Jaakko Juteini ja hanen kirjallinen toimintansa | Page 8

leipää kohden kuroitella», niinkuin hän katkerana
laulaa runossaan »Runolaisille Suomessa, kirjoitettu
leiwättömyydessä» eli kaiketi juuri tähän aikaan, vaikka se vasta v.
1816 on ilmestynyt painettuna runovihkoon »Waikutuksia Suomalaisen
sydämessä». Tämä runo on selvänä todisteena hänen mielialastaan
näihin aikoihin. Siinä arvellaan vanhan Wäinämöisen jo niin
köyhtyneen, ett'ei hän enää jaksa elättää palvelijaansa, laulajaa, vaan
tällä on »nälkä palkkana hengen huvituksen» ja »kuiwan kunnian
ohella», joka ei kuitenkaan »kelpaa täällä ruumiin ravinnoksi». Sen
sijaan omanvoiton pyytäjät, useinkin mielettömät konnat, »itse äitinsä,
isänsä kielen hyvängin» hyleksijät, »miehet maassa muukalaiset»
menestyvät hyvin ja voivat kiivetä korkealle »pussi pohjaton kädessä.»
Mutta siitä enemmän sivuilla 40 ja 41, jossa on tätä runoa vielä lyhyesti
selosteltu.[21] Tämän runon mukaan oli siis »muukalaisuuden» syy,
että niin katkeria »vaikutuksia» oli »Suomalaisen sydämessä», kun
hänelle vääryyttä oli tehty. Ei käytetä siinä suoraan

»ruotsalaisuus»-sanaa, mutta itse asiassa juuri sitä käsitettä tarkotetaan.
Samoin seuraavienkin vuosien runoissa, joissa näitä samoja
»vaikutuksia» vielä monessakin tuntui. Muistutamme vain yleisesti
tunnettua Kiwipiirrosta Häpy-patsaassa Suomen Oppineille v:lta 1817
ja samana vuonna myöskin julaistua runoa »Kolme aikaa», molemmat
Ajan Wiete-nimisessä runokokoelmassa. Viime mainitussa, vähemmän
tunnetussa runossa kiitetään »ensimmäistä aikaa», esi-isiemme aikaa,
sillä he olivat
»rohkeat ja rehelliset, kiitettäwät käytöksissä! werellä ja woimallansa
suojeliwat sukuansa, wapautta warjelivat, koska Suomen koko seura
piti onnen yhteisenä.»
Silloin olisi tietysti suomeksi runoilevainenkin leipänsä löytänyt.
Mutta
»Sitte tuli toinen aika-- aika muita awarambi, jossa Suomen joka sääty
etsi omaa etuansa, hylkäs' toisen hyvän onnen-- hylkäs' kansan
kunniangin. Moni wailla miehen mieldä ylen kattoi koto-kielen
walistuksen wahingoksi.»
Vieläpä niin myöhään kuin v. 1826 tuntui näitä samoja »vaikutuksia»
Juteinin sydämessä, sillä hän silloinkin Runotähteitä-nimisessä
runokokoelmassaan lauloi ivaa uhkuvat, katkerat sanansa, jotka
tunnemme J. Krohn'in usein mainitusta teoksesta, Suomal. Kirjallis.
Vaiheet, mutta joita tässä emme voi sivuuttaa silloisia nurjia kielioloja
kuvaavina:
»Koskas kuulet kouluissamme taikka lain tulkinnoista oudon kielen
kitisewän, naura Nationaliteelle, wirsku vieraille sanoille!»
Näin nyt nähtyämme miten syviä jälkiä kärsitty vääryys jätti Juteinin
mieleen pitkiksi ajoiksi tulisi meidän seurata hänen toimiansa senkin
jälkeen, kun hänen toiveensa v:na 1810 keväällä saada valtion virka
raukesi. Näitten toiveittensa raunioilla ei Juteini itkeä ruikuttelemaan
ruvennut, vaan kävi kesällä samana vuonna Tukholmaa katsomassa,
koska hänelle näyttää tarjoutuneen tilaisuutta siihen. Ehkäpä haihtuisi
matkalla mieliharmi!--Edellä mainitsemamme vääryys, mikä näin oli
Juteinille tapahtunut, oli kuitenkin siksi suuri loukkaus, ett'ei hän enää,
kun oli Tukholmasta palannut, pyrkinytkään valtion virkoihin, vaan
meni, kuten olemme jo edellä nähneet, vapaaherra Wredelle
Anjalaan--jälleen kotiopettajan toimiin-- loppuvuodeksi 1810 ja
seuraaviksikin aina alkupuolelle vuotta 1812, jolloin hän luultavasti itse

pikimältään kävi taas Turussa hankkimassa Yliopiston konsistorin
todistuksen[22] hakeakseen erästä virkaa ja tällä kertaa paremmalla
menestyksellä. Lagus'en Matrikelin tiedonannon mukaan on hän
sellaisen todistuksen saanutkin konsistorilta huhtikuun 13 p:nä samana
vuonna.[23]
Silloisiin postioloihin nähden emme luulisi hänen tätä todistusta
hankkineen valtakirjalla valtuutetun kautta, sillä edellä
mainitsemassamme hänen elämäkerrassaan Sanan Saattajassa sanotaan
hänen jo kaksi päivää myöhemmin eli huhtikuun 15 p:nä »tulleen» jo
mainittuun virkaan, jonka hän siis onnistuikin tällä kertaa saamaan.
Tosin oli virka vain sijaisuus Haminan kaupungin maistraatin sihteerin
toimessa, johon »notarius publicus»-virka oli yhdistetty; mutta se tuotti
toki leivän, vaikk'ei tietenkään ylen runsasta; ja samalla saavutti Juteini
ansioita virkauralla, jotka luonnollisesti jotakin merkitsivät toista
samallaista vakinaista virkaa tavotellessa.
Nähtävästi oli Juteini 1811 ja 1812 vuosien vaihteessa Hattulan
kirkkoherranvirastolle ilmottanut muutostansa synnyinseurakunnastaan,
koskapa hänen nimensä 1811 vuoden kirkonkirjassa vielä on
merkittynä, vaikkakin muistutuksella »oleskelee Venäjällä» (vistas i
Ryssland), mutta v. 1812 hänen nimeänsä sieltä ei enää löydä. Ehkäpä
hän Hattulaan taas on poikennut samalla matkalla, kuin hän edellä
tekemämme olettamuksen mukaan Turussakin kävi. Kirkonkirjassa ei
tällöin tosin ole tullut oikaistua tuo Sanan Saattajan elämäkerrallisten ja
epäilemättä sangen täydellisten tiedonantojen mukaan luultavasti väärä
ilmotus hänen oleskelustaan Venäjällä v. 1811, ehkäpä ei senkään
vuoksi, että hän kuitenkin Anjalassa on ollut sangen lähellä »Vanhan
Suomen» rajaa; mutta jos taas tämä otaksuma on oikea, lienevät toki
toiveet pääsemisestä Haminaan edellä viitattuun viransijaisuuteen jo
sanottujen vuosien vaihteessa olleet epäilemättä sangen suuret, koska
hänen nimensä on seuraavan vuoden kirkonkirjasta jo jätetty pois.
Mutta kun siinä taas ei sanota Juteinin mihinkään määrättyyn Suomen
seurakuntaan muuttaneen, niin voipi toiselta puolen olla mahdollista,
että Hattulan kirkkoherranvirasto on otaksunut hänen edelleen
oleskelevan Venäjällä ja ehkäpä sinne jäävän ja jättänyt sellaisen
olettamuksen nojalla hänen nimensä 1812 vuoden kirkonkirjasta
pois.[24]
Mutta oli nyt näiden asiain laita miten oli, Turussa Juteini nähtävästi

siis kuitenkin kävi alkupuolella vuotta 1812 ja Haminaan hän heti sen
jälkeen maistraatin sihteerin sijaiseksi pääsi, niinkuin edellä näimme.
Tällaisena sijaisena hänen ei kuitenkaan kovin kauan tarvinnut olla,
sillä hän joutui jo joulukuun 2 p:nä 1813 Viipurin kaupungin
maistraatin vakinaiseksi sihteeriksi ja notarius publicus'eksi.
Luultavasti perinnäistietoon perustuvan tietämän mukaan väittää J.
Krohn Juteinin saaneen siihen virkaan sanotun kaupungin porvariston
yksimielisen kutsun. Kaksi kuukautta myöhemmin Juteinin nimi on
merkittynä Viipurin kaupunkiseurakunnan kirkonkirjoihin, mutta
nähtävästi ei seurakunnan paimen ole saanut muuttokirjaa, kosk'ei
syntymäpäivää ole merkitty ja vuosikin on väärä. Tämä on kuitenkin
eräässä myöhemmässä kirkonkirjassa oikaistuna.[25]
Kelpo virkamieheksi osottauduttuaan Juteini näkyy Viipurissa päässeen
kaupunkilaisten ja vallassaolevain kunnallisten viranomaisten suosioon,
niin että hän kesäk. 4 p:nä