Jouluilta | Page 7

tuon; uni ei toki kest?? saa iankaiken?.
L?hti he rinnan pois, mut vanhapa rouva se rient?in j?ljiss' seurasi, suunniltaan, jos valveutuisi lapsi ja kuollakseen is?n uljaan viiksi? s?ikkyis. Yksin tytt?rineen majur arvosa j?i. Juro tuimuus poiss' oli, seesn?p? h?n, kuni muinoin keinuen istui; piippua poltteli tyynen? vain, savupilvi? kattoon tupruttain sek? ees-taas souteli lepposin ilmein. Hiipi jo vait is?vaarin luo kuustoistias impi, s??nteli varpaillaan vain keinun kulkua hetken, kunnes huolia t?ynn? jo h?n sanan ??nsi ja lausui: ?Riemussamme me n?in, is?, itsekk?it? nyt oomme. Yksih?n unhoon j?i: ilo, murheko suotu on h?lle? Rakkaans' saavako my?s on Pistoli ukko? Jo pirttiin onnestamme he tiedon sai, yl?s ehk?p? nyt h?n katsovi tuskaillen sek? poikaa vartovi turhaan.?
Tuskin lausuvi tuon, kun k?yt?v?n eest? jo kuului puujalan astuntaa, ja jo aukeni uksi, ja vanhus aukkoon itse jo ilmestyi. Ep?r?iv?n?, verkkaan astuen huoneeseen, ovipieleen ??neti j?i h?n.
Paikallaan ei viipy? nyt majur arvosa voinut, vaan aseveikon luo h?n riensi ja yst?v?-lausein laski jo murheissaan k?den olkaan harmajan urhon: ?Pistoli, kest?? t?ytyy; toivo se pett?vi, poissa kaukana etsim?s on; suruviestit sulle ja meille murheeks kapteenilla ne on, mut k?rsiv? voittaa.?
Lauseen tuon tajus ukko ja vei yli silmien varkain k?tt? ja yksin tein pois pyyhk?si viiksien v?rveet; sauvaan painaltuin nyt j?rkkym?t?nn? ja tyynn? katsoi p?in, oli hetken vait sek? vastasi vihdoin: ?Arvosa herra, jo aikaa lie elo tuttua meille, turhuus sen, sek? kuink' on tyhj?? turvata siihen. Joutuummin, kuin haipuvi illan rusko, me n?imme posken kalpenevan, sen hehkun sammuvan y?h?n; meillek? kuolema siis ois kammoks, outoa, uutta? Lieden luo toki j?in salotorpassain monet illat, hiilten hiipuvan n?in, ja ma kuulin pauhua myrskyn, y?ksi mi, yltyen vain, lumikieppein m?kki? saarsi. Riemua silloin toivo se toi: h?n saapuvi j?lleen, pilkkovi puuni ja leimuamaan saa sammuvan ahjon; helpommaks olo k?y, ja ma lauhana p?iv?ni p??t?n. Arvosa herra, jo pois h?n j?i; valitanko ma tuota? Saapunut ois, -- kukaties salot?lliss' istua kerran kyyryn? h?nkin sais, tovereinaan sauva ja vanhuus; ei ois sieluakaan, joka vaihtais yst?v?-lauseen, ihmist' ei, ket? kohtais silm?ys hell? ja harras, ei, kuka raihnaan turvana ois. Elo suotava moinen mieluummin muka lie, kuin mullan leppe? rauha! Autuas h?n, joka l?ks; mun p?iv?ni iltahan ehtii entis-kulkua hiljalleen, ja ma k?rsi? osaan.?
K?tt?p? vanhuksen majur arvosa etsi jo lausuin: ?Pistoli, oi, h?nen eest??n, t?nne mi riemua meille toi taas, eest?p? kapteenin sek? lapseni hengen, poikasi kaatui, tied?, ja h?n sotamiehen? kaatui. Kumppani, ette te saa saloss' yksin nuhjata en??, t?nne te tulkaa pois, tuvass' on koti teille ja seuraa, my?s avunantoa on, kun vanhuus voimia karsii. Tulkaa, kumppani, rauhass' yhten? harmeta voimme, niinkuin rinnakkain monet taistot saimme jo kest??. Mainen tie lyhyt on, pois toinen l?hti ja toinen, harvemmaks yh? vain k?y yst?v? voimien p?iv?in?.
??neti hetkeks j?i sotamies, h?n miettiv?n n?ytti, vastaust' arvelevan, mut vihdoin haasti jo lausuin: ?Arvosa herra, se lammessain viel' loiskivi, hauki, viel? ne teeret k?y sek? metsot m?kkini luona; koukkuja laskea jaksan viel? ja pauloja panna, toimeen tulla ma voin; ei tyytyv? paljoa kaipaa. T?nne jos siirtyisin sek? teilt? m? muonani saisin, suustapa palvelijain lois-vaivaiseen, v?en kuullen, vois sana singahtaa, joka raskaammin mua painais kuin h?t? vaikein. Ei, salotorpan tyyssija mulle mielusa on, siell' lahjoja vain iki-antajan nautin. Mets?in puut H?n verhovi, H?n jyv?n ankean linnun l?yt?? suo, H?n vastakin on mua auttava viel?. Leip?ni H?lt? jos saan, ken halveksuin toki tohtis katsoa vanhukseen, joka viel' ei n?yrty? voinut??
Korkeni ryhdilt??n majur arvosa, rinta se paisui, miehekk??n? h?n, intoutuin, sotamiest? jo katsein mittasi vaiti ja laajenevan syd?mens? jo tunsi. Suomi se eess??n h?ll' oli, syrj?inen, karu, k?yh?, rakkain syntym?maa; tuli Saimaan vartio harmaa, p??llik?n innostus, viiskymmenvuotinen ylvyys, kanss' aseveikon mieleen taas, tuo jyhke? joukko, vankkumaton, juro, j?ykk? ja rinnass' sankarikunto.
Vait meni p?yd?n luo, ja jo riemuin ylpe?p??lle maljan h?yry?v?n h?n laitteli. Vaan ovipieleen, l?htien luo sotavanhuksen, tyt?r ??neti hiipi. Lapsekkaana ja vienona h?n, kuustoistias impi, ripsiss' silmien veet, suloposkillaan puna kaino, hienoisiin k?t?siins? jo kouran karkean otti vanhuksen sek? lempein suin noin nuhteli h?nt?: ?Voi, hyv? Pistoli, hyi, tylyn ylpe?, ettek? suostu? Teit?k? keskell' onnea siis t?n kartanon uljaan kenk??n ei muka kaipaa? Katselkaa, is? tuoss' on, piippu se, n?hk??s, nyt mua arvokkaampi on h?lle, ?iti se vaalii vain sylivauvaa, lanko ja sisko lempiv?t toisiahan; mua ei niin ainoa muista. Koht' olen yksin, liikoja vain, en riemua tuota; jos min? tullen, jos min? mennen, kaikki on yht?. Muille on onneks muut, en kellenk??n min? riemuks. Teillekin ainoa on er?maa sek? mets? ja m?kki, vaikka ma hell?n? hoitaisin kuin tytt?ryt teit??.
Haasti, mut ??nin liikutetuin taas vastasi vanhus: ?Neiti, te vanhaa huuhkaint' ?lk?? pois pime?st? vieht?k? valkeuteen; h?n kaipaa varjoa, y?t?. T?nne jos ilmestyy useammin, kuin edes soiskaan, luotapa h?ik?istyn pois torjuilkaa tupalinnut, jotta h?n istua sais suloloistoss' silmien noiden; mieliss??n kotipuilleen taas h?n pyrkivi rauhaan.?
Vaikeni; maljan h?yry?v?n majurilta h?n otti, ??neti suullen vei sek? joi sen tyynen? pohjaan.

End of the Project Gutenberg EBook of Jouluilta, by Johan Ludvig Runeberg
*** END OF THIS PROJECT