Itämeren risteilijä | Page 5

Olen, vastasi Drake, samalla kun h?n nousi yl?s ja olkap?ill??n kohautteli samettiviittaansa, -- h?nest? voi vastedes tulla toinen Dyveka, joka lumoo jonkun kuninkaan syd?men. Hyv?sti!
-- Sj?vikin herra, sanoi Inkeri pikaisesti, -- kun olette kerran tullut majaani, niin viipyk?? viel?kin hetkinen!
-- Mit? te tahdotte?
-- Te ette minua tunne en??, sill? viidentoista vuoden surut saavat paljon muutetuksi; olemme kuitenkin n?hneet toisiamme ennenkin. Eik? n??ss?ni ole mit??n, joka muistuttaisi teit? menneist? ajoista?
-- Ei ole, vastasi Drake tarkkaavasti silm?ht?en vanhukseen; -- jos tahdotte minulle jotakin sanoa, niin puhukaa niin, ett? voin ymm?rt??, sill? arvoituksien selitt?miseen minulla ei ole halua eik? aikaa.
-- Te olette n?hnyt tytt?reni, toisti Inkeri, -- h?n on ainoa lapseni, mutta minulla oli ennen my?skin poika...
-- Joka siis on kuollut? Jumala olkoon h?nen sielullensa armollinen!
-- Min? en tied?, onko h?n kuollut vai el??k? h?n, mutta ett? te h?nen minulta riistitte, sen tied?n...
-- Min?! huudahti Drake. -- Oletteko j?rjilt?nne, nainen?
Ja todellakin paloi Inkerin silmiss? eriskummainen hehku.
-- Tahdotteko kuulla minua? kysyi Inkeri.
-- Min? kuuntelen, vastasi Drake, antaen uteliaisuudelleen valtaa, -- mutta ellette pysty t?ysin tyydytt?v?sti sanojanne selitt?m??n, niin olkaa varma, ett? min? huomenna annan vied? teid?t hulluinhuoneeseen.
-- Muistatteko, ett? te aikaisemmassa nuoruudessanne usein oleskelitte appivainajanne, is?nne asetoverin tyk?n?? H?nen tiluksensa rajalla oli talo, jonka omisti lasteni is?, mies, joka ei ollut muuta kuin talonpoika, vaan jonka sukuluettelo on piirrettyn? vanhoihin riimikiviin, ja jonka esivanhempia teid?n esivanhempanne lienev?t palvelleet orjina. Muukalainen, teid?n appenne, l?ysi muutamain yst?v?in avulla joitakin papereita, jotka lienev?t todistaneet, ett? h?nell? oli omistusoikeus tuohon kontuun, ja mieheni kuoli parahiksi tarvitsematta n?hd? sit? riistetyksi k?sist?ns?. Mutta h?n j?tti j?lkeens? lesken kahden lapsen kanssa, nuorukaisen ja pienen tytt?sen, jota viel? imetin. Ennenkun h?nen tomunsa viel? ehti j??hty?, ja ennenkun min? kerkesin l?hte? paikasta, johonka j??m?ll? olisin joutunut loiseksi ry?v?rille, tunkeusitte te taloomme ja...
-- Haa, virkahti Drake, -- loppuosan voitte j?tt?? kertomatta. Min? muistan sen tapauksen. Olette siis sama nainen, jonka poika oli r?yhkeimpi? talonpoikia, mit? koskaan olen tavannut. Appeni oli vaatinut h?nt? muiden kartanon alustalaisten kanssa saapumaan karhunajoon; h?n ei l?htenyt...
-- Koska h?nen oli osotettavana is?vainajalleen viimeinen palvelus. Te tahdoitte temmata h?net is?ns? ruumisarkun ??rest?...
-- Jos h?n olisi ilmoittanut sen syyn, olisimme sen hyv?ksyneet. Mutta h?n vastasi, ettei meill? ollut oikeutta komennella h?nt? ja k?ski minut ilkullisen ylpe?n? ovesta ulos. Min? rankaisin h?nt?...
-- Ja h?n...
-- Vaiti! lausui Drake synk?n n?k?isen?.
-- Ja h?n, jatkoi Inkeri enenev?ll? kiivaudella, -- paiskasi teid?t jalkojensa juureen...
-- Ja min?, virkkoi Drake, jonka poskia peitti tumma puna -- min? k?skin sitoa kapinoivan orjan ja sulkea h?net Brucen kellariholviin...
-- Teittep? enemm?nkin, sanoi Inkeri -- teid?n ei ollut ainoastaan vaadittava hyvityst? siit? solvauksesta, jonka talonpojan k?si oli poskellenne saattanut, vaan my?skin kostettava syv?llisempi n?yryytys. Poikani karkean sarkatakin alla sykki jalompi syd?n, kuin teid?n hienon junkkaripukunne alla: sen tiesi joka nainen ja my?skin er?s... No niin, te k?skitte muukalaisen, joka sittemmin tuli apeksenne, kutsua kokoon torpparit ja relssitilalliset ja tuotitte pieksinpenkin linnan pihalle; mutta h?n, jota tahdoitte niin h?pe?llisell? tavalla rangaista, olikin paennut tiehens?...
-- Paennutko? lausui Drake hilliten suuttumustaan. -- Te muistatte v??rin. Teid?n niskoitteleva poikanne piestiin niiden erikoisten etuoikeuksien perustuksella, jotka s?teriherralle my?nt?v?t rikoslakien toimeenpanemisen tiluksillaan.
-- Paha vaan ett? muistan kaikki liiankin hyvin ... min? olen vuosim??ri? hautonut mieless?ni tuota muistoa. H?n oli paennut, mutta sen sijaan siepattiin kiinni h?nen ?itins? ja suljettiin tuohon m?rk??n komeroon. Silloin palasi h?n vapaasta tahdostaan vieritt??ksens? koston minun p??lt?ni itsellens?. Min? seisoin vieress?, kun h?nen selk?ns? paljastettiin, kun selk?patukka, jota heilutteli rotevin palkkalaisenne, raateli h?nen lihaansa, ja te, mustasukkaisuuden ja koston hengett?rien raivostuttamana huusitte: kovemmin, kovemmin! N?in h?nen verens? vuotavan, kuulin ja lu'in h?nen pid?tetyt huokauksensa ... mutta te huusitte lakkaamatta: kovemmin, kovemmin! Kostonne oli erinomainen, hyv? herra. Eip? siin? tarpeeksi, ett? olitte silponut h?nen selk?ns?, te mursitte h?nen syd?mens?. H?n oli sortunut vesa noustessansa h?pe?sijalta. H?nen katseensa oli kaihtava niinkuin pahantekij?n eik? se julennut kohdata ?idin silm??; h?nen uljas otsansa oli kumartunut maahan p?in; h?nen hartiansa notkuivat h?pe?n ja harmin taakan alla. -- H?n kielt?ytyi ottamasta vastaan sit? lohdutusta, jota min?, itsekin murtuneena, yritin h?nelle antaa ja l?hti rauhattomin mielin luotani niille teille j??d?ksens?... Sanokaapa viel? ettek? ole riist?nyt minulta poikaani!
-- Nyt herra, jatkoi h?n hetken vaiettuaan, levollisemmalla ??nell?, -- olette tehnyt sen tuttavuuden, jota halusitte. Tiesp?, eik? olisi parasta ollut, ettei kohtalo olisi ollenkaan tuonut teit? talooni.
-- Te olette eriskummainen nainen, sanoi Drake, -- ja selv??n huomaa, ett? teid?n on vaikeata puhua j?rjellisesti. Mit? poikaanne tulee, oli h?n ansainnut sen, mik? h?nt? kohtasi, ja te, joka h?neen juurrutitte h?nen s??dylleen sopimattomia aatteita ja tunteita, saatte varoa itse?nne suurimpana syyn? h?nen vastoink?ymiseens?. Enp? silt? kiell?, ett? min? tuossa tilaisuudessa menettelin tuittup?isen nuorukaisen kiivaudella, ja tahdon kernaasti sen sovittaa. Jos v?h?varaiseen elatukseenne jotakin tarvitsette, niin k??ntyk?? minun puoleeni...
Samassa aukeni ovi ja lapsi, jonka Drake oli mets?n laidassa n?hnyt, ilmautui uudelleen n?kyviin.
Nuori Elli, n?hty??n uljaan ratsumiehen menev?n ?idin torppaan, oli lapsellisen pelon valtaamana juossut mets??n ja siell? yksin?isyydess? jonkun aikaa leikitellyt, kunnes arveli harvinaisen vieraan menneen. Nyt seisahtui