Johdanto Suomen kirjallishistoriaan | Page 2

on niiltä ruvettu
riisumaan sitä raskasta haarniskaa, jonka peiton alta ainoasti oppineet
ovat osanneet silmäillä niiden salaisia sisuksia. Suomen kielellä ei
semmoista muukalaiskielten lainoilla parsittua huntua ole, ja Jumala
varjelkoon sitä milloinkaan valmistumasta. Niitä löytyy kuitenki, jotka
sovaistuina vanhan totutun tavan rakkaudesta hyväilevät muukalaisia
oppisanoja ja toivoisivat niiden ottamista suomenki kieleen. Niiden
välttämistä pitävät yksipuolisena suomikiihkona ja vetävät mielestänsä
hyvinki tukevia syitä ja perustuksia vaatimuksensa täytännöksi. Näin
tavallisesti sanovat: oppisanain ollessa yhteiset, ymmärretään tieteitä
niiden kautta paremmin kuin jos ne olisivat kunki maan omalla kielellä;
ja kun ne ovat muille kelvanneet, miksikä ne eivät suomelle kelpaisi.
Näitä perustuksia likemmin tarkatessa laimistuu niiden tukevuus

melkein tyhjäksi.
[1] Ks. Kalevalan 47 runoa, toisessa painossa.
Muukalaisten oppisanain puolustajat eivät muista eli eivät tahdo
muistaa niitä aikoja ja seikkoja, jotka vaikuttivat Europan nykyisten
kielten sekoituksen, ja jotka osaksi olkoot oppineitten puolustuksena
sen tapahtumiseen. Ihmiset ovat aina aikansa lapset, ja harvat ovat
vapaat aikansa erhetyksistä. Mainittu, vielä nytki hankaloittava sekoitus
sai alkunsa silloin kuin sivistys ylipäätänsä oli vanhanaikainen
(romalainen ja kreikkalainen), ja sen ainoana välikappaleena latina,
joka sen turvissa oli tunkeunut kaikkiin maihin ja voittanut
vuosisatojen kuluessa melkein yhtä suuren kunnioituksen kun paavi ja
hänen pyhänsä katolisessa maailmassa. Alku kun oli tehty paisui sen
kasvanto itsestänsä, sillä useammat tiedemiehetki kulkevat
mieluisemmin avattua polkua, ennenkun uusia hakevat, olkoon vanha
sitte hyvä eli huono, hyödyllinen eli vahingollinen. Harvoin se totuus
pysyy elävänä kenessäkään, että ihminen ei ole luotu ummin silmin ja
huolimattomasti toimimaan, katsomatta työnsä vaikutuksia tulevaisessa
ajassa. Sen unohdus, joka niin paljon pahaa on matkaansaattanut,
kieltää ihmisten maailmanhistoriallisia erhetyksiä ja vikoja
puolustamasta. Kielten sekoitus on laskettava oppineitten
vaikuttamaksi viaksi.
Uskonpuhdistuksen kautta voitolle päässyt ajatuksen vapaus -- tämä
ihmisen kalliin omaisuus -- antoi tieteille toisen juoksun, jota oppineet
seurasivat niinkuin valon sotalippua parempaan aikaan. Janoova
ihmishenki alkoi saada virvoitusta ja lohdutusta suoraan pyhän
raamatun sitä ennen suljetuista lähteistä, ja tieteitäki ruvettiin vähitellen
ajan vaatimuksesta viljelemään kansain omilla kielillä. Mutta kun
niiden viljelijät sinä aikana ja kauvan jälkeenki päin osasivat paremmin
latinaa, kreikkaa ja hepreaa, saattoi se heitä sekoittamaan maansa kieliä.
Taitamattomuudesta unohtivat omain kieltensä varat, jotka epäilemättä
olisivat alusta pitäin riittyneet tiedekieleksi yhtä hyvästi kun latina
silloin kuin tieteitä sillä aljettiin harjoittaa. Ensimäiset suomenkielisetki
kirjoittajat pistivät rakastettua latinatansa suomalaisten lauseinsa väliin,
niin ettei suomikaan ole sen suhteen jäänyt osattomaksi. *Item*[1]
pantiin siihen, jossa sana *myös*, *anno*, jossa *vuonna*, *errata
typographica Catechismuxesta*[2], jossa *katkismuksen painovirheet*,
j. n. e., olisi saman sanonut suomalaisenkin ymmärrettäväksi.

[1] Ks. esm. Mikael Agrikolan "Alkupuhetta sen wdhen Testamentin
päle."
[2] Ks. Valtaneuvos Pippingin Luetteloa suomeksi präntätyistä kirjoista,
s. 8.
Jos valmiit oppisanat ovat yhdeltä puolen helpot ottaa vennon vieraisin
kieliin, ei siitä syntynyttä kielten turmelusta sentähden käy toiselta
puolen milläkään muotoa puolustaminen. Semmoista helppoutta
saattaisi totuuden mukaan arvata laiskuudeksi; vaan jos se oppineitten
vireydelle tuntuu liian rumaksi moitteeksi, saa sitä kaikitenki sanoa
huolimattomuudeksi toisten tavaran hoidannossa ja käytännössä; sillä
kielet eivät ole oppineitten -- ne ovat kansain kalliimpia omaisuuksia.
Siksi sen nykyinen aika on tekotoimellisesti osoittanutki, koska entisten
oppineitten huolimattomuutta kansain kielten käytännössä on useissa
maissa ruvettu hylkimään. Heidän jättämiä muukalaisjälkiä on
oppisanainki puolesta koetettu puhdistaa esm. Ruotsissa, Saksassa,
Norjassa ja erinomattain Tanskassa. Ruotsalaiset vaikeroivat sitä paitse
saksan, ranskan ja siskokielensä tanskanki vaikutusta heidän
kielessänsä[1]. Löytyy siis muuallaki kielen puhtauden harrastajoita.
[1] Rs. P. Wieselgrenin Ruotsia kaunokirjallisuutta (Sveriges sköna
litteratur). Lund 1835. 3:n osaa 196 sivua; ja N. M. Pedersenin historiaa
Tanskan, Norjan ja Ruotsinkielistä (Danske, Norske och Svenske
Sprogs Historie). Kyöpenhamina; 2:n osan s. 117--143 ja myös ss. --
Tämän palkitun historiaa 1:n osa painettiin 1829, toinen osa 1830.
Puheeni oppineitten kielellisestä huolimattomuudesta ei milläkään
tavalla alenna heidän suurta ja kiitettävää ansiotansa tieteiden tuonnista
kuhunki maahan ja niiden ylläpidännöstä kussaki kansassa. Ainoasti
typeryys voi lauseissani etsiä semmoista alentamista ja sen sivulla
luulla unohtaneeni tiedemiesten pää ansiota heidän vaivaloisessa ja
useimmittain palkitsemattomissa töissänsä. Mitä taas siihen tulee, että
yhteiset oppisanat huojentaisivat tieteiden ymmärtämistä kaikilla
kielillä, niin se etu on sangen yksipuolinen ja vähäinen. Siitä ei olisi
pienintäkään hyötyä muille kuin kunki maan oppineille. Mutta onko
heidän hyötyynsä enemmin katsominen, onko heidän voittonsa tässä
kalliimpi kun kansain kielten puhtaus? Ei suinkaan! Sitä eivät isänmaan
mieliset tiedemiehet missäkään tahdokaan, eivätkä suvaitse. Jos esm.
suomenkieli sekoitettaisiin muukalaisilla oppisanoilla, rakennettaisiin
sen kautta kansallemme samanlaatuinen tieteellinen aituus, jota

muualla koetetaan saada puretuksi, ja joka Suomessakin, ensin
puhtaana latinaisena ja nyt joitakuita vuosia ruotsalaislatinaisena, on
seisonut lujana vartiana tieteiden temppelin ympärillä, niin että
maamme oppineet ovat rauhassa saaneet olla sen sisässä vaikka
sokkosilla. Myödytettäneen kuitenki siinä olevan kyllä vääryyttä ja
kärsimystä, että Suomen kansa niin pitkän ajan on elänyt sivistyksensä
puolesta muukalaiskielten turvissa. -- Mutta tästä on soveliaampi tila
toisessa kohden puhua. Kysyn tässä vaan: ovatko tieteet ainoasti
tiedemiesten hyväksi vaiko kansainki hyödyksi syntyneet ja kasvaneet?
Totta kansainki, jotka kustantavat oppi- ja tiedelaitoksia. Kaikki jäsenet
kussaki kansassa ovat velkapäät saamaan osansa tieteiden aarteista
omalla, sekoittamattomalla kielellänsä. Vaillinaiseksi supistuu muuten
tieteiden tarkoitus, joka tosin on likimäisesti niiden oma vaurastuminen;
mutta siihen on suljettu myös