uusia huolia toi, pois unhoon j?i pian vanhat. Saapui n?in kes? taas, kes? kulki, ja seurasi syksy.
?Menneet nuo oli j??neet taa sek? kestetyt aiat, muistostain oli h?lvennyt kev?t taistelut?ineen, kuin lumihanki, mi pois suli, j?rveen j?ljeti juosten. Mieless?in oli tuo vain: puolustaa oma henki, -- miehen? taistellen, my?s vierusmiest?ni auttain, kest?? p?iv?n ty?t sek? iltaan p??st? ja rauhaan. Kerran y?ll? m? j?in, kun joukkoja uhkasi vaara, vartiotoimeen unhoksiin. Et?h?ll? ja yksin seisoin, enk? m? huomannut, kun pois meni toiset. Valkeni aamu, ja kaikki ma n?in. Viha p??h?ni pyrki, harkita koin kahap?in, joko puikin tieheni, vaiko j??n sek? kuolen paikallein. Oli vaikea vaali; mieluummin toki sai vihamies mun surmata, kuin ma, karkuun l?htien, kuolin luotiin kumppanin ehk?; vartiopaikkaan j?in siis, vartomahan vihamiest?.
?Harvoja vain tuli ensin. Kolmen j??k?rin n?in m? viidast' ilmenev?n; minut ?kk?si nuo ja he t?ht?s, ampui, vaan ohi kaikki; ma nahkani huomasin ehj?ks, julmana j?nnitt?in hanan, ammuin, sattuen yhteen. Vimmaan laukaus sai nuo toiset kaksi, ja tullen pistimin oikaistuin, mua kohti he hy?kk?si kostoon. Taistelu alkoi, selviydyin m?, ja henkeni s?ilyi. Toinen heist? jo maass' oli, haavoitettuna kuoloon, taistoon pystym?t?n, ja jo alkoi uupua toinen. Pyssy? heiluttain, yh? puolustautuen, seisoin voitonvarmana vain, kun ratsasparvi se kaukaa kiit?in karkasi p?in, avunantoon joutuen heille. Mennyt mies olin nyt. Pian paukkui pistolit, tuiski luodit ymp?ri p??n kuin paarmat; polveni silloin ?kki? murskasi luoti, ja siit' elinaikani onnun. Horjuen seisoin vain, vihamiehi? surmata viel? tahdoin kaatuissain, kun luokse jo johtaja joukon kerkesi hurjine ratsuineen, k?dess' iskev? miekka. Ly?nti? varroin p?? kumarassa ja s?ikkyen nostin pyssy? turvaksein, mut kas! h?n, hilliten iskun, heitt?ytyy satulasta ja joukon k?skevi seist?, ulvoen itkee, kaulailee mua; kyynelet tulvii, vierien virtoinaan yli mustan, hirve?n naaman. Kummastuksin kaatunehen n?in kalmukin eess?in, tuon, jota hoivata koin, h?d?n aikaan auttaen y?ll?.
?Helppohan iske? ois h?nen ollut, kiihkoa t?ynn? hurjana tullessaan; mik? esti, ja miks k?si herpos? Ihmistunne se h?ll?kin n??t oli pohjana luonteen, kiitollisuus, joka muistaa voi; vihan ?kki? voitti rakkaus, tyyssijanaan my?s tuonkin sykkiv? rinta. Tuskin lastahan niin is? hoitavi, kuin mua hoiti t?yke? tuo; koko leiriin h?n heti ryssien tietoon saattoi ty?ni, ja minne m? vain nyt vankina saavuin, arvoa, tuttuja sain. My?s kenraal' ylpe? itse loi hymykatseen, kun sivu kulki, ja voi mua olkaan ly?d? ja vointia tiedustaa, sek? kuinka ma viihdyin. Luonapa vertaisten mua kestittiin. Pala parhain ain' oli mun, lihavoitua mun piti, sy?d? ja juoda; niinp? m? p?iv?ni parhaimmat n?in vankina juuri. Huoleti olkaa siis; my?s Turkiss' ihmiset el??.?
N?in sotavanhus juttua laski, ja kaikki ne h?nt? kuunteli kummissaan, mut kohta jo leppynyt impi m??r?si illan kestinn?t sek? j?tti jo pirtin. Rient?vi h?n pihamaalle ja k?yty? polkua seuraa, vaivoin l?yt?en tien ohi nietosten pime?ss?; p??talo vihdoin eess? kun on, h?n nostavi p??t??n, huomaa -- tottako tuo on? -- vieraan saapuneheksi; viel?h?n orhit h?yry?v?t sek? kuomu se siin' on! Poikkesi ihmeiss??n h?n syrj??n, ei toki saliin l?htisi suoraan, vaan sis?suojiin keitti?n kautta, hiuksia j?rjest??kseen, kun salin uljahan uksi aukeni siin?, ja h?n heti taaton tunsi, mi pauhas: ?Lyhtyj? tuokaa, hoi! Joko taas on kartano tyhj?? Miks ei kamssuja kapteenin toki nosteta reest???
N?in h?n huusi, ja riemuissaan kuustoistias impi tunsi jo aavistuksen. J?tt?en tiet, l?pi hangen oieti portaillen h?n taaton luo tuli juosten. ?Ken se on tullut?? v?rjyen ??ns. ?Is?, virka jo joutuin! oi, ?l? kiusaa kauemmin; jos luuloni pett??, murhe jo murtaa mun. Sano varmaan, onko se Aadolf??
??neti vanhus vain k?sivarrest' tytt?? otti, renkein touhuavain ty?t m??r?si viel? ja saliin lapsen vei. Ilon yll?tys ilmi jo puhkesi, huuto huulilt' armahan immen soi; h?n seisovi viipyin, katsovi vain hymysuin, mut silm?ss' ui helokyynel.
Tullut siis ik?v?ity jo on, kuten arvasi oikein! Reimana ryhdilt??n, mut haavoitettua k?tt? kantaen nauhassaan, kera puolison istuvi lanko. Lauhtua yhtymisen v?risytt?v? riemu jo ehti, hiljaus vallitsee, kuni templin, kun humu urkuin loppuun soi, ja jo mielet vait rukouksehen yhtyy.
Tuskin kiinsi he huomiotaan nyt vienohon impeen, hetkeks vaiti mi j?i ovipieleen huonehen aavan. Vaan jopa lanko se rient?vi luo; k?si terve jo vy?ll? hehkuvan immen, h?n punahuulia suuteli siskon.
Terveht?in ilosuin kun haastelleet oli hetken, lanko se puolison etsi jo taas, kysyv?isen? kirkkaan katseen silmihin armaan loi sek? kuiskasi hiljaa: ?Pois tule, tervehditt?v? yks on viel?. H?n uinuu, kerroit