Inger, Östråtin rouva | Page 6

uskaltaa kaikki oikean asiamme puolesta.
INGER-ROUVA.
Silloin sinulla on tuima taistelu edess?, Olen itse kerran luvannut samaa kuin sin?, -- ja hiukseni ovat harmenneet lupaukseni kuorman alla!
ELINA.
Hyv?? y?t?! Vieraamme saattaa jo tulla, ja siin? kohtauksessa min? olen liikaa.
Ehk? teill? on viel? aikaa -- --; niin, Jumala vahvistakoon teit? ja johtakoon tekojanne! ?lk?? unohtako, ett? tuhansien silm?t seuraavat teit?! Muistakaa Merete?, joka y?t ja p?iv?t itkee hukattua el?m??ns?. Ajatelkaa Luciaa, joka nukkuu mustassa arkussaan. Ja viel? asia: ?lk?? unohtako, ett? pelaatte t?n? y?n? arpaa viimeisest? lapsestanne.
(Poistuu vasemmalle.)
INGER-ROUVA
(katsoo hetken h?nen j?lkeens?).
Viimeisest? lapsestani? Siin? puhuit todempaa kuin aavistitkaan! -- -- Mutta nyt ei ole kysymys ainoastaan minun lapsestani. Auta minua, Jumala; t?n? y?n? heitet??n arpaa koko Norjan valtakunnasta.
Ah, -- eik? joku ratsastanut sis??n portista?
(Kuuntelee ikkunan ??ress?.)
Ei, ei viel?. Se oli vain tuuli. Puhuu kylm?sti kuin haudasta. -- -- Onko taivaan Jumalalla oikeus t?llaiseen? -- Luoda minut naiseksi, -- ja s?lytt?? hartioilleni miehen ty?.
Sill? minun k?siss?ni *on* nyt maan kohtalo. *Minun* vallassani on nostaa heid?t yhten? miehen? aseisiin. *Minulta* odottavat he merkki?; ja jos en sit? nyt anna, niin ei se tapahdu ehk? en?? milloinkaan.
Viivytell?? Uhrata monet yhden pelastukseksi? -- Eik? olisi parempi, jos voisin -- --? Ei, ei, ei, -- min? en tahdo sit?! Min? en voi sit?!
(H?n vilkaisee kuin varkain ritarisaliin, k??ntyy poisp?in ik??nkuin h?diss??n ja sanoo kuiskaten.)
Nyt ne ovat taas tuolla. Kalpeat haamut -- kuolleet is?t, kaatuneet sukulaiset. -- Hyi, tuo silmien tuijotus, joka nurkasta!
(H?n huitaisee k?dell??n taaksep?in ja huutaa.)
Sten Sture! Knut Alfinpoika! Olaf Skaktavl! Pois, -- pois! Min? en voi sit?!
(Vieras vankkarakenteinen mies, harmahtavin p?in ja parroin, pukuna rikkonainen lampaannahka-takki, ruostunein asein, on astunut sis??n ritarisalista.)
VIERAS MIES
(pys?htyy ovelle ja sanoo hillityll? ??nell?).
Terve teille, rouva Inger Gyldenl?ve!
INGER-ROUVA
(k??ntyy huudahtaen).
Ah -- auta, Kristus!
(Vaipuu tuolille. Vieras mies tuijottaa h?neen, liikahtamatta, nojaten miekkaansa.)

TOINEN N?YT?S.
(Huone ?str?tissa, sama kuin edellisess? n?yt?ksess?.)
(_Rouva Inger Gyldenl?ve_ istuu oikealla p?yd?n ??ress?, ikkunan edess?. Olaf Skaktavl seisoo v?h?n matkan p??ss? h?nest?. Kummankin kasvoista n?kyy, ett? heid?n v?lill??n on ollut kovin kiihtynyt keskustelu.)
OLAF SKAKTAVL.
Viimeisen kerran, Inger Gyldenl?ve, -- te pysytte siis horjumatta p??t?ksess?nne?
INGER-ROUVA.
Min? en muuta voi. Ja neuvoni teille on: tehk?? niinkuin min?. Jos on taivaan tahto, ett? Norjan on ment?v? perikatoon, niin se menee, tuemme sit? tai emme.
OLAF SKAKTAVL.
Ja sellaiseen uskoon pit?isi minun muka tyyty?? Minun pit?isi rauhassa katsoa syrj?st?, nyt, kun hetki on tullut? Oletteko unohtanut, mit? kaikkea minun on kostettava? Minun kotini, kontuni ovat he ry?st?neet ja paloitelleet kesken??n. Minun poikani, ainoan lapseni, sukuni viimeisen j?lkel?isen he tappoivat silm?ini edess? kuin koiran. Minua itse?ni he ovat ajaneet kaksikymment? vuotta henkipattona pitkin metsi? ja tuntureita. -- Huhu on tiennyt minun monta kertaa kuolleen; mutta minulla nyt on *se* usko, etteiv?t he saa minua kuopatuksi ennenkuin olen kostanut.
INGER-ROUVA.
Toivonette siis sangen pitk?? ik??. Mit? aiotte nyt tehd??
OLAF SKAKTAVL.
Tehd?? Mist? min? tied?n, mit? tehd?? Min? en ole koskaan antautunut rakentelemaan suunnitelmia. *Siin?* suhteessa t?ytyy teid?n minua auttaa. Teill? on siihen kyll? ?ly?. Minulla on ainoastaan n?m? kaksi k?tt? -- ja miekkani.
INGER-ROUVA.
Miekkanne on ruostunut, Olaf Skaktavl! Kaikki Norjan miekat ovat ruostuneet.
OLAF SKAKTAVL.
Siksip? kai er??t taistelevatkin *kielell??n*. -- Inger Gyldenl?ve, -- te olette suuresti muuttunut. Oli aika, jolloin teid?n rinnassanne sykki miehen syd?n.
INGER-ROUVA.
?lk?? muistelko, millaista *silloin* oli.
OLAF SKAKTAVL.
Ja kuitenkin min? tulin juuri sit? varten luoksenne. Teid?n t?ytyy kuulla minua, vaikka sitten --
INGER-ROUVA.
No hyv?; mutta tehk?? se nopeasti; sill?, -- minun on se teille sanottava, -- te ette ole varmassa turvassa t?ss? talossa.
OLAF SKAKTAVL.
?str?tissa ei lainsuojaton ole turvassa? Sen olen kauan tiennyt. Mutta te unohdatte, ett? henkipatto on turvaton kaikkialla, miss? h?n vain harhaa.
INGER-ROUVA.
Puhukaa; min? en estele teit?.
OLAF SKAKTAVL.
Siit? on nyt l?hes kolmekymment? vuotta, kun n?in teid?t ensi kerran. Se tapahtui Akershusissa Knut Alfinpojan ja h?nen puolisonsa kotona. Silloin olitte viel? melkeinp? lapsi; mutta kuitenkin olitte uljas kuin saalista ajava haukka, ja joskus sek? hurja ett? vallaton. Moni mies teit? kosi. Ja minullekin te olitte rakas, -- rakkaampi kuin yksik??n nainen sit? ennen tai sen j?lkeen. Mutta teill? oli vain yksi silm?m??r? ja yksi miete. Se oli valtakunnan onnettomuuden ja vaikean ahdingon ajatus.
INGER-ROUVA.
Min? olin viisitoista-vuotias, -- muistakaa se! Ja eik? tunnu nytkin kuin olisi hurjap?isyys vallannut siihen aikaan meid?t kaikki?
OLAF SKAKTAVL.
Sanokaa sit? miksi mielitte. Mutta sen min? ainakin tied?n: vanhat ja kokeneet meist? arvelivat piirretyksi itse Luojamme kirjaan, ett? te olitte olento, joka oli musertava orjuutemme ikeen ja antava meille kaikki oikeutemme takaisin. Ja senkin min? tied?n: te itse ajattelitte siihen aikaan samaa.
INGER-ROUVA.
Se ajatus oli synnillinen, Olaf Skaktavl! Ylpeys, eik? Herran kutsumus, suustani puhui.
OLAF SKAKTAVL.
Teist? olisi *voinut* tulla se valittu, jos olisitte tahtonut. Te olitte Norjan jaloimpien sukujen j?lkel?inen; teit? odotti valta ja rikkaus; ja te kuulitte valitushuudot siihen aikaan. -- -- Muistatteko tuon iltap?iv?n, jolloin Henrik Krummedike tuli Tanskan laivastolla Akershusin edustalle? -- Laivaston herrat ehdottivat neuvottelua ja sovinnollista ratkaisua, ja luottaen varmaan suojeluskirjeeseen antoi Knut Alfinpoika vied? itsens? venheell? laivaan. Kolme tuntia senj?lkeen kannoimme h?net takaisin linnanportista --
INGER-ROUVA.
Ruumiina, ruumiina!
OLAF SKAKTAVL.
Norjan jaloin syd?n murtui, kun Krummediken palkkasoturit h?net kaatoivat. Yh? viel?kin olen n?kevin?ni pitk?n kulkueen, kun se tuli