Jaakko Juteini ja hanen kirjallinen toimintansa | Page 5

Kursivoimamme sana
konsistorin todistuksessa helmikuun 1 p:ltä 1810 oikeuttanee meitä
olettamaan, että Juteini aikaisemmin oli ehkä antautunut
jumaluusopillisia lukuja lukemaan J. Krohn'in väittämän mukaan,
mutta viimeksi ja pääasiallisesti olivat yleissivistävät (kaunotieteelliset,
viisaustieteelliset ja kielitieteelliset) opinnot hänen harrastuksensa
esineinä. Jonkun verran on nähtävästi myöskin historia häntä huvittanut,
kun se viisaustieteen rinnalla oli hänen opettajansa Franzén'in aine ja
koskapa hän jonkun aikaa myöhemmin Lähtölaulussaan
asiantuntemuksella puhuu virolaisesta Merkel'istä ja saksalaisesta
Rühs'istä, jonka viimemainitun Suomea koskevan historiallisen teoksen
hän myöhemmin (v. 1827) A.I. Arvidsson'in kääntämänä, uusimana ja
laajentamana laitoksena oli tilannutkin.[9] Tutustuminen näiden
tiedemiesten teoksiin on kuitenkin myöskin voinut johtua suomalaisista
kieli- ja kansatieteellisistä harrastuksista, joihin luultavasti Porthan'in
esimerkki ja ehkäpä tuttavuus juuri Franzén'in ja myöskin Gustaf
Renvallin kanssa yllyttivät; mutta näiden viimemainittujen suhteista
Juteiniin tulee vielä myöhemmin puhe.
Franzén opetti Turun akatemiassa juuri »humaniora»-aineita. Sen
vuoksi emme suinkaan erehtyne, kun oletamme, että tämä suuri
runoilijaklassikkomme on opetuksellaan ja lyyrillisellä runoudellaan
ehkä paljonkin vaikutteita antanut Juteinille, ainakin niinä lyhyinä
aikoina, jolloin tällä oli tilaisuus nauttia yliopisto-opetusta. Mutta
Juteinin kaunotieteellisiin opintoihin on nähdäksemme ehkäpä vielä
enemmän saksalainen klassikko, lyyrikkona eteväksi tunnustettu
runoilija G.A. Bürger vaikuttanut, luultavasti jo Juteinin
ylioppilasaikana, samoin kuin epäilemättä sekä kauno- ja
viisaustieteellisiin että nähtävästi myöskin kasvatusopillisiin toinen
saksalainen klassikko, monipuolinen kirjailija Jean Paul. Paitsi että
Juteini itse heidät mainitsee, on jälkiä heidän vaikutuksestaan
havaittavissa paljonkin hänen teoksissaan. Saanemme myös tästä vielä
puhua toisessa yhteydessä.
Milloin Juteini ennenmainitut jumaluusopilliset lukunsa jätti ja alkoi
lukea »humaniora»-aineita sekä tutkia äidinkieltänsä, suomen kieltä,
siitä ei meillä ole selvyyttä, mutta mahdollista ja todennäköistä on-- jos
hän ensinkään teologina oli ollut--että tämä tapahtui hänen ollessaan

Juvalla eversti Grotenfelt'illa v. 1805-1806. Juteini kukaties vasta
ollessaan siellä syventyi Jean Paul'in ja ehkäpä varsinaistenkin
Valistusajan miesten, teoksiin. Ainakin äidinkielensä hyväksi on
Juteinin harrastukset jo tällöin ilmiliekkeihin leimahtaneet, päättäen
hänen yleisesti tunnetusta senaikuisesta kehotuksestaan vielä poikaiässä
olevalle C.A. Gottlund'ille, että tämä runojansa runoilisi vain suomen
kielellä, niinkuin hän (Juteini) itsekin nähtävästi näihin aikoihin jo
ensimäisiä suomalaisia runokokeitansa yritteli. Sellaisina esitettäköön
jo ennen mainitut runot: Porthan'in muistoksi v:lta 1804 ja
Polviander'in muistoksi v:lta 1806, sekä Juteinin sepittämä ja
luultavasti hänen itsensä professorinrouva Lilli Franzén'in (o.s. Roos)
hautiaistilaisuudessa lausumakin muistoruno vuodelta 1806 syksyllä,
minkä runon hän sittemmin varusti otsakkeella: Nuoren rouwan
haudalla, josta jo ennen oli puhe. Näiden ohella ovat luultavasti
senaikuisia vielä Suomen Laulu (sama kuin »Arvon mekin
ansaitsemme», mutta 8-säkeistöinen) ja runo Rupulista sekä Keisarille
(ote laajemmasta Suomalainen-runosta), mitkä kaikki kolme tapaamme
liitettyinä erääseen Juteinin hakemukseen, josta tässä nyt jo on aika
puhua.
Olemme ennen nähneet, että Juteini kolme eri kertaa jo oli ollut
Turussa harjöttamassa akateemisia opintoja. Nyt hän kevätpuolella
vuotta, 1810 oleskeli siellä samassa tarkotuksessa neljännen ja
viimeisen kerran, ja silloin hän nähtävästi myös oli Frenckell'in
kirjapainossa painattanut ensimäisen runovihkonsa. Mutta hänellä oli
tällä erää vielä kolmaskin syy Turunmatkaansa. Edellisenä vuonna oli
perustettu Suomeen hallituskonselji ja siihen tarvittiin suomentaja.
Juteini pyrki mainittuun suomentajanvirkaan. Hän olikin siihen aivan
omiansa ja olisi luultavasti saanutkin sen--olipa se, niin J. Krohn kertoo,
hänelle puoliksi jo luvattukin--; hänhän oli suomeksi juuri julkaissut
aika näppärän runovihon ja aikaisemmin runon sanomalehdessä. Siis jo
vähin tunnettu suomalaisena kirjailijana. Ystävätkin tietysti jo
onnittelivat »translatoria». Silloin havaittiin hänet
»vallankumoushengen» saastuttamaksi. Tuo poloinen oli
onnettomuudekseen, niinkuin edellä näimme, runovihkoonsa unohtanut
liian vähän vanhaa oikeinkirjotusta, noita komeita x:iä ja z:oja, ja
korjausluvussa huomannut melkein poikkeuksetta panna niiden tilalle
ks:t ja ts:t, tehden siten suomenkielen oikeinkirjotuksen kirjassaan liian

itsenäiseksi, muista kielistä, eritoten ruotsista, poikkeavaksi ja
riippumattomaksi. Se ei konseljikielessä käynyt päinsä! Tietysti
suomalaisesta tekstistä selvään tuli ilmetä, että se oli palvelevassa
asemassa, välittämässä yhdeltä puolen korkeata ruotsinkielistä virastoa
ja ruotsalaista sivistystä sekä toiselta suomalaista kansanainesta
maassamme.
J. Krohn kertoo vielä, että Juteinia vaadittiin luopumaan noista
uudistuksista kirjotustavassaan, jos konseljitranslatoriksi halusi päästä,
mutta että tämä miehisenä miehenä ei siihen suostunut, kun tuo olisi
ollut vasten vakanmusta tehtyä tekoa, vaan mieluummin luopui
toiveistaankin saada virkaa. Miten sitten lienee! Joka tapauksessa on
Juteinin, tietysti ruotsalaiseen, hakemukseen liitetty suomalaisia sekä
käännös- että kirjallisia, niin hyvin runopukuisia kuin suorasanaisia,
näytteitä, joissa hän yrittää vaatimusta noudattaa, jopa niinkin että
kaikissa on x:ää käytetty ks-äännettä merkittäissä ja asetusten
käännösnäytteissä on koetettu niin paljon kuin suinkin suomalaista
vanhaa virkakieltä matkia. Niissä harvoissa kohdissa, missä
ts-äänneyhtymä on, hän tosin ei ole muistanut käyttää z:aa, mutta sen
sijaan hän kansliakieltä matkivissa käännöksissä sanoo esim.: »Sinä 25
päivänä Syyskuussa», »Armollisesa Reglementisämme», »joka kaikki
asianomaisille alamaisexi jälkeenelämisexi tulee», »Turusa», »Lugusa»
j.n.e. Ainoastaan jo ennestään valmiita runojansa ei hän ole voinut enää
mennä perin pilaamaan ruotsalaisuuksilla, turkulaisuuksilla y.m. Mutta
x:n hän niihinkin uskollisesti pisti ks:n paikalle. Emme sen vuoksi
luulisi, että Krohn'in--ehkäpä jonkinnäköiseen perinnäistietoon
nojaava--kertomus hakemuksen hylkäämisen syistä täysin pitää
paikkaansa.
Vaikka yhdeltä puolen kyllä voi olla mahdollista, että
hallituskonseljissa epäiltiin, ett'ei Juteini pitäisi, mitä hän näin
kielinäytteissään lupasi, kun hän kerran runovihkosessaan oli
kieliuudistuksiin ruvennut, niin toiselta, puolen oli kait
hallituskonseljin jäsenillä isäntinä epäilemättä tilaisuutta pitää silmällä,
että heidän alaisensa virkamies tekisi tehtävänsä heidän tahtonsa
mukaan virkaan päästyänsäkin. Ja olihan hän hyvää tahtoansa
osottanutkin jo