Jouluilta | Page 4

luin: ota Moore tai Irving, tutki Alhambraa, verta ja kahleit' et syd?mess?si aattele silloin, pelk??t ehk?p? vain, ett' ylti?riemuhun armaas Pohjolan unhottaa sek? murheisen kotisirkun. Hetkeks jos, surut unhottain, mua kuulla sa tahdot, niin luen laulun vain, mihin aiheen antavi Aadolf; haaveiluks et saa sit? v?itt??; -- niin k?vis seikat, jos h?n vangiks j?is; it?maista on kaikki ja totta.? Lausuen n?in, sirolehti? kirjoitettuja impi auki jo k??ri ja poskillaan puna viehke? alkoi:
Viestit kulkee seraljissa; haltijatar haaremissa, uinumaanko j??t? Saapui kirje sulttanilta: ?Seidi! pylv?skaitehilta, sulttanitar, juhlasaaton n??t.?
Aamun tenhoon, h??t?in h?iv?n, nousi kultakehr? p?iv?n yli Bosporin; kauniimpana hohti helyin, s?deloiston kimmeltelyin parvekkeella t?hti haaremin.
Sulo silm? v?ikkeen vienon tuikahtaa soi yli tienon; juhlat alkavat. Minne katsoi, kansaa kiehuu, venheet liukuu, purjeet liehuu, el??, liikkuu salmet, rantamat.
Mist? riemu, jok ei laannut? Lippu Mahmudin on saanut voiton ylv?h?n: Viel' on maassa tarmon j?nne, taisto p??ttyi, orjiks t?nne riemuin tuodaan vangit Ven?j?n.
Kalvas joukko tulee tuolla! Vaaran, taiston tiell? kuolla tyynn? tohtis tuo; kahleissa nyt joukko vankein allap?in k?y mielin ankein, yksi vainen uhkakatseen luo.
Tiuskiessa vartijoiden, kahleissaankin kauhuks noiden, urho nostaa p??n. Jalot piirteet synkistyv?t, s?ihkyin leimuu silm?t syv?t; surmaa uhmas viha ylv??n t??n.
Kiihtyin kansa ty?ntyi kohti, katsehissa kiukku hohti, uljast' uhaten; mutta parvekkeelta l?hti vienona, kuin tuikkis t?hti, s?de silm?n, vankiin kiintyen.
Seidin syd?n vuotaa verta; noinpa h?nkin vietiin kerta synnyinmaastahan, Serbian laaksoin lapsuusko'ista, satakielten ruusustoista, onnestansa mailta Moravan.
Povi nousee, posket palaa; ?Katsos vierasta!? h?n salaa virkkaa orjalleen. ?Kahleen kantajaks ei totu valtakotkan vapaa rotu, lent?? tahtoo yli maan ja veen.?
?Urhon vapaaks saatan varmaan: el?k??n h?n eest? armaan, maineen, synnyinmaan!? Lausui, rinnass' into hell?, laittoi ruusulehtisell? puolisolleen kainon viestin vaan:
?Saakoon kera ruusun tuokseen Seidin huokauksen luokseen uljas valtijas: mainees hurmaamana, kulta, pyyt?isin m? hetken sulta, jotta kiitt?? saan sua juhlastas.?
N?in luki; siskoon h?n salavihkaa vilkasi, lausuin: ?Et sin? j?nnity, et kysy tietoja! Kas, t?m? ensi lauluni p??ttyi n?in, ois toinen kuultava viel?. Haasta jo, vaiti sa j??t, sano tottakin, onko se siev?? Kaikki se t?ydelleen kuin kirjoiss' on. Ihan uutta juhlan juoni se vain on, sulttanitar sek? vanki. Nyt taas kuule ja suutelo suo, kun loppuhun ehdin.?
Haarem-puiston vehmastoista tie k?y majaan, miss' ei loista ihmeet taitehen, ruusustoon, jok' id?n kes??n kukkiin puhkes, piilopes??n sulo rauhan, templiin syd?men.
Siell? luopuu valtikastaan valtijas, ei ota vastaan loiston kunniaa; hourisuukot, simahuulet, balsamiset tuoksutuulet, lempi, lempi siell? odottaa.
Jos h?n v?syy vallan vaivaan, haaveiss' illan tahtoo taivaan n?hd? profeetan, n?hd? tunteen kev??t hennot, tuta muistot, toivon lennot, k?y h?n aina kukkasmajahan.
Sinne tarhaan sulo tuokseen Seidi? h?n vartoo luokseen, vastattuaan noin: ?Sulttanitar, vilveess' ehtoon sen luo tullos ruusulehtoon, ken sun kirjees luki suuteloin.?
Vuorten peittoon p?iv? vaipui, pilven purppurat jo haipui taivaanrannan taa; kuu luo salmeen valosillan, laulaa satakielet illan. -- Joudu, Seidi, herras kaihoaa!
Saapuu h?n, kuin virva v?ikkyin, vait kuin y?, kuin kauris s?ikkyin puolisonsa luo; k?skij?ns? katseen eess? polvistuu ja helj?n seess? hunnun h?iv?n kasvoiltansa luo.
Poskilla on puna hienoin, silm?ss' s?ihkyy hohtein vienoin kyynel kuulakas: ?Onniko vai tuska toi sen?? syliins' saaden puolisoisen, hiljaa h?lt? kysyy valtijas.
?Auvoni!? h?n huokas haastain, ?lapsuusp?iv?in mielimaastain viel' on muistossain impi-yst?v?, mi kukkaan hetkeks puhkes, h?ipyi hukkaan; *Serbian ruusuks* sanottiin h?n vain.
?Kukkain kuu jo talven liensi, ristin eest? taistoon riensi urhot Serbian. *Serbian ruusun* punalehti kelmet? jo ennen ehti, kuin ne kuihtui, kukat kunnahan.
?Luona hopeaisen Savan vaipui tuskiin syd?nhaavan hautaan hiljaiseen. Yksi tiesi sen, oi armas: pakahtui tuon immen parmas, kun toit t?nne sulhon orjuuteen.
?Riemuhuudot kun soi sulle, murheita toi mieleen mulle juhlan p?iv? t??. Kev?t syd?men on arka, siksi itkee Seidi parka, siit?, herra, kyynelet on n??!
?Miss? leimuu Pohjan liesi, riutuu nyt, kuin h?n, kentiesi murhein morsian; t?nne kyynelkatse k??ntyy, anoo armastaan, mi n??ntyy, kauas j??den vangiks voittajan.?
Hiljaa huokas noin kuin tuuli, p??ns? painoi rusohuuli rintaan valtiaan. ?Saat?, h?n voitettuna vastas, ?vangin joka suudelmastas: lunnaas, Seidi, nyt j?? lukemaan!?
Id?n koi jo kuultaa esiin, aamutuulet Peran vesiin liehuu leyh?ht?in; purjeet painaa mastopuuta, kiit?? kohti salmen suuta Seidin vangit kotiin pohjaan p?in.
Kuulijani, sisko kulta, ?l? runon ylh?? tulta etsi laulustain! Astu unten huvihaakseen: *siskon surut karkoittaakseen, lauloi tytt? laulun kainon vain!*
N?in luki laulua h?n, vain ??nin v?rjyvin ensin, kainona kiiruhtain, tai henke? taas pid?tellen, kunnes my?t? jo tempautui, ja nyt ??ni se helkkyin, vienona soinnahtain, toi hennon laulelon ilmi. Vaan kun viittasi viimein itseens' siin? ja siskoon, koskettain surut tuon, joit' tahtoi hell?n? viiht??, puhkesi itkuun h?n, sek? peitt?in silmi? istui. Lohduntuoja se lohduton on. Luo k?tkyen sisko kehkeyneempi nyt ei toki j??; heti kohti jo kiit?in, painavi suudellen povehensa h?n itkev?n immen.
Vihdoin, haastaen hiljalleen, kuustoistias ??nsi: ?Kultani, huonees t??, salak?tk?si sun, j?t? hetkeks, katselemaan huvituksia k?y, iloleikkej? pirtin; n??t, miten aihe se pieninkin voi riemua tuottaa. Pistoli vanhus kai siell' istuvi piippua polttain, mieliss??n, hymysuin, vain meill? on itkua t??ll?; taistelumuistoineen rikas on h?n, sauhuja kiskoin: k?yhiks j??mme, me rikkaat, joill' on kaipio vainen. L?hde ja kartuta riemua tuon; kun taaria tuopin h?lle s? suot, ilokatseen saat, joka loistavi sieluus. Mielip? sinne mun ois, mut j?tt?nen nyt sinut