Jaakko Juteini ja hanen kirjallinen toimintansa | Page 2

ja mit?p? tuosta, kun sen tarkotus olisi ollut puhua tunteelle eik? palvella ?j?rjen valistusta?. Sanakuvia saatettiin koristeena kyll? k?ytt?? samoin kuin yleens? ulkonaisia runon ja kirjailemisen kaunistuskeinoja, mutta n?m? kuvat kalskahtivat useimmin onttoina, kun niiden tarkotuksena vain oli selvitt?? asiaa, ja kuta pitemmiksi t?m?nluontoisia runoja venytettiin, sit? enemm?n sanatulva sanakuvineen teki tyhj?n sanahelin?n vaikutuksen. Jos kuitenkin sukkeluus runoissa yleens?, ja pist?v? iva pilkkarunoissa eritoten oli laatuaan oikeata, oli todellista, niinkuin ?runoilijoissa Jumalan armosta? kuten Kellgren'iss?, Lenngren'iss?, kauempaa esimerkki? hakematta, niin k?vi tietysti t?llainenkin runous laatuun ja sellaisten mestarien k?dest? luonnollisesti syntyi ?kuolemattomia? tekeleit?. Mutta valitettavasti Juteinin runotar ei ollut sukua n?iden ?esprit'??, sukkelaa, iloista henkevyytt? uhkuville ?hengett?rille?. Kuitenkin teht?k??n t?ytt? oikeutta Juteinillekin! Jos nyky??n annetaan runoilijan nimi ja hyv?n runoilijan arvo ja kunnia henkil?ille, jotka julkaisevat satoja runoja, mutta tarkoin katsovat, ett'ei heid?n ?jouluksi? julkaisemassaan vihkossa vain l?ytyisi erikoisesti arvokasta enemm?n kuin muutama prosentti, niin on meid?n monin verroin suurempi syy antaa tunnustuksemme Juteinille, jolla ei suomenkielell? ainoatakaan esikuvaa maallisen taiderunouden alalla ollut, ja joka kuitenkin on ala-arvoisten runojensa suuressa joukossa meille tarjonnut helmi?, ja montakin helme?, joiden arvo ei milloinkaan v?hene, ja jotka ovat muuttuneet toiset kansallekin niin rakkaiksi, kuin harvojen nykyajan runoniekkojen, joiden kirjailemisesta ja runotuotteista taas 100 vuoden p??st? ehk'ei tied? mit??n kukaan muu, kuin kenties kirjallisuudentutkija.
Yhteiskunnassa oli paljo ep?kohtia: s??tyero oli viel? suuri, tyhm?n ylpe? aatelisto ja useasti ahneuteen taipuva henget?n pappiss??ty kohtelivat muita kansalaisryhmi? ilman arvonantoa ja ep?inhimillisesti. ?Valistuksen miehet? k?viv?t sent?hden aatelisten ja ?hengellisten? kimppuun. ?Inhimillinen j?rki? ei voinut hyv?ksy? sellaisiakaan ?ennakko-otaksumisia?, ett? joku pelk?st??n syntyns? kautta oli muita muka jalompi, arvokkaampi; ett? joku vain syyst?, ett? oli hengelliseen s??tyyn ruvennut, oli siit? arvokkaammaksi tullut, huolimatta onko h?nen el?m?ns? sive?, ?hengellinen?, huolimatta siit?, todistaako h?nen toimintansa, h?nen ominaisuutensa henkevyytt? h?ness? l?ytyv?n. Koska puolueeton arvostelu osottaa yhteiskunnan j?seni? yleens? yht?l?isiksi sis?llisten ominaisuuksiensa puolesta--ja niist? tietenkin ihmisarvon tulisi riippua--, niin pit?isi luonnollisesti olla enemm?n yht?l?isyytt? ja tasa-arvoa ihmisten ulkonaisissakin olosuhteissa ja oikeuksissa. Mit??n sortoa ei saisi olla. Ei kansakuntainkaan sovi toisia painaa alas, vaan tehd? heikommallekin, pienemm?llekin oikeutta, sill? ?arvon mekin (suomalaiset) ansaitsemme?, niinkuin Juteinikin laulaa.
Mutta ihana sana vapaushan ennen muita kaikui valistusmiesten huulilta ja kaikui kauvas, ja sen sanan kantavuus oli suuri. Se sanahan v??rink?sitettyn? oli saanut paljon aikaan, tuonut surkeuttakin j?ljiss??n muualla Euroopassa.--Juteini sit? sanaa esitti oikeassa merkityksess?, henkisess? mieless?, esitti sit? vapautuksena intohimojen orjuudesta, ja siit? syyst? ei saakaan h?nen vaikutustaan maassamme aikansa valistajana suinkaan aivan v?h?iseksi arvioida.
Suuri ihmisyyden aate, yleinen ihmisrakkaus tuli puheenaineeksi, ehk?p? tuo puhe toisinaan aiheutuikin todellisuudessa harjotetusta rakkaudenty?st? l?himm?isi? kohtaan. Se sai luonnollisesti Juteinista ihailijansa ja sen ilke? vastakohta moittijan. Etenkin el?imi? h?n piti ihmisen heikompina milt'ei veljin?, joita tuli niit?kin kohdella hellyydell?. R??kk??j? sai h?nest? aina kostajan.
?Filantropistit? olivat ?skenmainitun inhimillisyyden apostoleja kasvatuksen alalla. Lapset olivat hyvyydell? taivutettavat hyvyyteen, hyveeseen; opetuksessa kaikkia keinoja k?ytett?v? oppimisen saamiseksi huvittavaksi ja helpoksi; kartettava huolella kaikkea, mik? sen tekisi vastenmieliseksi; ankara kuri sen vuoksi poistettava; muistia ei niin paljon rasitettava, vaan sen sijaan ymm?rryst? kehitett?v?, ja opetettava saatettava itsen?iseen asiain k?sitt?miseen. Juteinin kasvatusta k?sitteleviss? kirjasissa tapaamme my?skin jossain m??rin t?h?n suuntaan menevi? periaatteita, kuten tulemme my?hemmin n?kem??n.
Valistusaikakauden vaatimus, ett? yhteiskunnallisen kehityksen tulisi olla kansanvaltainen, johti hiljalleen luonnollisesti siihen, ett? suurten sivistysmaiden kansat t?ysin vapautuivat muukalaisen kielen ylivallasta. Kansankieli alkoi kelvata ilmaisemaan ajattelijain ja runoilijain mietteit? ja tunteita, jopa siihen m??rin, ett? suurinta ja korkeinta, mit? kansanhenki milloinkaan n?iss? maissa oli yksil?ittens? kautta synnytt?nyt ja ilmoille tuonut, silloin kansankielell?, s.o. n?iden ajattelijain ja runoilijain omalla ?idinkielell?, esitettiin. Kaikkihan tunnemme, miten esimerkiksi saksankieli sulavasti taipui ilmaisemaan filosoofien Kant'in ja Fichte'n ajatuksia sek? suloisesti sointui runoilijakuningasten Schiller'in ja Goethe'n runoissa. T?m? kansallinen liike, joka antoi kansankielelle t?ydet oikeutensa, oli kuitenkin viel? jonkun aikaa siksi itsetiedoton, ettei ymm?rt?nyt kaikkia kansallishengen vaatimuksia toteuttaa. Vasta Hegel oli kuunnellut Saksan kansallishengen sotahuutoa: pois kaikki vieras sorto, miss? ik?n? se kansaa painaa, ja h?n se vasta saattoikin saksalaiset kansallisuusaatteen suurta merkityst? oivaltamaan kansan suurena kasvattajana voimakkaaksi ja itsetietoiseksi, omaper?ist? sivistyst?ns? tuntevaksi ja arvossapit?v?ksi kansaksi.--Joskaan ei ?skenmainittua t?m?n aikakauden vaatimusta, ett? yhteiskuntaa olisi kehitett?v? kansanvaltaiseen henkeen, suorastaan tapaa mist??n Juteinin kirjasta, sill? h?n ei esiinny suurpoliitikkona ensink??n, niin ovat kuitenkin ajatukset Juteinilla yleens? kansanvaltaisia; talonpoikaisista vanhemmista syntyneen? on h?nen esityksens? kauttaaltaan kansanomaista, suomalaista. Ja seh?n nyt ainakin poliittisessa suhteessa jo tiet?nee kansanvaltaisuuden vaatimusta, ett? h?n ensim?isen? valittaa suomenkielen sorrettua asemaa ja vaatii oppineita t?t? suloista kielt? viljelem??n, vaikka h?n ei viel? ymm?rr? pukea vaatimustaan suoranaisesti kansallisuusaatteen nimisiin pukimiin. H?n on siin?kin itse asiassa aikansa lapsi, vaikka meid?n maassamme aluksi vain suomalaisuuden ?huutavana ??nen?? ruotsalaisuuden ?korvessa?, mik? tietenkin t?ss? vertauksessa vastaa juuri ruotsalaistunutta sivistynytt? s??ty?. Juteinin rohkeimpiin toiveisiin kuului saada suomi suloisesti helkkym??n runoudessa, tietoviisauden, kasvatusopin ynn? kaikilla muillakin maallisten tieteiden aloilla, niinkuin se Agricolan p?ivist? saakka oli kaikunut saarnatuoleista, raamatusta ja hengellisest? kirjallisuudesta yleens?. Suomalaisuus siis ik??nkuin her?? h?ness? Suomen kansaa edustavana pitk?st? ja sike?st? unestaan, syv?st? horrostilastaan ja alkaa pyrki? alennuksestaan. Mutta vasta J.V. Snellman ja h?nen henkiheimolaisensa hankkivat paljoa my?hemmin