Jaana Rönty | Page 7

h?n my?skin rouvalta ja ylioppilailta.
Siten h?n sai tiet?? paljon uusia asioita.
Mutta mitenk??n h?n ei viel? saanut p??h?ns?, ett? h?n tuona mustien miesten y?n? todellakin olisi ollut ensimm?isen kerran el?m?ss??n tekemisiss? korkean esivallan kanssa.

10.
Jaanalla ei ollut monta tuttavaa Helsingiss?.
Miestuttavia h?nell? oikeastaan ei ollut kuin yksi. Sekin oli melkein v?kipakolla tuttavaksi pakkautunut.
Se py?ri aina siin? heid?n talonsa l?heisyydess?. P?iv?ll? se enimm?kseen k?veli edestakaisin, mutta illalla se ilmestyi porttik?yt?v??n eik? paljon liikkunut siit?.
Nuori mies se oli, pinta mustanpuhuva, pienet kiver?t viikset yl?huulessa. Yll??n h?nell? oli siisti kev?tpalttoo ja pehme? vilttihattu p??ss?. Se oli Jaanan mielest? sangen siev? poika. H?nen olisi tehnyt mielens? puhutella h?nt?, jos h?n yleens? olisi pojista v?litt?nyt.
Mies hymyili aina h?nelle, iski silm?? ja tervehti yst?v?llisesti.
Toisina p?ivin? h?nt? ei n?kynyt. Mutta silloin k?veli usein katuk?yt?v?ll? er?s toinen mies, joka ei ollut ollenkaan yht? yst?v?llisen n?k?inen kuin tuo edellinen. Jaana miltei pelk?si h?nt?.
Er??n kerran h?n n?ki noiden kahden haastelevan kesken??n. Se oli h?nen mielest??n sangen merkillist?, sill? h?n ei voinut k?sitt??, mit? niin hieno herra voi asioida niin r?yhke?n ja ep?miellytt?v?n miehen kanssa.
Mutta se nuori mies iski silm??, kuten ennenkin, erosi siit? toisesta ja ilmestyi kohta Jaanan kupeelle kohteliaana ja hymyilev?n?, hattu k?dess?.
--Saanko min? saattaa neiti?? h?n sanoi.
Saatapahan jos tahasi, ajatteli Jaana. Mutta h?n ei sanonut mit??n.
Mies kysyi, minne Jaana oli menossa. Jaana sanoi olevansa asialla. Mies kysyi, mill? asialla. Jaana ei viitsinyt en?? vastata h?nelle.
--Mit?s te t?ss? aina k?velette? h?n kysyi puolestaan.
--Terveydekseni, vastasi mies ja hymyili.
--Taitaa olla huono terveys teill?, sanoi Jaana.
--L??k?ri on m??r?nnyt minut k?velem??n.
Se sanoi sen niin veitikkamaisella ??nell?, ettei Jaana ollenkaan voinut uskoa h?nt?.
--Ei, mutta ihan totta? h?n sanoi.
--Minulla on t??ll? virkatoimia, lausui mies vakavammin.
Nyt uskoi Jaana h?nt? viel?kin v?hemm?n.
H?n nauroi.
--Mit? virkatoimia teill? kadulla on?
--Minulla on morsian siin? teid?n talossa, sanoi mies ja nauroi vastaan.
--Olkaa h?per?im?tt?!
--Se on niinkuin min? sanon.
--Enp?h?n min? ole sit? n?hnyt.
--Olenpahan min?.
--Mik? sen nimi on?
--Mik?s teid?n nimenne on?
Se oli Jaanan mielest? aivan tarpeeton kysymys.
--Mit? te sill? tiedolla tekisitte?
--Se on minun salaisuuteni. Mik? on teid?n ristim?nimenne?
Voihan tuon sanoakin, ajatteli Jaana. Eih?n tuo nimi suussa kulu.
--Jaana min? olen, h?n sanoi.
--No, se on juuri justiinsa sama nimi kuin minun morsiamellani.
--Ei ole.
--On varmasti. Totta min? sen tiet?nen, kun olen h?nt? t?ss? kaiken kev?tt? katsellut.
--Mik?s sen sukunimi on?
--Sama kuin teid?nkin.
Nyt huomasi Jaana, ett? mies laski leikki? h?nen kanssaan.
--Menk?? matkoihinne!
--Kyll? menn??n. Mutta saanko min? sitten huomenna tulla saattamaan?
Mies tuli huomennakin. Se oli Jaanan mielest? hyvin h?vyt?nt?. Mutta toisakseen oli mies hyvin siistin n?k?inen ja sukkela suustaan, joten Jaana oli h?nen seurastaan sek? huvitettu ett? imarreltu. He tulivat pian hyviksi tuttaviksi.
Mies tahtoi tiet?? kaikellaista. Niinp? kysyi h?n kerran, asuiko heill? ylioppilaita.
--Kyll? asuu, sanoi Jaana.
--Mit? ne puhuvat?
Jaana nauroi.
--Puhuvat kaiketi ne, mit? sylki suuhun tuo.
--Puhuvatko ne teille paljon yleisist? asioista?
--Mist??
--Sellaisista valtakunnan asioista. Kenraalikuvern??rist? ja muusta.
--Haastelevat ne niist?kin, kun min? kysyn.
--Mit? ne haastelevat silloin?
Jaana kertoi. H?n oli syd?mess??n oikein ylpe? siit?, ett? h?n tiesi niin paljon ja ett? mies ei voinut pit?? h?nt? aivan oppimattomana maalaistollona. Mies kuunteli halukkaasti.
--Puhuvatko ne keisarista? h?n kysyi.
--Eiv?t ne juuri siit?.
--Ehk? sent??n?
--Saattavat joskus puhuakin.
--Mit? ne siit? puhuvat?
Jaana kertoi. Mies n?ytti hyvin tyytyv?iselt?.
--Ovatko ne kaikki kotona? h?n kysyi. Min? tarkoitan, t??ll? kaupungissa.
--On niist? jo pari maalle matkustanut.
--Minne ne matkustivat?
--Minne lienev?t kotipit?jiins?.
--Milloin ne l?htiv?t?
--T?ss? ne kev?ttalvella.
--Oliko niill? paljon papereita mukanaan?
--Saattoi olla papereitakin.
--Puhuivatko ne asevelvollisuudesta?
--Eiv?t ne asevelvollisuudesta puhuneet.
Mies osti Jaanalle makeisia ja lupasi vied? h?net sirkukseen ensi sunnuntai-iltana. Jaana ei ollut koskaan ennen ollut sirkuksessa. H?n oli kyll? kuullut toisten tytt?jen puhuvan siit?, mutta h?nell? ei ollut koskaan mielest?ns? ollut liikoja rahoja siihen. Kuitenkin oli h?nen halunsa jo kauan palanut sinne.
H?n kiitti ja suostui.
H?nen oli pian l?hdett?v? kotipuoleen. Voisi h?n nyt hiukan huvitellakin. Olisipahan sitten jotakin Heikille kertomista.

11.
Jaana pyysi luvan rouvaltaan ja sai. Sunnuntai-iltana pani h?n p??lleen parhaat vaatteensa l?hte?kseen sirkukseen.
J?lleen muistui mummo h?nen mieleens?. Mit? olisi mummo t?st? sanonut? Olisi ehk? syntin? pit?nyt. Mutta eih?n h?nen itsens? tarvinnut piletti? maksaa. Oliko sit?paitsi h?nen syyns?, ett? h?n oli nuori ja ett? h?nen teki mielens? huvitella?
H?n letitti palmikkonsa ja nakkasi hiukan kopeasti niskojaan. H?n oli nyt oppinut ymm?rt?m??n, ett? h?nen tukkansa oli jotakin kaunista, jota h?nen ei tarvinnut h?vet? ollenkaan. Ylioppilaat olivat jo kyllin usein sit? h?nelle selitt?neet.
Jaana otti pienen py?re?n peilin taskustaan ja katsoi viel?, ett? jakaus vaan oli tullut paikoilleen. Mahtoiko h?n todellakin olla kaunis? Joku ??ni h?nen sis?ll??n sanoi niin. Samaa olivat herratkin sanoneet, mutta ne aina laskivat leikki? h?nen kanssaan. Kuitenkin h?n olisi kovin mielell??n tahtonut olla kaunis.
H?nen pukunsa ei ollut en?? samallainen kuin se, jossa h?n oli ensimm?iset ep?vakaiset askeleensa p??kaupungin asfaltilla ottanut. Se oli siisti ja muodinmukainen, uumenilla kiiltonahkainen vy? ja jaloissa siev?t kautokeng?t. Toisilla tyt?ill? oli kureliivitkin. Sellaisia ei Jaana viel? ollut uskaltanut hankkia itselleen, yht? v?h?n kuin hattua, hansikkaita ja p?iv?nvarjostinta. Mutta vaalea kev?tjakku h?nell? oli, joka sopi niinkuin valettu h?nelle, vaikka h?n olikin sen jo k?ytettyn? ostanut er??lt? palvelustyt?lt? kerrosta alempana. Sit?paitsi h?n oli oppinut er?iden vaatekappaleiden k?yt?n, jotka h?nen kotiseudullaan viel? kuuluivat miehisen sukupuolen yksinomaisiin etuoikeuksiin.
Py?re? peili oli t?ll? kertaa liian pieni ja ep?mukava