Jaakko Juteini ja hanen kirjallinen toimintansa | Page 3

hengellisestä
kirjallisuudesta yleensä. Suomalaisuus siis ikäänkuin herää hänessä
Suomen kansaa edustavana pitkästä ja sikeästä unestaan, syvästä
horrostilastaan ja alkaa pyrkiä alennuksestaan. Mutta vasta J.V.
Snellman ja hänen henkiheimolaisensa hankkivat paljoa myöhemmin
Suomessa kansankielen edustamalle kansallisuusaatteelle täyden
tunnustuksen sitkeän ja ankaran taistelun tuloksena, niinkuin hänen
oppi-isänsä Hegelkin oli Saksassa kohottanut korkealle
kansallisuusatteen lippua.
Ajatelkaamme kesäaamun ruskon koittavan, sen punertavan valon ja
sen säteiden leviävän seutujen yli! Jos kohta tämän valon ja näiden
säteiden lämpö ja valovoima eivät olekaan mainittavan voimakkaita,
niin ne kuitenkin ovat ikäänkuin enteinä siitä, että kirkas ja lämpöinen
päivä on niitä seuraava. Taivas on kaikkialla pilvessä paitsi
taivaankannen itäreunalla ja yön hämärä vastustaa päivänkoittoa. Tuo
ajatustemme kesäaamu vastaa Suomen onnellisempaa tilaa laajaa
sisällistä itsehallintoa omaavana valtiona viime vuosisadalla. Se on
antanut Suomen kansallisuudelle ja kansallishengelle tilaisuutta
kehittyä ja edistyä. Aamurusko taas on suomalaisuuden ensimäinen
heräys, sellaisena kuin se tapahtui meidän ensimäisen varsinaisen
suomenkielisen kirjailijamme Jaakko Juteinin kautta.
Äskettäin mainitut pilvisä taivas ja yön hämärä, jotka vastustivat
aamuruskoa ja päivän koittoa, olivat sivistyneiden ja vallassa olevien

säätyluokkien rakkaus muukalaiseen kieleen sekä liiallinen
vanhoillisuus, joka ylimalkaan rehotti. Rakkaus ruotsinkieleen muuttui
ruotsikiihkoisuudeksi, joka sittemmin esiintyi mitä
häikäilemättömimmällä tavalla viime vuosisadan keskipaikoilla, jolloin
muu suomenkielinen kirjailijatoimi kiellettiin paitsi hengellinen ja
taloutta koskeva. Konservativismi taas esiintyi siinä
suvaitsemattomuudessa, joka ylimalkaan oli sen ajan tunnusmerkkinä,
ja jota Juteini suuressa määrässä sai kokea.
Emme kuitenkaan saata olla huomauttamatta, ennenkun rupeamme
puhumaan hänestä ja erittäinkin hänen kirjailijatoimestaan, mitä tuo
rakkaus muukalaiseen kieleen, joka oli sivistyneissä yleinen täällä
Suomessa, olisi voinut vuosisatojen kuluessa saada aikaan, ell'ei
mainittua herätystä olisi tapahtunut. Suomen kansa olisi, näet,
vieraantunut omasta kielestänsä ja sen kansallistunne omituisen ja
maassa yleisen kielen puutteessa sitten myöskin heikentynyt. Emme
sen vuoksi saata olla kyllin iloisia siitä, että tämä ensimäinen heräys
tapahtui. Sehän koki pelastaa Suomen kansaa tulevasta mahdollisesta
perikadosta koettamalla auttaa sen kieltä oikeuksiinsa sekä tätä kieltä
viljelemällä.

II.
JUTEININ ELÄMÄNVAIHEITA.
Kaukana Rahkoilan kylän metsäkulmalla, Hauhon rajalla, on
Hattulassa Juutilan noin kolmannesmanttaalin talo. Siinä syntyi Jaakko
Juteini heinäkuun 14 päivänä 1781. Hänen äitinsä oli kahdesti
naimisissa, ja Jaakko, viides hänen lapsistaan, syntyi toisesta aviosta.
Kirkonkirjojen tietojen mukaan, jotka ovat viime vuosisadan
alkuvuosien aikuisia, oli Juteinin äiti Wesunnin kartanon Eerolan
vuokraajan tytär Elisabeth Juhontytär ja oli syntynyt 1751 sekä kuoli
lokak. 22 p. 1816. Hän vihittiin ensimäiseen avioliittoonsa
tapaninpäivänä 1768 Rahkoilan Juutilan talon lampuodin Yrjö (Jöran)
Heikinpojan kanssa, joka oli syntynyt v. 1740, ja oli heillä
avioliitossaan pojat Antti, s. 25/11 1770, Henrik, s. 14/6 1773, ja Yrjö
(Jöran), s. 22/1 1778.
Miehensä Yrjö Juutilan kuoltua halvaukseen helmik. 25 p. 1778 meni
leskeksi jäänyt Elisabeth Juhontytär uuteen avioliittoon helmik. 28 p.
1779 renkinsä Henrik Mikonpojan kanssa, joka oli syntynyt maalisk.

13 p. 1748 ja kuoli toukok. 11 p. 1790. Tästä aviosta syntyivät lapset:
Tuomas jouluk. 11 p. 1779, Jakob jo ennen mainittuna päivänä ja
vuonna, Anna heinäk. 28 p. 1783, Johan lokak. 24 p. 1787 ja Ulla
tammik. 8 p. 1791; viimemainittu siis syntyi isän kuoleman jälkeen.
Kertoman[1] mukaan oli talo sittemmin, jaettu äitinsä kautta veljeksiä
olevien Antin ja Tuomaan välillä, jotka kumpikin olivat Elisabeth
Juutilan kahdesta eri avioliitosta syntyneistä lapsista vanhimmat.
Vieretysten olivat näiden talonpuoliskojen päärakennukset Valteenjoen
Hauhonpuolisella korkealla rantatörmällä.[2]
Kun talon näin piti joutua kahdelle vanhemmalle veljelle, oli
luonnollista, että Jaakko rupeaisi leipäänsä etsimään muualta. Mutta
ainakin vuoteen 1793:een asti oli hän kotonaan, toimien talon
paimenpoikana[3] »kolme kesäkautta» perätysten, kun oli tullut
sellaiseen ikään, että siihen kykeni. Ja vielä senkin ajankohdan jälkeen
hänen toimeentulonsa epäilemättä kokonaan kauan aikaa riippui kodin
ja äidin auliudesta, vaikk'ei hän suoranaisesti kotitalonsa askareissa
avustanutkaan, muuta kuin mahdollisesti kesäisin ehkä vähemmässä
määrässä.
Miehensä kuoleman jälkeen keväällä 1790 uudestaan leskeksi jäänyt
Elisabeth Juutila sai näet näihin aikoihin nähtävästi huolehtia
talonpidosta, vaikka ehkäpä vanhimman poikansa Antin avustamana,
koska tämä juuri silloin tuli täysi-ikäiseksi. Hallinta-oikeuttaan tilaan
hän luultavasti ei kuitenkaan vielä luovuttanut Antille, päättäen siitä,
että hän todennäköisesti aina vuoteen 1800 syksyllä kustansi
tiedonhaluisen Jaakko-poikansa kaikki opinnot. Tähän silloisissa
talonpoikaisissa oloissa vielä suhteellisesti harvinaiseen tekoon poika
taivutti äitinsä, koskapa hän elokuun 24 p:nä 1793 sai lähteä
Hämeenlinnaan kouluun tiedonjanoaan tyydyttämään ja siellä vielä
leipähuolilta rauhassa opiskelemaan. Tarmokas oli tosiaankin tämä äiti,
joka pienen talon emäntänä elätti ja kasvatti kahdeksan lastaan ja niistä
yhden ylioppilaaksikin koulutti.
Mutta jatketut luvut Turun lukiossa alkupuoliskolla vuotta 1800 täytyi
Jaakon kaikesta päättäen kuitenkin suorittaa tulisella kiireellä ja
lyhyessä ajassa hankkia itselleen yliopistotutkintoihin täydet oikeudet,
koska avustus kotoa nähtävästi lakkasi syksyllä samana vuonna, kun
Tuomas-velikin joulukuussa täytti 21 vuotta. Sillä epäilemättä silloin,
kun Elisabeth Juutila, ollen vasta 50:nnellä ikävuodellaan, luovutti

talonsa edellämainituille kahdelle pojalleen jaettavaksi ja nähtävästi
eleli elämänsä 16 loppuvuotta talosta eläkettä nauttivana.
Hämeenlinnan koulussa Jaakko Juutilalle oli heti laitettu ajan
vaatimusten mukainen muukalainen sukunimi Judén, joka tietenkin
saatiin »Juutilasta». Mutta poika ei näytä aluksi sitä rakastaneen, koska
kouluaikana oppikirjainsa kansissa muodosti sen suomalaissointuiseksi
Juteiniksi.[4] Tässä koulussa hän harjotti opintoja rehtorien Borenius'en
ja Åkerman'in johdon aikana vajaata 6 1/2 vuotta ja alussa vuotta 1800
hän, niinkuin jo edellä näimme, pääsi oppilaaksi