Jaakko Cookin matkat Tyynellä merellä | Page 5

Mutta rauhan ja sovinnon hieromiset eivät sittenkään onnistuneet
Cook'ille tässä paikassa, jonka hän sen vuoksi päätti jättää, nimittäen
sen Poverty bay'ksi s.o. Köyhyyden lahdeksi, syystä kun sieltä oli
mahdoton saada edes juomavettäkään. Hän purjehti ensin pitkin saaren
rannikkoa etelää kohden, mutta kääntyi sitten alkuasukasten
nurjamielisyyden ja huonon ilman takia taas pohjoseen. Seuraten
entisiä jälkiään saapui hän viimein Tolagan lahteen, jonka rannalla
löydettiin hyvää juomavettä ja ystävällisempiä asukkaita. Varustettuaan
itsensä ruoka- ja juomatarpeilla sekä polttopuilla jatkoi Cook
matkaansa pohjoseen päin, nousten tuon tuostakin maalle, tutkiakseen
sen luontoa ja asukkaita.
Kun Englantilaiset olivat lähteneet ulapalle eräästä Uuden Seelannin
koillisrannalla olevasta lahdelmasta, jonka rannalta Cook oli
tarkastanut Merkurius-tähden kulkua, nähtiin useiden venheiden
lähestyvän heidän laivaansa. Kaksi venhettä tuli muita lähemmä ja
niissä oleva aseistettu miehistö lauleli sotalauluja. Huomattuaan
ett'eivät Englantilaiset pitäneet heistä paljon lukua, alkoivat laulajat
viskellä kiviä laivaa vastaan. Silloin moitti heitä Tupia moisesta
käytöksestä, sanoen että muukalaisilla on semmoisia aseita, joilla he
heittävät salamoita vihollisiensa yli. Vastaukseksi vaativat villit
kerskaillen Englantilaisia tappeluun, uhaten panna hengiltä joka miehen.
"Me emme tahdo tapella", vastasi Tupia, "emmekä huoli teidän
uhkauksistanne, sillä meillä ei ole syytä hakea riitaa teidän kanssanne
ja eihän meri kuulu teille yhtä vähän kuin meidän laivallekaan". Siihen
päättyikin jupakka sillä kertaa, mutta Englantilaiset kummastelivat
suuresti kuullessaan noin järkevää puhetta tahitilaisen tulkkinsa suusta,
etenkin kun kukaan ei ollut pyytänyt häntä puhumaan sillä kertaa.

Tämä ei ollut ainoa kerta, jolloin Englantilaiset joutuivat kinastukseen,
jopa kahakoihinkin alkuasukasten kanssa.
Mutta niistä ei ollut kuitenkaan sen vaarallisempia seurauksia, sillä
muutamat laukaukset Englantilaisten ampuma-aseista saivat villit
melkein aina vihollisuudestaan lakkaamaan.
Vuoden 1770 alussa purjehti Cook Uuden Seelannin pohjoisimman
niemen ohitse ja jatkoi sitten matkaansa etelää kohden. Purjehdittuaan
komean, lumenpeittämän Mount Egmont vuoren ohi, huomasi hän että
rannikko kääntyi kaarenmuotoisesti kaakkoon. Kun Englantilaisilla oli
tarvis hankkia ruokavaroja ja vettä, jopa korjata laivaansakin, nousivat
he maalle eräässä lahdelmassa kymmenkunnan peninkulmaa etelään
siitä paikasta, jossa ennen kolme Tasman'in miestä oli joutunut villien
surmattaviksi. Nyt osoittivat asukkaat kuitenkin sovinnollista mieltä
Englantilaisille. Cook kysyi heiltä, oliko paikkakunnalla koskaan nähty
semmoista laivaa kuin "Endeavour" oli ja teki asukasten kieltävästä
vastauksesta sen päätöksen, että muisto Tasmanin käynnistä oli saarelta
jo kokonaan haihtunut. Että asukkaat täällä olivat ihmissyöjiä, se
havaittiin pian. Eräänä päivänä ilmestyi Englantilaisten laivaan miehiä,
joilla oli mukana seitsemän ihmispäätä. Niissä oli nahka ja liha vielä
jäljellä, vaan aivot, joita erittäin pidettiin herkkuna, olivat kaivetut pois.
Liha oli pehmeää ja jonkunlaisten säilytysneuvojen kautta estetty
pilautumasta. Banks pyysi ostaa noita päitä, vaan eipä niiden omistaja,
eräs vanha mies, suostunutkaan myymään muuta kuin yhden ainoan,
arvattavasti siitä syystä että Uusiseelantilaiset pitivät ihmisen päitä
voiton ja urhoollisuuden merkkeinä.
Täällä sai Cook nähdä tarkemmin noita linnoituksen tapaisia laitoksia,
joita hän oli huomannut muuallakin Uuden Seelannin rannikoilla ja
joiden nimi alkuasukasten kielellä oli ipa. Ipa oli oikeastaan linnoitettu
kylä, rakennettu jyrkälle vuorelle ja tavallisesti kolmelta haaralta veden
ympäröimä. Luonnollisten varustusten ohessa olivat ne suojeltuina
myöskin vallihaudoilla ja rintavarustuksilla. Korkealta asemaltaan
voivat niiden puolustajat heitellä keihäitä ja kiviä alas ryntääjiä vastaan.
Mitä sotaneuvoihin tulee, huomauttaa Cook että Uusiseelantilaiset
käyttivät hyökkäysaseinaan ainoastaan heittokeihäitä, tuntematta edes

joustakaan, joka muuten tavataan melkein kaikilla villeillä ympäri
maailman.
Helmikuun alussa purjehti Cook Uuden Seelannin molempain saarien
välisen (Cook'in nimen mukaan kutsutun) salmen läpi, näyttäen siten
väestölleen ett'ei tuo uusi maa ollutkaan mikään mantere, niinkuin he
luulivat, vaan saari, jota alkuasukkaat nimittivät Saheinomauviksi. Oli
vielä jäljellä tutkia saaren eteläpuolella oleva maa, jota sanottiin Tevai
Punamuksi.
Eteläinen saari näytti kaikkialla vuoriselta ja hedelmättömältä. Siitäpä
syystä oli maakin harvaan asuttua ja Cook arveli siihen syyksi senkin,
että elatusaineiden puute pakoitti villejä julmiin hävityssotiin
keskenään. Pysyen kauempana rannalta purjehtivat Englantilaiset
eteläisenkin saaren ympäri ja saapuivat taas onnellisesti Cook'in
salmeen ilman että mitään merkillisempää sillä retkellä tapahtui.
Näin oli siis saatu selville että Uusi Seelanti oli saari eikä kuulunut
mihinkään "tuntemattomaan eteläiseen mantereesen" niinkuin ennen oli
arveltu. Cook olisi nyt mielellään ryhtynyt tutkimaan, oliko tuollaista
eteläistä mannerta olemassakaan, vaan talven tulo ja hänen laivansa
huono kunto ei myöntänyt sellaista tutkimusmatkaa. Ei auttanut siis
muuta kuin lähteä palausretkelle Eurooppaan, ja sen päätti Cook tehdä
ohjaamalla laivansa yhä enemmän länttä kohden, niin että hän matkalla
voisi käydä Uuden Hollannin itärannalla, jota myöten sitten sopisi
purjehtia pohjoista kohden.
* * * * *
Myöskin Uuden Seelannin maasta ja kansasta on Cook antanut tärkeitä
tietoja, joista tässä mainittakoon pääasiallisimmat.
Niinkuin jo mainittiin, oli eteläinen saari enimmäkseen jylhää
vuorimaata, vaan pohjoinen sitä vastoin luonnoltaan kauniimpaa; sillä
siellä nähtiin mäkien ja vuorien ohella tasankoja ja laaksoja, joissa
kasvoi metsää ja lirisi pieniä, kirkasvetisiä puroja. Eläinkunta oli
köyhää, sillä tuskinpa siellä tavattiin muuta kuin rottia ja koiria. Sitä
rikkaampi oli sen sijaan kasvikunta. Etenkin veti Englantilaisten

huomiota puoleensa eräs hamppulaji (Phormium tenax), jonka lehdistä
asukkaat valmistivat vaatetta ja vahvaa nuoraa. Siitä tekivät he
niinikään kalaverkkonsa siten vaan että kasvin lehdet leikattiin kapeiksi
säikeiksi ja solmittiin sitten silmukoille. Samasta kasvista saatiin
myöskin, vaikka toisella tavoin valmistettuna, hienoa lumivalkeaa
kangasta.
Uusiseelantilaiset olivat voimakasta ja rotevaa kansaa, joka ei pitänyt
aivan paljon